Eläkepolitiikasta tuli sanelupolitiikkaa

Päälle vyöryvän talouskriisin tuomien vaurioiden taltuttamiseen ei
löytynyt keinoja. Hallitus näyttääkin nostavan kädet pystyyn kasvavan
työttömyyden edessä.
Täysin erilaisessa taloudellisessa tilanteessa
lukkoon lyödyt päätökset ja ohjelmat toteutetaan ikään kuin mikään ei
olisi muuttanut. Sen verran hallituksen kunniaksi täytyy kuitenkin
sanoa, että opposition taukoamaton varoittelu kuntatalouden syvenevistä
ongelmista otettiin nyt edes jollain tavalla huomioon.
Kun kykyä ajankohtaisten ongelmien ratkaisemiseen ei ole, suunnataan
huomio tulevaan. Sinänsä on tietenkin hyvä, että hallitus kantaa huolta
siitä, miten sen pääosin itse aikaansaamasta valtavasta
lisävelkaantumisesta selviydytään.
Nämä ikävät päätökset seurauksineen
jäävät kuitenkin seuraavien hallitusten vastattaviksi. Porvarihallitus
aikoo itse nauttia yhteiskunnan kuluja pysyvästi lisäävien päätöstensä
mahdollisesti mukanaan tuomasta suosion lisästä. Velalla tehdään
äänestäviä kosiskelevia päätöksiä ja sotkujen selvittely jätetään
seuraajille.
Vaikka hallituksen piiristä väläyteltiinkin jo etukäteen työurien
pitkittämisen tarvetta, tuli yksipuolinen ilmoitus eläkeiän nostamista
kahdella vuodella sittenkin melkoisena yllätyksenä.
Palkansaajajärjestöt pitivätkin pöyristyttävänä sitä, että perinteinen
kolmikantainen valmistelu asiassa sivuutettiin nyt täysin. "Näin
räikeää irtiottoa kolmikantavalmistelusta ei työeläkeuudistusten
historiasta löydy", järjestöt sanoivat.
Eikä päätös edes sellaisenaan
välttämättä työuria kasvata.
Hallitus halusi näyttää kaapin paikan eläkepolitiikassa. Työelämän
asiantuntijoita ei haluttu kuulla. Monen mieleen taisivat jopa palautua
edellisen porvarihallituksen ajat.
Onko kolmikanta siis varattu vain
hyvin aikojen käyttöön? Luulisi, että tilanteen vakavuus pikemminkin
puoltaisi kaikkien voimien kokoamista huonoina aikoina.
Vielä
erikoisemmaksi asian tekee se, että vain muutama viikko sitten hallitus
oli siunaamassa niin sanotun sosiaalitupon. Hylättiinkö sekin nyt?
Kuva:
Lehtikuva/Seppo Samuli
Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoivat hallituksen neuvotteluista tiistai-illalla.
