Katainen jättäisi luuserit perheen vastuulle

Näin kommentoi Suomen Mielenterveysseuran kehittämisjohtaja Liisa Saaristo kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen haastattelua maanantain Helsingin Sanomissa.
Haastattelussa Katainen visio, miltä Suomi näyttää kymmenen vuoden päästä. Hän korostaa, että hyvinvointia ei luoda vain julkisen vallan toimin, vaan perheiltä, naapureilta ja läheisiltä vaaditaan nykyistä enemmän. Kataisen mukaan ihmiset luovat oman ja yhteisen onnen omilla toimillaan, jos siihen vain annetaan mahdollisuudet.
Saaristo pitää syvästi pelottavana ajatusta, että kilpailu on kaiken lähtökohta. Hänestä siihen liittyy yksilöajattelu, jonka mukaan voittajat ovat vahvoja ja pudonneet ovat ansainneet kohtalonsa.
– Katainen antaa ymmärtää, että tietynlaista ihmisryhmää tuetaan ja kannustetaan, mutta koko rupusakkia yhteiskunta ei voi kuljettaa mukanaan.
Saaristo korostaa, että kokoomusjohtajan peräänkuuluttamaa välittämistä on jo nyt paljon. Esimerkiksi Helsingin seudun vanhustenhuolto on osin omaisten varassa. Monet ovat vaarassa uupua toisista huolehtimiseen.
– Suuri harha on, jos ei näe, että myös Kataisen kannustamille mallikansalaisille voi käydä huonosti. Vaikka on vahva ihminen ja kova kilpailija, voi silti joutua vaikeuksiin.
– Kilpailun ja taloudellisen menestymisen korostaminen on myös vastoin sivistysajattelua. Sivistys ei tule kilpailusta ja toisen sortamisesta. Suomalaisen sivistyksen vahvoja arvoja ovat kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lempeys ja toisen kunnioittaminen, Saaristo muistuttaa.
Katariina Kivistö
Uutispäivä Demari
{vinjetti} Lue lisää kommentteja Uutispäivä Demarista 17. helmikuuta.{/vinjetti}
