16.02.2009 11:39 Päivitetty 03.09.2009 14:21

Viialainen: Etelä-Savo ei hyväksy Jan Vapaavuoren Ideapark -päätöstä

Ympäristöministeriö ei myönnä Pieksämäen kaupungille poikkeuslupaa, jonka perusteella Naiskankaalle voitaisiin aloittaa Ideapark-kauppakeskuksen rakentaminen.
Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen luonnehtii asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) päätöstä raskaaksi pettymykseksi.

viialainen.jpg

- Emme voi hyväksyä ministeriön kantaa. Etelä-Savolla ja Itä-Suomella on myös oltava oikeus kehittyä. Ideaparkin rakentaminen on ollut Etelä-Savon maakunnan täysin yhteinen tahto.
Ministeriö on Viialaisen mukaan käyttänyt puhdasta harkintavaltaa:
- Lausunnossa on vahva vallankäytön maku.
Viialaisen mukaan erikoista on myös se, että samaan aikaan kun valtio myöntää elvytysrahaa rakennushankkeisiin, sen yksi ministeriö haluaa kieltää yksityisin varoin toteutettavan suurhankkeen.
- Valtio on vienyt Pieksämäeltä kymmenen vuoden aikana yli kaksituhatta työpaikkaa. Nyt kun yksityinen sijoittaja olisi tuonut sinne lähes tuhat, helsinkiläinen ministeri yrittää estää sen. Halutaanko meiltä viedä toivokin.

Tsaarinaikuista päätöksentekoa

Ympäristöministeriö perustelee kantaansa muun muassa valtakunnallisilla alueiden kehittämistavoitteilla.
- Ministeriön lähestymistapa on mykistävä. Tämä on tsaarinaikaista päätöksentekoa, Viialainen jyrähtää.
- Ministeriön kanta estää välttämättömän kaupunkirakenteen eheyttämisen, jota Pieksämäen kuntaliitos ja valtuuston hyväksymä kehityskuva edellyttävät.
- Tämä on selvä esimerkki siitä, että päätöksentekovastuun pitää olla siellä, missä sen seurauksetkin kärsitään. Nyt aivan ulkopuolinen taho estää Pieksämäen työpaikka- ja talouskehityksen.
Viialainen muistuttaa ympäristöministeriötä lisäksi siitä, että viimeisten tilastojen mukaan Etelä-Savo torjuu ympäristönmuutosta enemmän kuin aiheuttaa sitä.

Etelä-Savo ei luovuta

Etelä-Savo ei Matti Viialaisen mukaan kuitenkaan luovuta.
- Kauppakeskusmerkintää ei poisteta maakuntakaavasta. Katsomme loppuun asti, onko meillä oikeus kehittyä vai voiko yksi ministeri Helsingissä estää sen, Viialainen toteaa.
Poikkeuslupa Ideaparkin rakentamiseen tarvitaan, koska kauppakeskusta ei ole merkitty Etelä-Savon nykyiseen seutukaavaan.
Etelä-Savon maakuntahallitus on jo aiemmin ottanut kannan, että Pieksämäelle tuli myöntää oikeus osayleiskaavassaan poiketa seutukaavasta. Maakuntahallitus pitää seutukaavaa näiltä osin vanhentuneena.

Kauppakeskusmerkintä tulee maakuntakaavaan

Etelä-Savon uusi maakuntakaava valmistuu keväällä. Vuoden vaihteessa nähtävillä olleessa kaavaehdotuksessa Pieksämäen Naiskankaalla on merkintä, joka mahdollistaa vähittäiskaupan suuryksikön rakentamisen alueelle.
Maakuntakaavaehdotuksesta pidetään lakisääteinen viranomaisneuvottelu 12. helmikuuta, Neuvotteluun osallistuu myös ympäristöministeriö.
Maakuntavaltuusto päättää uudesta maakuntakaavasta 28. - 29.5. Maakuntakaavan vahvistaa ympäristöministeriö.
Etelä-Savossa on laskettu, että Ideapark työllistäisi jopa tuhat ihmistä. Rakennusvaiheen investoinnit olisivat useita kymmeniä miljoonia. Kävijöitä kauppakeskus vetäisi koko itäisestä Suomesta joka vuosi 4-5 miljoonaa.