"Mahdolliset uusintavaalit eurovaalien yhteyteen"

Seppo Peltoniemi
Uutispäivä Demari
Kuntavaalit menivät poskelleen Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa, kun vaalikoneita ei osattu käyttää, tai koneet eivät toimineet. Pari sataa ääntä meni taivaan tuuliin.
Helsingin hallinto-oikeus saa käsiteltäväkseen kaikkia kolmea
sähköisen äänestyksen kokeilukuntaa Vihtiä, Karkkilaa ja Kauniaista
koskevat valitukset. Valituksissa vaaditaan uusien vaalien
järjestämistä.
Kauniaisissa, RKP:n valtakunnassa SDP sai yhden valtuutetun. Sen se on
saanut ennenkin. Kauniaisten Sosialidemokraattisen yhdistyksen
puheenjohtaja Tapani Jääskeläinen heittää peliin järkevältä kuulostavan
ehdotuksen:
– Vaalit pitäisi järjestää Euroopan unionin parlamenttivaalien
yhteydessä. Se pelastaisi äänestysprosentin. Muussa tapauksessa en
kannata uusintavaaleja ollenkaan, hän toteaa.
Jääskeläisen esitys voi mennä pieleen, mikäli Helsingin
hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan
hallinto-oikeuteen. Oikeuden rattaat pyörivät tunnetusti hitaasti.
Seuraavat europarlamenttivaalit pidetään ensi kesäkuussa. 4.-7.6.2009.
Jääskeläinen ei heittäisi vaalikoneita nurkkaan, vaikka hänen mukaansa koneissakin oli kuuleman mukaan vikoja.
– Minä äänestin koneella, ja se vaikutti toimivan ihan hyvin, Jääskeläinen sanoo.
Näillä näkymin äänestyskokeita ei kuitenkaan käytetä mahdollisissa
uusintavaaleissa, määräaikainen laki sähköisestä äänestyksestä on
voimassa enää tämän vuoden loppuun.
Vihdissä kuulolla
Vihdissä demarit menettivät neljä paikkaa edellisiin vaaleihin nähden.
– Olemme kuulolla täällä Vihdissä. Tämä on kaksipiippuinen juttu.
Uusintavaalit aiheuttaisivat taloudellista ja muutakin vaivaa. Jos
oikeus päättää, että vaalit uusitaan, niin sitten ne uusitaan. Ei siinä
ole valinnanvaraa, Vihdin Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön
puheenjohtaja Markku Hyppönen toteaa.
Hyppösen mukaan hän ei vierasta äänestyskonetta.
– Ei koneessa mitään vikaa ollut. Minä äänestin vaalikoneella ja se
toimi ihan hyvin. Vika on ollut käyttäjässä. Äänestäjät ovat
vierastaneet laitetta ja hätäilleet sen käyttämisessä, Hyppönen sanoo.
Liput käyttöön
Karkkilassa SDP hävisi yhden valtuustopaikan. Karkkilan
Sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kyösti Suonoja
panisi mahdollisissa uusintavaaleissa äänestyskoneet nurkkaan.
– Emme tyydy kohtaloomme. Otamme vastaan uudet vaalit, jos ne
toteutetaan. Moni voi ajatella, että tulee turpiin vielä enemmän, mutta
toisaalta kokoomus aloitti vaalien jälkeen heti sellaisen politiikan,
että voi olla, että demarit pärjäävät paljon paremmin, Suonoja sanoo.
– Kannatan ehdottomasti lippuäänestystä, mikäli uusiin vaaleihin päädytään. Ei enää koneita, hän toteaa.
Mikäli oikeus päättää määrätä uudet kuntavaalit valitusten vuoksi, niin vaalilain mukaan uusittavien vaalien vaalipäivä on kunnan keskusvaalilautakunnan määräämä sunnuntai ja ehdokaslistat pysyvät samoina. Lokakuussa valitut valtuustot aloittavat tavalliseen tapaan työnsä vuoden alusta Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä.
