"Suomen satavuotias äänioikeus pitää pelastaa"

Veikko Tarvainen

Helsingin yliopiston filosofian laitoksen johtaja Thomas Wallgren liittyi viime vuonna SDP:hen. Puoluepolitiikkaan vieroksuvasti suhtautuvissa kansalaisliikkeissä aktiivisesti vaikuttanut Wallgren on nyt kunnallisvaaleissa SDP:n ehdokas. 

Miksi Wallgren liittyi puolueeseen? Miksi filosofi haluaa osallistua kunnallispolitiikkaan?

– SDP:hen liittyminen oli minulle suuri päätös. Se vaati rohkeutta. Vaikeus liittyi aavistukseen, että kaikki ystäväni ja tuttavani eivät helposti ymmärtäisi ratkaisuani, toteaa Thomas Wallgren.

Wallgrenin mukaan elämme monella tapaa poikkeuksellisia aikoja. Globalisaatio mullistaa maailman taloutta ja politiikkaa.

Ilmastonmuutos on dramaattisin merkki ekologisista muutoksista. Äänestysaktiivisuuden hiljainen hiipuminen on hälytyssignaali edustuksellisen demokratian kriisistä.

– Ellemme tänään aktivoidu pelastamaan puolueiden uskottavuutta, mainetta ja sisäistä elämää, tulemme kohta kaipaamaan aikoja, jolloin  emme vielä kuuluneet Natoon ja  politiikassa oli tilaa muillekin kuin opportunisteille ja populisteille.

Kansalaiset ovat hylänneet puolueet

Wallgrenin mielestä puoluelaitoksen ja edustuksellisen demokratian kriisi ei johdu perimmiltään siitä, että puolueet ovat hylänneet äänestäjänsä vaan pikemminkin sitä, että kansalaiset ovat kääntäneet puolueille selkänsä.

– On hyvin huolestuttavaa, että monet kansalaiset kokevat äänestämisen täysin hyödyttämäksi. Kun äänestäjät nukkuvat, rahan valta ja julkisuuden kautta tapahtuva vaikuttaminen täyttää kansalaisten jättämän vaikuttamistyhjiön. Näin puolueet jättäytyvät markkinoiden ja median ohjattaviksi ja ne saattavat toimia yhä useammin kansalaisten tahtoa vastaan. Suomen satavuotias äänioikeus pitää pelastaa nyt, sanoo Wallgren.

– Kansalaiset ovat passiivisia. Yritykset, media ja hallinto ovat hyvin aktiivisia. Kansanedustajat kokevat olevansa enemmän vastuussa hallinnolle, medialle ja rahoittajille kuin äänestäjille.

– Poliitikot eivät uskalla toteuttaa sitä politiikkaa, johon heillä olisi  valtakirja. Esimerkiksi valtaosa suomalaisista pitää peruspalvelujen kehittämistä tärkeämpänä kuin veronalennuksia. Mutta veronalennuspolitiikka on vain jatkunut.

Wallgrenin mielestä edustuksellinen demokratian pelastaminen edellyttää, että sen sisään rakennetaan myös uusia demokratian välineitä.

– Kannattaa vahvistaa ja luoda valtion, kuntien, EU:n ja maapallonlaajuisia kansanäänestysmekanismeja, joissa aloiteoikeus on keskeisellä sijalla. Jokaisella kansalaisella tulisi olla aloiteoikeus. Sama pätee puolueisiin. Silloin ihmiset tietäisivät, että he voivat oikeasti ratkaista asioita.

Wallgren tietää, että käytännössä asia on pulmallinen: kaikkia asioita ei voida päättää suoraan kansanäänestyksellä.

- Edustuksellisessa demokratiassa puolueille ei ole korviketta. Ihmisten mukanaolo on puolestaan puolueiden elinehto. Siksi emme saisi hylätä niitä. Jos hylkäämme puolueet, hylkäämme edustuksellisen demokratian.

Älymystö on vetäytynyt politiikasta

– Olen kyllästynyt politiikkaan kyllästymiseen. Vastustan intellektuaalista vetäytymistä korkeisiin norsunluutorneihein ja politiikan vastaisuutta, joka on tyypillistä joillekin kansalaisaktivisteille. Älymystön ja aktivistin mielestä voi olla kivaa esitellä suuria visioita. Ikävien rakenteiden hoitamisen jätämme helposti muille. Syntyy synkkä asetelma: villi ja vapaa älykkö, ihanteisiinsa sitoutunut kansalaisaktivisti - puolueeseen sitoutunut, ihanteistaan luopunut kansanedustaja. Siinä asetelmassa kaikki häviävät.

Wallgrenin mielestä puolueiden ja kansanliikkeiden tulisi täydentää toisiaan. Parhaimmillaan institutionaalinen taito ja aatteellinen ihanteellisuus voisivat löytää toisensa.  

– Kansanliikkeiden radikaalia, aatteellista voimaa on vaikeaa yhdistää reaalipolitiikan rajoitettuun liikkumatilaan. Mutta tarpeellisimmatkin ihanteisiin perustuvat näkemykset jäävät toteutumatta elleivät ne saa jalansijaa päivänpolitiikassa, pohtii Wallgren.

Politiikan haasteet ovat valtavat

– Jos emme onnistu kesyttämään kansainvälisiä markkinavoimia, pohjoismainen hyvinvointimalli tulee romahtamaan. Toinen haaste on kasvun rajat. Ilmastonmuutos on esimerkki siitä, että politiikkaa tarvitaan myös ekologisen romahtamisen estämiseksi.

Suomessa on parin viime vuosikymmenen toistunut sama kaava: vaalien jälkeen erityisesti politiikan tutkijat ja osa politiikoista toteaa, että demokratian kannalta jatkuvasti aleneva äänestysprosentti on hyvin huolestuttava ilmiö. Sitten asia unohtuu julkisuudesta kunnes seuraavien vaalien jälkeen asiaa päivitellään pari päivää.  Käykö nytkin näin?