02.09.2010
15:08
Päivitetty 02.09.2010
15:10
Ketään ei jätetä kyydistä
Äänekosken SENIOR-liikennekokeilu on ennaltaehkäisevä tukimuoto vanhuksille ja liikuntaesteisille.
Vellamo Mäkinen (vas.) ja Aili Ijäs ovat molemmat sitä mieltä, että kauppakyyti on hyvä juttu.
Kun puhutaan siitä, että vanhusten tulisi saada asua kotonaan mahdollisimman pitkään, asia jää liian usein puheen tasolle. Äänekosken kaupunki aloitti eilen SENIOR-liikennekokeilun, jossa vanhukset haetaan tilataksilla sovituilta paikoilta linja-autotaksan hinnalla ja kuljetetaan kunkin paikkakunnan kyläkeskukseen. Loput kuljetuksen hinnasta maksaa kaupunki. Äänekoskella vanhuksien määrä kasvaa, joten tämä on yksi ennaltaehkäisevä toimenpide kalliimpien palvelukustannusten karsimiseksi. Asiakkaille jää reilu tunti aikaa hoitaa asioita ja sitten heidät kuljetetaan samalla kyydillä takaisin. Kyydissä voivat matkustaa ilmaiseksi ne, joilla on vammaispalvelulain kuljetusetuus. SENIOR-liikenne palvelee myös niillä alueilla, jonne tavallisilla linja-autoyhteyksillä ei pääse.
Takseissa on matala porras ja tukinoja, joiden avulla kyytiin on tavallista helpompi nousta. Kuljettajat auttavat tarvittaessa kotoa asti nousemaan autoon ja kauppakassit kannetaan sisälle asti. Jo huonompikuntoisille vanhuksille kodinhoitaja saattaa hoitaa kauppakyydillä tarvittavat ostokset. Kaikille avoimeen kuljetukseen ilmoittaudutaan edellisenä päivänä. SENIOR-liikenne ajaa arkipäivisin koko vuoden ympäri Suolahden, Sumiaisten, Konginkankaan ja Äänekosken alueilla. Kuitenkin vaikkapa Sumiaisissa kuljetusta järjestetään kahtena päivänä viikossa. Äänekosken alueella kuljetusta on Mämmen, Parantalan, Hietaman, Honkolan ja Koiviston kylillä.
Lisää kulkuyhteyksiä
Konginkankaalainen yrittäjä Vellamo Mäkinen ajaa taksia kahdettatoista vuotta. Hänen mukaansa sama toimintamuoto on ollut voimassa jo vuosikausia, mutta SENIOR-kokeilun kautta kulkuyhteyksiä tulee lisää. Kokeilussa kaikki sitoutuvat toimimaan yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Vuoden kestävän kokeilun tulevaisuus riippuu matkustajamäärästä.
Mäkinen muistaa millaiset kassit kullakin vanhuksella. Joskus hän on joutunut soittamaan jopa traktorin vetämään jumiin jääneen taksin ylös.
– Joskus nauramme niin, että vedet valuvat silmistä. Vanhusasiakkaat ovat aina tyytyväisiä ja heillä on hyviä juttuja.
Hinta ei este
Aili Ijäs (85) käyttää kauppakyytiä kerran viikossa. Hän on muiden vanhusasiakkaiden tavoin oppinut laskemaan ostoksensa niin, että ne riittävät viikoksi kerrallaan. Kauppaostosten lisäksi Ijäs on voinut käydä myös lääkärissä, kampaajalla tai apteekissa. Ijäs ei mielellään käytä linja-autoa, sillä selkä-ja jalkakipujen takia liikkuminen on hankalaa.Välillä kauppakyyti on täynnä, toisinaan taas tilaa on enemmän.
– Kun ei vain loppuisi tämä tällainen juttu. En ole kuullut, että kukaan olisi sanonut kauppakyydin olevan kallis.
Ijäs on kotoisin Sortavalan maalaiskunnasta, josta on kulkenut evakkona ensin Jyväskylään ja sitten Konginkankaalle. Hänellä on kolme poikaa, jotka auttavat kodinhoitajan lisäksi tarvittaessa asioiden hoitamisessa. Ijäs on saanut joskus vieressä sijaitsevasta palvelutalosta maitoa lainaksi, kun se on päässyt loppumaan liian aikaisin.
– En osaa moittia kauppakyytiä mistään. Toivon, että tätä palvelua riittää niin pitkälle kuin kykenen lähtemään. Kyydistä en ole jäänyt vielä kertaakaan.
VIRPI KIRVES
Lisätietoja osoitteessa: www.aanekoski.fi/ajankohtaista
