Reilusta verosta vaietaan

Suomalaiseen verokeskusteluun on pesiytynyt vuosien mittaan näemmä yksi miltei kielletty puheenaihe. Kerettiläinen on se, joka olisi valmis kiristämään ansiotulojen verotusta.

En ole huomannut yhdenkään puolueen esittäneen tuloveron nostamista esimerkiksi tämän vuoden verokeskustelussa. En, vaikka ilmeisesti kaikki muut keinot koota lisää valtion kassaan verotuloja ovat tulleet jo ehdotetuiksi.

Palkkatulon eli työn verosta on tullut Tabu. Se on veroista juuri se vero, joka ilmeisesti tappaa kaiken yritteliäisyyden, kasvun idut, työnteon ilon ja kuluttamisen eväät. Se on kuin yhteiskunnan syöpä, jonka ääneen lausumistakin pitää välttää viimeiseen asti. Se on vero, jolla täytyy olla puoluejohtajien kilpalaulannan perusteella vain yksi suunta ja se on laskeva.

Sitä en ihmettele, että paljon tienaavat ja heidän edunvalvojinaan toimivat poliittiset liikkeet (lue: kokoomus perässähiihtäjineen) vannovat tilanteesta riippumatta ansiotulojen verotuksen keventämisen nimeen. Sitä puolestaan en ymmärrä, että pienituloisten puolustajat ja tasaisemman tulonjaon kannattajat ovat lähteneet porvareiden kelkkaan hokemaan, että työn verotuksen kiristäminen on mahdoton ajatus. Kuitenkin se on ollut veroista kutakuinkin ainoa, jolla on voitu tasata tuloeroja veron progressiivisuuden ansiosta.

Palkkatulon saajalle on ollut tietysti mukavaa huomata, että tilistä jää sitä enemmän käteen ja kulutukseen, mitä matalammaksi veroprosentti on laskenut.

Suomalainen palkansaaja ei ole kuitenkaan tollo. Ei hän kuvittele voittavansa, kun työn verotus kevenee ja miltei kaikki muu vero nousee. Kokonaisveroaste meitä kiinnostaa ja kiinnostaa myös se, mitä verojen vastineeksi saa. Jokaisella tienatulla eurollammehan me ostamme joko yksityisiä tai julkisia palveluja. Eurot kootaan meiltä vain eri tavoin, osa veroina ja osa erilaisilla kassa- ja maksukoneilla.

Kalle Isokallio kirjoitteli heinäkuun lopulla Iltalehdessä oikein, kun hän muistutti, että meille on lopulta sama, nappaako Katainen osansa meiltä palkasta, eläkkeistä, kiinteistöveroina, maitolitrasta vai mistä kulutuksesta. Oleellista on se, mitä jää käteen, kun valtio ja kunnat ovat eri tavoin meiltä rahaa kupanneet veroina, maksuina ja tariffeina. Oleellista on myös se, että pieni- ja keskituloisten verotus kiristyy vähintäänkin suhteellisesti sitä mukaa, mitä enemmän Suomessa siirrytään työn verotuksesta kulutuksen verotukseen.  Alamme olla jo tasaveron maa. Sellaista voi pitää suurituloisten paratiisina.

Se mistä Isokallio ei kirjoittanut, ovat sellaiset haittaverot kuten ympäristöluonteiset verot, joilla yritetään muuttaa kansalaisten käyttäytymistä ympäristöä säästävään suuntaan. Niitä ei ole kuitenkaan meillä paljoa käytetty, eivätkä nekään vihreäksi nimetyt verot, joita nykyinen hallitus on esittämässä energiapaketissa, ole nimensä mukaisia.

Olen muistuttanut iloisena veronmaksajana aiemminkin siitä, että vähintään yhtä tärkeää kuin on reilu ja oikeudenmukainen verotus, on meille kansalaisille se, että saamme hyviä ja laadukkaita palveluja veroille vastineeksi.

Onneksi me veroja halullisesti maksavat olemme mittaustenkin mukaan edelleenkin selkeä enemmistö kansasta. Onneksi valtaenemmistö on tutkimusten mukaan myös valmis maksamaan jopa nykyistä enemmän veroja, jos näin taataan julkisten palvelujen toiminta. Toimivilla palveluilla ylläpidetään tahtoamme maksaa veroja kapinoimatta.

Demarit ovat nostaneet nyt tavoitteekseen pääomatulojen verojen kiristämisen ja progression viemisen siihen veroon. Olisi enemmän kuin hyvä, jos edes se esitys saisi kannatusta.

SDP:n ehdotusta kannattaa ainakin jo Timo Soini. Tämä on demareille lohdullinen tieto. Lehtijuttujen mukaanhan demarit ovat jo hävinneet vaalit ja Soinin poppoo saa 2-3 ministerin paikkaa kolminkertaistettuaan kansanedustajien määränsä ensi maaliskuun vaaleissa. Näin demareiden esitys lienee kirjattu jo kaiken järjen mukaan siihen tulevaan hallitusohjelmaan.

On se muuten jännää tämä median demokratia. Vaalit käydään ennen kuin ne on käyty ja ministerin paikat jaetaan ennen hallitusneuvotteluja. Sorsa kutsui tällaista valtaa infokratiaksi, eikä media liene antanut moista valtansa paljastamista vieläkään anteeksi Kale-vainajalle.