Kaakkois-Suomen demarit kiirehtivät työpaikkoja

Työllisyys leimasi kaikkia päivän puheita.
Pääjuhlaa edeltänyt järjestöjen kulkue taivalsi rumpujen tahdittamana Lappeenrannan hiekkalinnalta satamatorille kevyen liikenteen väylää myöten.
Kaakkois-Suomen demarit kiirehtivät toimia työpaikkojen luomiseksi erityisesti nuorille ja pitkäaikaistyöttömille. Yhtä lailla demaripiirin väki varoittelee hallitusta energia-, vero- ja muista ratkaisuista, joilla vain vaarannetaan nykyisiäkin työpaikkoja.
Lähes 30 vuoden tauon jälkeen piirijuhlaansa viime sunnuntaina Lappeenrantaan kokoontuneet Kymen sosialidemokraattisen piirin aktiivit latasivat paineita työllisyyden edistämiseksi jo piirijuhlan teemoitteluilla ja alustajajoukolla.
Päivä Lappeenrannassa aloitettiin SAK:n ammattiosastojen edustajien puheenjohtajatapaamisella. Siellä puhunut SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen muistutti, että työurien pidentämisessäkin tulisi kiinnittää enemmän huomiota vuokra- ja silpputyöntekijöiden aseman parantamiseen.
–Ei ole kyse vain työuran alku- ja loppupäästä. Enemmän pitää saada panoksia nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseen ja silpputyöntekijöiden työllisyyden turvaamiseen, Tukiainen muistutti.
Yksi keskeinen ay-liikkeen ja sosialidemokraattien tavoite on harmaan talouden torjuminen ja siten työllisyyden tukeminen.
–Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmaan on saatava mukaan konkreettisia keinoja harmaan talouden torjumiseksi. Nämä ovat kynnyskysymys, joita ilman SAK tuskin voi olla hyväksymässä ohjelmaa, Tukiainen katsoi.
Vanhemmille työpaikkoja
Samaan aikaan ay-tapaamisen kanssa satamatorilla lapsiperheiden tulevaisuudesta keskustellut paneeli arvioi, että niin lapsiperheille kuin näille tärkeille kuntapalveluillekin on parasta, jos lasten vanhemmilla on töitä.
–Kunta voittaa, kun lapset ovat päivähoidossa ja vanhemmat töissä tienaamassa kunnalle verotuloja, muistutti Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio niille, jotka arvelevat kuntien säästävän, jos pienten lasten vanhemmat ovat kotona. Samaa mieltä hänen kansaan olivat myös muut panelistit, kansanedustaja Anneli Kiljunen, perheenäiti Niina Malm ja Nuorten Kotkien pääsihteeri Esa Kaskimo.
Nuoret töihin pääomaverolla
Työelämän tulevaisuudesta satamatorilla keskustellut paneeli korosti sekin työllisyyden parantamisen ensisijaisuutta oli kyse sitten eläkerahojen riittämisestä, talouskasvun synnyttämisestä tai palkansaajien toimeentulon turvaamisesta.
–Nuorisotyöttömyyden nujertaminen ei vaadi lopulta paljoa rahaa. Se maksaisi 100 miljoonaa euroa, joka voidaan koota pääomaverotuksen kiristämisellä meidän esittämällämme tavalla, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma laski.
Matti Tukiainen lisäsi, että valtion ja kuntien panosten ohella voisi myös työnantajilta odottaa jotakin nuorisotyöttömyyden torjumiseen.
–EK pelkää kovasti työvoimapulaa. Jos sillä tällainen pelko on, niin luulisi sen tarjoavan nuorille työ- ja harjoittelupaikkoja, jotta sitä työvoimaa olisi töissä huomennakin, Tukiainen tivasi.
Paneeli, jossa keskustelivat edellisten lisäksi Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja Sirpa Paatero, kantoi huolta työ- ja palkkaehtojen polkemisesta.
–Silppu- ja vuokratyöt koskevat erityisesti nuoria ja kokemattomia työntekijöitä, jotka usein eivät tunne lainsääntöä. Heidät pitää saada liittoihin. Ammattiopistoihin ja ammattikorkeakouluihin pitää saada yhteiskuntaoppia, jotta nuoret tietäisivät miten täällä toimitaan ja voi vaikuttaa, Rinne muistutti.
Energiavero syö työpaikkoja
Kymen Demarit ovat huolissaan sunnuntaina antamansa kannanoton mukaan hallituksen energiaveron korotuksen vaikutuksista työllisyyteen ja veronmaksajien maksukykyyn
–Hallituksen energiaverotuksen linjaukset ovat kylmä isku veronmaksajille sekä Kaakkois-Suomen teollisuudelle. Hallituksen kaavailemat energiaveron korotukset menevät suoraan kuluttajan kukkarolle, tulotasosta riippumatta sekä pahimmassa tilanteessa kostautuvat myös työpaikkojen menetyksinä, järjestö katsoo.
Kymen demarit eivät ymmärrä hallituksen politiikkaa, jossa leikataan työllisyysmäärärahoista ja langetetaan jo rakennemuutoksesta kärsineelle alueelle uusia riskitekijöitä.
–Energiaveron korotus tulee lisälaskuna teollisuudelle aikaan, jolloin ollaan havaitsemassa elpymisen merkkejä. Kymen demarit uskovat Kaakkois-Suomen alueen nousuun suomalaisen työn turvaamisella, eikä lisälaskulla jo ennestään ahdingossa olevalle väestölle ja alueen teollisuudelle, demarit toteavat.
Demarit eivät näe hallituksen linjassa merkkejä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.
Vihreäksikään demarit eivät hallituksen linjaa tunnista.
–Kun hallitus nostaa rajusti myös vähemmän saastuttavan maakaasun kustannuksia, ajaa se väistämättä maakaasun korvaamiseen huomattavasti haitallisemmalla kivihiilellä, kannanotossa todetaan.
REIJO HÄMÄLÄINEN
