Yksi lensi yli Kellokosken

Perjantaina 10. syykuuta saa ensi-iltansa dokumentaristina suuresti ansioituneen Arto Halosen debyytti pitkän fiktioelokuvan ohjaajana, vaikuttava mielisairaalakuvaus Prinsessa.

Elokuva sai viime viikolla ns. maailman ensi-iltansa Espoo Ciné-festivaaleilla, ja se sai täpötäydeltä katsomolta varsin innostuneen vastaanoton. Elokuva leviää Suomessa 53 kopion voimin ja sille odotetaan syystäkin hyvää menestystä.

Suvaitsevaisuus kunniaan

Espoossa paikalla olleet tekijät, ohjaaja Halonen ja näyttelijät Katja Kukkola, Pirkka-Pekka Petelius, Krista Kosonen ja Paavo Westerberg olivat iloisia elokuvan saamasta hyvästä vastaanotosta. Konkari Petelius ja nuorempi Kosonen olivat erityisen huojentuneita jännityksen lauettua, sillä molemmat näkivät elokuvan valmiina ensimmäisen kerran.

Juuri Petelius korosti voimakkaasti elokuvaan liittyvää suvaitsevaisuuden sanomaa. Erilaisuus on hänen mukaansa kaunista, vaikka sitä yleensä pelätään.

–Kun tuo ja tuo ajattelee ja käyttäytyy vähän erilailla kuin minä, hänen täytyy olla hullu ja sulkea jonnekin laitokseen, totesi Petelius.

–Erilaisuudelle olisi ehdottomasti löydettävä lisää ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta pitäisi jokaisen meistä lisätä. Vaikka elämä kohtelisi meitä kuinka kovasti tahansa, on tärkeää uskoa unelmiin, vaikka sitten tyyliin läpi harmaan kiven. Tämän kaiken Arton elokuva tuo mainiolla tavalla esiin, totesi Petelius niin ikään.

Kysymykseen millainen Halonen on ohjaajana, näyttelijöistä Paavo Westerberg totesi Halosen olevan ”Hullu mies, jolla sydän on kuitenkin paikallaan”. Krista Kosonen puolestaan arvosti kovasti Halosen humaaneja tarkoitusperiä, jotka tulevat elokuvasta hyvin esille, sekä kunnon harjoitusprosessia ennen varsinaisten filmausten alkua.

Perustuu tositapahtumiin

Elokuvan päähenkilöhän on Kellokosken mielisairaalan kaikkien aikojen kuuluisin potilas Anna Lappalainen (Katja Kukkola). Hän joutuu 30-luvulla pysyvään mielisairaalahoitoon, kun oma äitikään ei jaksa enää kantaa vastuuta. Sairaalassa henkilökunnalle valkenee että Anna kärsii voimakkaasta harhasta: hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen suoraan Buckinghamin palatsista.

Huolimatta harhoistaan ja pitkistä sairaalavuosista Kellokoskella (yli 50 vuotta potilaana ennen kuolemaansa vuonna 1988) Anna tuo runsaasti iloa kanssapotilaidensa ja Kellokosken kyläyhteisön elämään. Hänen keskeinen elämäntehtävänsä on juuri lähimmäisten auttaminen.

Halosen elokuva on onnistunut ohjaus hyvinkin vaikeasta aiheesta. Sen tarjoama draama on vakavaa, mutta mukana on ripaus keventävää huumoria. Se on paitsi erään henkilön elämäntarina, myös avartava matka suomalaisen psykiatrisen hoidon historiaan. Siinä näet käydään läpi liki kaikki 1900-luvun psykiatriset hoitomenetelmät, ja, aivan kuten suuressa klassikossa Yksi lensi yli käenpesän, lobotomia nähdään hyvinkin isona mörkönä.  Hienona piirteenä Halosen elokuvassa on se seikka, ettei hän ole sortunut minkäänlaiseen sensationalismiin. Ohjaajan dokumentaaritausta näkyy hyvin elokuvan henkilöiden psykologisesti tarkkanäköisissä luonnekuvissa. Espoon ensi-illassa ohjaajaa tuli kiittämään myös useampi alan ammattilainen.

Ajankuva elokuvassa on toteutettu hienosti ja näyttelijäsuoritukset ovat parasta A-ryhmää. Katja Kukkola tekee koskettavan suorituksen pääroolissaan, mutta myös Peter Franzén alkoholistina tai Samuli Edelmann lääkärikunnan johtohahmona ovat erinomaisia, unohtamatta Irma Junnilaista ylihoitajana.

En olisi yhtään yllättynyt, jos joku heistä saisi roolistaan Jussi-palkinnon.

Arto Halosen uutuus on kuluvan vuoden kotimaisen elokuvan kärkeen ehdottomasti kuuluva teos.

HARRI PARIKKA