01.09.2010 05:00

Sianlihan mainostamiseen käytetty satoja tuhansia veroeuroja

Sianlihan mainostamiseen  käytetty satoja tuhansia veroeuroja

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi viime vuonna yli 250 000 euroa valtion rahaa sianlihan imagokampanjaan. Tälle vuodellekin veromarkkoja possunlihan kehumiseksi on riittänyt. Parin vuoden potti on yhteensä yli 400 000 euroa.


Satafood Kehittämisyhdistyksen hallituksen asiantuntijajäsen Eila Törmän mukaan sianlihan arvostus on kohentunut ja tiloilla on otettu kritiikistä opiksi.

– Tälle vuodelle rahoitus on 146 000 euroa. Jatkorahoitusta ei enää haeta, vaan jatkossa sianlihan imagoa nostetaan lihanjalostusteollisuuden rahoituksella, Törmä sanoo.

Kotimaista kalaa sen sijaan ei tueta. Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä sanoo, ettei Suomessa makseta kotimaisen kalan markkinointiin tai mainontaan ylipäätään yhtään euroa verorahoista.

Sianliha saa verovaroista rahaa imagonsa rakentamiseen. Kotimainen kala jää imagorahoista osattomaksi.

– Ei se tasapuoliselta kuulosta. Me kalastajat olemme jo tottuneet siihen, että joka puolelta lyödään päähän. Ei tässä enää ihmettele mitään. MTK on vahva järjestö. Meitä on kovin vähän, kalastaja Seppo Lamberg toteaa.

Sianlihan hinta nousee syksyn aikana viitisen prosenttia, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) arvioi jo elokuun alussa.

Suomessa tuotetaan enemmän lihaa kuin koskaan aiemmin. Kokonaistuotanto on noin 400 miljoonaa kiloa. Suurin osa on sianlihaa, jota tuotetaan lähes 220 miljoonaa kiloa vuodessa.

Seppo Peltoniemi
Uutispäivä Demari