Pää kylmänä vetten alla

Suomessakin on paljon siltoja, kanavia, merenkulkuun liittyviä turvalaitteita ja muita vedenalaisia rakennelmia, joita täytyy tarkastaa ja kunnostaa aika ajoin. Tällä kertaa vedenalaisia tarkastuksia tehtiin Joensuussa kaupunkia halkovan joen tummissa vesissä.

Aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta ja ilma väreilee, kun lämpötila nousee yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Ihmiset uivat ja viettävät aikaa rannalla vähissä vaatteissa. Yhtäkkiä Pielisjoen varrella eräs mies pukee ylleen villasukat, villakäsineet ja mustan karvaisen kokopuvun. Tämän päälle tulee vielä musta kuminen puku. Kostyymissä on varmasti tukalaa kuivalla maalla, mutta se onkin tarkoitettu työntekoon pinnan alla. Kohta kumivene kuljettaa tumman hahmon suvantosillan alle ja mies katoaa mustaan veteen. Sukeltajan työpäivä on alkanut.
Kiratek Oy teki kuntotarkastuksia Joensuun kaupungin silloille ja osana urakkaa siltoja käytiin tutkimassa myös veden alla. Aliurakoitsijana sukellustarkastuksissa oli T H sukellus Oy eli Tapani Hietaharjun vedenalaisia palveluita tarjoava yritys. Sillasta tutkittiin veden alta ovatko virtaus, vesi ja jää aiheuttaneet eroosiota rakenteisiin. Hietaharjulla on jo kahdenkymmenen vuoden kokemus ammattisukeltajana toimimisesta ja siltojen tarkastuksesta, joten suvantosiltaa uskaltaa kulkea jatkossakin.

Sukeltajaksi

Tapani Hietaharju otti ensiaskeleensa kohti sukellusuraa jo kymmeniä vuosia sitten. Ensin hän oli merenkulkulaitoksessa töissä väyläntutkimuksessa, maaperätutkimuksessa ja hinaajalaivan päällikkönä. Myöhemmin oltuaan laivassa 7 vuotta kahden sukeltajan kanssa puhelin- ja pintamiehenä, alkoi hän lopulta harjoitella sukeltamista 80-luvun alussa.
- Halusin tietää mitä se työnteko siellä veden alla oikein oli ja päätin kokeilla, Hietaharju sanoo.
Lopulta hän suoritti ammattisukeltajan tutkinnon ja sai pätevyyden tehdä töitä maksimissaan 50 metrin syvyydessä.
Seuraavan vuosikymmenen alusta 90-luvulla hän aloitti päätoimisena sukeltajana merenkulkulaitoksella, jossa hän on töissä edelleen yrityksensä ohella. Nykyään ihmiselle tarpeellisella, mutta haastavalla elementillä, vedellä, on merkittävä osa hänen elämässään.
- Sukelluspäiviä tulee viikossa keskimäärin kolme ja vuodessa sellaiset 150 päivää. Tammi- helmikuun vaihteessa on hiljaisempaa aikaa, mutta töitä tehdään vuoden ympäri, Hietaharju kertoo.
Jos kesällä on turhankin kuuma ja hiki virtaa veden allakin, niin talvella saa sukeltaa jäiden sekaan. Vaihtelua ammatista ei ainakaan siinä mielessä puutu, eikä ympäristökään ole joka päivä sama.
Sukeltajaksi voi periaatteessa alkaa kuka tahansa, kunhan suorittaa tutkinnon ja läpäisee vuosittaisen lääkärintarkastuksen. Tärkein ominaisuus on Hietaharjun mielestä rauhallisuus.
- Maltti ja rauhallisuus ovat valttia. Jos veden alla sattuu joku vahinko, ei saa missään nimessä mennä paniikkiin, koska sitten sattuu se toinen ja kolmas. Niitä kun ei saisi kovin montaa tuolla veden alla tulla, Mies tietää.

Paikasta toiseen ja takaisin

Hietaharju toimii Suomen länsirannikolta käsin läheltä Kokkolaa ja kulkee sukelluskeikoilla ympäri maata. Se onkin miehen mielestä sekä homman hyvä että huono puoli.
- Hyvä puoli on se, ettei ole montaa samanlaista paikkaa, eikä työpäivää. Toisaalta se, että on jatkuvasti tien päällä, rasittaa kotiväkeä ja on perheen kannalta huono asia.
On hän ollut ulkomaillakin asti erilaisista projekteista johtuen. Hän on ollut muun muassa kehitysaputyössä Vietnamissa ja Saudi-Arabiassa tekemässä merikarttoja. Sukeltajan työssä ei todellakaan päästä aina illaksi kotiin.
Sukeltajan tuomio
Pielisjoessa näkyväisyys oli vain puolitoista metriä, eikä itäsiltaa päässyt tarkastamaan ollenkaan virtauksen takia. Länsisillastakin onnistui tarkastaa vain toinen puoli, mutta suvantosiltaa Hietaharju tutki sitäkin enemmän. Hänellä oli sukelluspuku päällä kahden päivän aikana noin 8 tuntia ja syvimmillään hän kävi peräti 9,6 metrin syvyydessä joen pohjassa saakka. Silloista ei löytynyt mitään maata kaatavia puutteita.
- Suvantosillan pilareihin oli vain jätetty valumuotit ja tuet, mutta vikaa niissä ei ollut. Länsisillan tukipylväiden kiviseinämien saumaukset taas olivat hieman rapautuneet, mutta sekään ei ole mitenkään hälyttävä tieto, Hietaharju analysoi.
 
Teksti ja kuvat:
Olli-Pekka Paajanen