26.08.2010 10:46 Päivitetty 26.08.2010 10:50

Kokoomuksen kolkkapojat

vonkamies.jpg

 

 

 

Viime lauantaina, joka oli jumalattoman tai jumalaisen komea elokuun lopun päivä, ajelin Ilomantsiin. Ilman sen kummempaa ennakoitua päämäärää. Matkalla muistelin kuitenkin TV:sta  näkemiä historiallisia Suomen viime sodasta kertovia dokumentteja. Matkakohde alkoi hahmottua.

Siksipä käännyin Möhköön johtavalle tielle ja pysähdyin  Oinasalmen taistelumuistomerkille ja myös sekä talvisodasta että jatkosodasta kertovien taulujen ääreen. Kävin entisöidyssä kk-pesäkkeessä ja hivenen myöhemmin Petkeljärven kansallispuiston majoitus- ja opastukeskuksen viereen entisöidyssä korsussa.

Tuo Petkeljärvi esittelee muuten myös mitä hienointa pohjoiskarjalaista luontoa. En ole oikeastaan törmännyt vastaavaan missään päin Suomea. Harjun päällä männikkökankaalla kulkeva mutkitteleva tie ja molemmin puolin välkkyvät veet. Jotenkin Petkeljärvi on kuitenkin jäänyt maakunnassa vaikkapa Kolin tai Ruunaan varjoon. Joku luonnonrauhasta ylenmäärin pitävä saattaa sanoa, että onneksi. Poissa on ylenmääräinen huuto ja meteli.

Paluumatkalla tämä luontaisannos toi väistämättä mieleen Kokoomuksen kloppikolmikon huonon ulkopoliittisen käytöksen sekä todellisuuden että suhteellisuuden tajun puutteen. Siilinjärven suuri poika tämä Katainen hehkutti julkisuudessa, ettei Venäjä ole ainakaan mikään talousmahti. Vain sellainen Hollannin piskuisen maan kokoinen.

Liekö osoitus valtiovarainministerin tietotasosta ja ammattitaidosta, kun Helsingin Sanomat oikaisi viime tiistaina OECD:n tilastoihin perustaen Venäjän olevan maailman kuudenneksi suurimman talousmahdin ja kakkosen Euroopassa heti Saksan jälkeen.


Kun edetään Kataisen kotikunnasta pohjoiseen IIsalmen suuntaan, niin saavutaan Pöljän asemalle. Ettei vaan Katainen olisi syntyisin jostain sitä lähettyviltä ja nimi olisi tekoihin ja lausuntoihin viittaava enne. No, joka tapauksessa Katainen virnisteli TV-uutisissa tuntevansa Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan hyvin. Kertoi tämän olevan kaverinsa ja he heittelevät toisilleen tekstiviestejä. Kun Katainen matkustaa piakkoin Moskovaan, niin kaiketi hän heittää siellä kaverinsa kansaa läppää. Niin nuorekasta ja trendikästä.

Toinen Kokoomuksen kirkassilmä ja -otsa tämä A. Stubb kiirehti sittemmin julistamaan, että kyllä Suomessa saa puhua Venäjästä ja Natosta, mitä mieleen tulee. Oivallinen Paasikiven ja Kekkosen linjan seuraaja. Mihin on kadonnut pojilta, joihin tulee lisätä vielä Jyri Häkämies, realiteettien taju. Venäjä on ollut ja tulee olemaan ikiaikainen naapurimme.

Meihin verrattuna aina riittävän suuri ja mahtava.  Tämän tulisi polvihousupoikienkin tajuta. Porvariston hillitty charmi lähestyä tänään näissä asioissa IKL:n käyttäytymismalleja. Se ei ole hyväksi Suomella ja suomalaisille.