On ne hurjia!

Kokoomuksen poikatrio on ollut (valitettavasti) taas vauhdissa. Jyrki Kataisen, Jyri Häkämiehen ja Alexander Stubbin ministeriporukka esitti kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa viime viikolla Venäjästä sellaisia arvioita, että on niissä ollut sulattelemista ja selittelemistä.

Stubbin mukaan Venäjä ei ole suurvalta taloudellisesti. Hänen mielestään Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvällä tolalla, mutta ”kyseessä ei ole erityissuhde” (HS 19.8.).

Puheenjohtaja Katainen riensi tukemaan Stubbia vielä sillä ”tiedolla”, ettei Venäjän talous ole kuin Hollannin tasoa. Jo päivää myöhemmin Euroopan paras valtiovarainministerimme joutui myöntämään (senkin) tietonsa vääräksi.

Kun sitten odotetusti Venäjän poliitikot hieman muistuttivat kokoomusministereitä maan suurvalta-asemasta ja tämä suomalaisessa mediassa noteerattiin, yltyivät kokoomusjohtajat jotenkin tutunomaiseen ja ylimieliseen puheenvuorojensa mitätöintiin ja hihittelyyn.

Oltiin kuulemma nostettu myrskyä vesilasissa, kun oikeastaan kokoomuksen pojat ovat samaa mieltä kuin Suomen hallitus ja kansa. Hilpeyden aiheeksi kävi Kataiselle se, miten Suomessa yhä ”hypitään seinille” venäläisten reaktioista. Ja taas äityi Stubb vaatimaan avointa keskustelua ja toivomaan, ettei meillä olisi kahta ulkopolitiikan Tabua, Venäjää ja Natoa.

Jotenkin minulle tulivat mieleen näistä veriveljistä ne Lapinlahden Lintujen sketsien kuvaamat 70-luvun jannut, joista joku intoutui näyttämään muille ja touhuamaan jotakin junttimaista saadaakseen muut ihastelemaan, että ”on se hurja!”.

Kyllä nämäkin uustyöväen- ja viherpuolueen poitsut ”uskaltavat” kovasti ensin uhota porukoissaan, mutta siihen se jää, kun tivataan sekä väitteille jotakin konkretiaa, että kelvollisia perusteltuja kulloisellekin melskaamiselle. Sen hetken koittaessa pojat haluavatkin vain hiukan ”avata keskustelua” ikäänkuin sille olisi ollut jokin yleisempi tarve.

Suomalaisten asenneilmastoa tuntevat tietävät, että kokoomusjohtajilla on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yksi iso ongelma. Kokoomuslaiset lännettäisivät suomalaiset osaksi Natoa vaikka heti, mutta minkään muun puolueen kannattajien ylivoimainen enemmistö ei ole tähän valmis.

Kun kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on näin eri asia, mitä on suuren suomalaisen enemmistön käsitys Suomelle hyvästä ulkopolitiikasta, joutuvat kokoomuslaiset poliitikot tekemään aika ajoin omia ”keskustelunavauksiaan”. Koetellaan välillä kepillä jäätä.

Vähän väliä kuultava vaatimus avoimesta keskustelusta ulkopolitiikassa onkin tähdätty vain siihen, että Suomi voisi käyttää kokoomuslaisten tahdon mukaisesti (viimein) Nato-optionsa. Kaiketi myös tämä kokkareiden tarve Venäjän merkityksen uudelleenarviointiin (eli vähättelyyn) nousee missiosta uittaa Suomea kohti Naton satamaa.

Ja mitä siihen avoimeen keskusteluun tulee, niin eivätköhän kokoomuslaisten höpinät todista, että avointa on. Saa täällä hölmöjäkin huudella ministeriaitiosta asti.

Kokoomuksen johtajat saavat totta kai nähdä kosteita uniaan Suomesta osana transatlanttista yhteisöä vai mikä Onnela heillä mielissä siintääkin. Pelottava asia kuitenkin on se, että Kataisen, Häkämiehen ja Stubbin poppoo saattaa olla jo ensi vuonna pääministerijoukkue. Ja jos ahdistustaan haluaa lisätä, voi samaa leiriä halutessaan veikkailla myös seuraavan presidentin poliittiseksi kodiksi.

En ole pitänyt itseäni koskaan bresneviläisen aikakauden henkisenä lapsena, kun en Suomi-Neuvostoliitto-seuraankaan koskaan liittynyt, vaikka jäsenmaksulappu monta kertaa tyrkättiin käteeni. Minun ei tarvitse kuitenkaan kuin vilkaista Suomen karttaa, kun olen sitä mieltä, että Venäjään Suomella olisi hyvä olla ”erityissuhde” myös tulevina aikoina. Enkä Venäjän taloudellistakaan suuruutta kyseenalaista, kun sen mahdin olen saanut tuta hyvin kaakkoissuomalaisena.

Näillä kulmakunnilla tietävät papat palvelutaloissa ja jopa lapset esikouluissa, että iso ja mahtava se Venäjä on. Harmillista on, että Suomen ulkoministeri on jäänyt jostakin syystä tästä tietämyksestä paitsi. Ja harmillista on, jos ex-kauppakamarijohtaja Häkämies on tämän asian puolestaan unohtanut.