26.08.2010 06:26

Hämäläis-virolainen vastaisku Berlusconeille

Hämeenlinnan seudun ensimmäisessä kansainvälisessä matkailuhankkeessa kehitetään ulkomaalaisia matkailijoita houkuttelevia matkailuhankkeita. Työtä tehdään yhteistyössä virolaisten toimijoiden kanssa.

Infacto (International food and activity tourism) -projekti auttaa pieniä ja keskisuuria matkailualan yrityksiä Suomessa ja Virossa muun muassa markkinatutkimuksessa, mainonnassa ja tuotekehityksessä. Tavoitteena on luoda valmiita matkailupaketteja esimerkiksi ruuan ympärille. Kohderyhmänä ovat muun muassa venäläiset ja saksalaiset turistit. Hanketta vetää Kehittämiskeskus Oy Häme. Tässä kuussa hankeen projektipäälliköksi valittiin Tiina Saarinen.

- Matkailupaketit voivat rakentua ruuan lisäksi esimerkiksi kylpylän tai risteilyn ympärille. Irlannissa vieraillessamme innostuin päivä irlantilaisena -paketista. Nyt haaveilen tänne rakennettavasta päivä hämäläisenä -tuotteesta, Infacto-projektia koordinoivan Kehittämiskeskus Oy Hämeen matkailupäällikkö Leena Puumalainen kertoo.

Puumalaisen mukaan hanke vastaa paikallisten matkailualan yritysten toiveisiin. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan suuri osa alan yrityksistä toivoi apua kansainvälistymiseen.

Vuoteen 2013 kestävä projekti on merkittävä jo rahallisesti laskettuna. Kyse on lähes miljoonan euron hankkeesta. Se saa EU-rahaa 755 277 euroa ja osallistujien omarahoitusosuus on yhteensä 227 130 euroa. Pääpotti rahoituksesta tulee Hämeenlinnan seudulle. Hämeen osuus koko rahoituksesta ja samalla myös hankkeista on merkittävä eli 66 prosenttia. Tämä määräytyi omarahoituksen suuruuden perusteella. Yrityksille hankkeeseen osallistuminen on ilmaista.

Infacto-projekti toteutetaan yhteistyössä virolaisten toimijoiden kanssa vuosina 2010-2013. Projektin hakijana ja koordinoijana on Kehittämiskeskus Oy Häme, Suomesta on mukana viisi partneria ja Virosta yhdeksän.

Suomesta ovat Kehittämiskeskus Oy Hämeen lisäksi Hamk, Koulutuskeskus Tavastia, Kiipulasäätiö ja Hämeen Matkailu ry sekä Virosta Kuressaare Ametikool, Võrumaa Kutsehariduskeskus, MTÜ Saaremaa Turundusühing, Setomaa Valdade Liit, Eesti Maaülikool, Imago Osaühing, MTÜ Eesti Maturism, Ökoloogilliste Teknoloogiate Keskus ja RG Evans Associates.

Heikki Sihto

heikki.sihto@viikko-hame.fi