Valkotakkisia vaan ei valkokauluksisia

Ilmassa leijuu ihmeellisiä tuoksuja, olosuhteet ovat päihdyttävät ja jossain räjähtää. Ensimmäisen jälkeen kuuluu toinen ja kolmas pamaus. Ihmiset menevät paniikkiin ja lopulta koko opetusvälineistö on sirpaleina laboratorion valkoisella lattialla. Opettaja huutaa kun räjähdysainetta menikin oppilaalta putkiloon tippa liikaa. Oppilas kuuntelee huutoa silmä mustana ja tukka taivaalle sojottaen häveten aikaansaannostaan.

Näin tapahtuisi laboratorioalan koulutuksessa ehkä Aku Ankassa tai jossain Science Fiction -elokuvassa.
Todellisuus on kuitenkin aivan jotain muuta Peltolassa Pohjois-Karjalan ammattiopiston Joensuu Tekniikka ja kulttuurin oppilaitoksessa, jossa opiskellaan laborantiksi.
Laboratorioalan perustutkinto pitää sisällään laboratoriotyöskentelyä, mutta mitään hulluja professoreita nuorista ei siellä tehdä. Heistä tulee laboratoriotyön ammattilaisia teollisuuden, ympäristönsuojelun, energian tuottamisen ja korkeakoulujen tarpeisiin.

Koulusta kouluu

n

Erno Kokkonen, 22, on aloittamassa koulutietään laboratorioalalla, mutta on luultavasti käynyt kouluja hieman ammattiopiston keskiverto-opiskelijaa enemmän. Hän on nimittäin ylioppilas ja ollut kolme vuotta yliopistossa metsätieteellisessä. Hän kuitenkin tajusi lopulta, että on enemmän käytännön tyyppiä ja halusi tekemään jotain konkreettista, jotain missä on muutakin kuin teoriaa ja kirjoja päivästä toiseen.
Ammattiopisto on käytännön töihin luonteva valinta, joten Kokkonen päätyi hakemaan laboratorio-alalle. Ala kiehtoi miestä, koska se sivuaa luonnontieteitä, joista hän on kiinnostunut.
- Tämä on jo kolmas koulu kun on tullut käytyä jo lukiossa ja yliopistossa. Enää ammattikorkeakoulu pitäisi käydä niin olisi neljän suora kasassa. Näillä näkymin en kuitenkaan ole sinne menossa, mutta mistäs sen voi varmaksi tietää, Kokkonen pohtii.

Ei unelma-ammattia

Erno Kokkonen toivoo saavansa koulun jälkeen koulutustaan vastaavia töitä ja pääsevänsä jo koulussa tekemään käytännön asioita. Se tieto, että koulussa saisi opiskella tiukkaan tahtiin, on hänelle vain positiivinen asia.
- Kun on tottunut yliopistossa lukemaan aamusta iltaan, niin luulisi tämänkin sujuvan. Tämä tuskin on kuitenkaan sitä pelkkää tylsää teoriaa, Kokkonen ennustaa.
Unelma-ammattia hänellä ei ole, minkä voi huomata siitä, että hän haki myös muille aloille. Laborantin lisäksi Kokkosesta olisi voinut tulla rakennusmies tai pintakäsittelijä. Miehelle tuntuisikin kelpaavan ala kuin ala, kunhan hän saa tehdä muutakin kuin vain istua nenä kirjassa.
Työssäoppiminen on Kokkosen mielestä yksi ammattiopiston hyvistä puolista.
- Se 20-30 opintoviikkoa työssäoppimista kuulostaa hyvältä, koska siinä näkee myös todella sen mitä työ oikeasti on. Yliopistossakin pitäisi olla sama käytäntö, siten saisi kosketuksen työelämään, mies miettii.

Toiveikkaana tulevaisuuteen

Työnäkymät vaikuttavat Kokkosen mielestä laborantille paljon paremmalta, kuin mitä maa- ja metsätieteiden maisterille. Yliopistossa hänelle olikin sanottu epäsuorasti, että koulun jälkeen odottaa kortisto. Tämän tuskin luulisi lämmittävän kenenkään mieltä.
Nyt hänellä on kuitenkin uudet kujeet ja hän toivoo, että saisi jäädä koulun jälkeen kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan töihin. Se, että kanssaopiskelijat ovat nuorempia, on hänen mielestään vain mukavaa. Hän on jo nyt hyvillä mielin siitä, että on koulussa ammattiopistossa.
- Kun yliopistossa koulutettiin asiantuntijaksi, niin täältä valmistutaan ammattilaiseksi ja sellaiseksi aion minäkin tulla, tuleva laborantti Kokkonen sanoo.

Rankkaa lukemista

Joonas Kormu, 18, valmistui laborantiksi viime keväänä kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Laboratorioala ei ollut hänen ensimmäinen hakutoiveensa peruskoulun jälkeen, mutta päästyään sisään hän ajatteli kuitenkin kokeilla.
- Ensimmäinen hakutoiveeni oli media-assistentin koulutus. Lukioon en hakenut, koska ajattelin silloin, että ammattikoulu olisi helpompi vaihtoehto, Kormu sanoo.
Aluksi hänen mielenkiintonsa meinasi lopahtaa alkutekijöihinsä, koska koulu tuntui todella haastavalta ja vaikealta. Myös työtahti tuntui turhan kovalta ja mielenkiintoiset kemialliset kokeet rajoittuivat tislatulla vedellä läträämiseen.
- Opettelimme aluksi perusasioita, kuten mittaamista ja kertasimme asioita ylä-asteen fysiikasta ja kemiasta. Onneksi kuitenkin löysin sitä pitkäjänteisyyttä jostakin, vaikka lopetusaikeita olikin, Kormu kertoo.

Motivaatio löytyi

Toisena vuonna koulunkäynti oli työntäyteistä ja tahti edelleen kova. Silloin Kormu löysi taas mielenkiintoa opiskeluun, koska eteen tuli paljon uusia asioita.
- Pääsimme oppimaan laajalti ja koulunkäynti oli vaihtelevaa ja mielenkiintoista.
Koulutukseen sisältyy minimissään 20 ja maksimissaan 30 työssäoppimisviikkoa. Kormulle viikkoja kertyi 27. Ensin 2009 keväällä hän oli kahdeksan viikkoa Valion palveluksessa tutkimassa juuston ravintoarvoja.
- Niissä pitää tarkasti katsoa, onko kaikki kuten etiketissä sanotaan, Kormu muistaa.
Loppuvuodesta hän käytti loput 19 viikkoa Metsäntutkimuslaitoksella, jossa hän tutki roudan ja tulvan yhteisvaikutusta mäntypuiden ja kuusten kasvuun.
- Tutkimme havunneulasista klorofyllin eli lehtivihreän pitoisuuksia, Kormu kertoo.
Työelämässä on hänen mielestään paljon koulua paremmat puitteet työskennellä, mutta siitä ei ole haittaa vaan päinvastoin hyötyä.
- Koulussa kun tottuu tekemään asiat vähän vanhemmilla ja yksinkertaisemmilla menetelmillä, on työelämässä helpompaa pärjätä uusien laitteiden kanssa. Jos tilanne olisi toisinpäin, olisivat asiat paljon huonommin.

Katse ylöspäin

Tällä hetkellä Kormu on suorittamassa siviilipalvelustaan keskussairaalassa. Hän ei kuitenkaan päässyt oman alansa töihin vaan on välinehoitajan tehtävissä.
- Ei Itä-Suomen alueella ole riittävästi alan työpaikkoja. Pitäisi lähteä Etelä-Suomeen työn perässä jos meinaa paikan saada, Kormu kertoo.
Hän tähtääkin jatko-koulutukseen ammattikorkeakouluun Tampereelle.
- Bioanalytiikka kiinnostaisi kovasti. Voisi ottaa ihmisnäytteitä ja tehdä ihmisen biologiaan liittyviä mittauksia, Kormu haaveilee.
Neuvona hän antaa uudelle opiskelijalle sen, että ei saa heti luovuttaa, vaikka koulu tuntuisikin aluksi vaikealta.

Tekstit ja kuvat:
Olli-Pekka Paajanen