19.08.2010
11:57
Päivitetty 19.08.2010
12:00
Posti kuuluu peruspalveluihin

"arvioida muut kansalliset uudistustarpeet ja huomioida erityisesti postialan kehitys ja sen vaikutukset yleispalveluun ja sen tarjoamisen edellytyksiin tulevaisuudessa". Miten tuo sitaatteihin panemani ilmaisu oli luettava, se käy ilmi neuvotteleva virkamies Elina Normon johtaman työryhmän viime maaliskuussa ministerille jättämästä esityksestä. Siitä alkaen julkisuudessa on keskusteltu uudesta postipalvelulaista, ikään kuin sellainen olisi olemassa, ainakin hallituksen esityksenä.
Asetelma vaikuttaa tutulta. Kymmenen vuotta sitten kokoomukselainen liikenneministeri O.P. Heinonen antoi valmistella esityksen postipalvelulaiksi, jonka johtoajatuksena oli avata vapaa kilpailu postipalveluihin. Enemmistöhallituksen esityksenä sen piti olla läpihuutojuttu, varsinkin kun eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Erkki Pulliainen edusti silloin vielä hallituspuoluetta. Lähinnä juuri Pulliaisen itsepäisyyden ansioksi on luettava se, että valiokunta sai paneutua tähän esitykseen huolellisesti, kenties tarkemmin kuin yhteenkään hallituksen lakiesitykseen sillä kaudella. Kun vihreät sitten ydinvoimaäänestyksen jälkeen jättivät hallituksen ja O.P. Heinonen lähti yleisradioon, ministeri Sasin kelvoton esitys Tielaitoksen yhtiöittämiseksi jäi keskusteluitta Pulliaisen pöydälle.
O.P. Heinosen postipalvelulaissa oli periaatteessa paljon samoja elementtejä kuin tässä Lindenin työryhmän esityksessä. Yleispalveluvelvoitteen vesittäminen ja kilpailun vapauttaminen olivat hallitsevat näkökulmat silloinkin. Mahtoi olla niinkin, että silloinkin vedottiin unionin jäsenyyden asettamiin vapaan kilpailun vaatimuksiin.
Silloinen liikennevaliokunta kuuli Postia, työntekijäjärjestöjä, palvelujen käyttäjiä ja tuottajia, virallisesti ja epävirallisesti. Valiokunta muun muassa matkusti Kontiomäkeen katsomaan ja kuulemaan, mitkä edellytykset pienellä lämpöpatterien valmistajalla oli toimia asiamiespostina.
Asiantuntijoiden argumentit olivat niin vahvoja, että ministeriön virkamiehet olivat lähes hampaattomia niitä vastaan. Valiokunta tekikin hallituksen esitykseen lukuisia muutoksia, jotka ovat nyt saaneet tunnustusta, kun kymmenen vuotta kohtuullisesti toiminutta lakia aletaan taas sormeilla.
Ellen vallan väärin muista, ilmaisjakelulehtiä kustantanut Janton taisi sada luvan kilpaileviin postipalveluihin, mutta ei sitten kuitenkaan ryhtynyt niitä tuottamaan. Liekö selityksenä lain asettamat laatu- ja palveluvaatimukset. Kerma ei ollutkaan kustannuksitta kuorittavissa.
On tietysti totta, että erityisesti sähköinen viestinvälitys on tuonut aivan uuden näkökulman postipalveluihin. Mutta toisaalta, ei sähköposti välttämättä muuta maamme erityisolosuhteita. Hyvällä syyllä peruspalveluna pidettävä posti toimitetaan nyt syrjäsimapääkin kolkkaan, viimekädessä vaikka veneellä, tai moottorikelkalla, samaan hintaan kaikille.
Nyt näyttäisi, että Lindenin asettama työryhmä ei ehkä ole paneutunut kansalaisten perustuslailliseen yhdenvertaisuuteen, johon varmasti tullaan vetoamaan. Vaikuttaa, että syrjäseutujen postipalvelujen rahoittaminenkin on jotenkin auki, samoin postipalvelujen ja päivälehtien jakelun perinteinen sidos.
Aivan kuten kansanedustaja Lauri Kähkönen on sanonut, EU:n postipalveludirektiiviä ei ole tehty Suomeen.
Hallitus kuuluu olla lojaali direktiivin suhteen, mutta sen on mitattava siitä ulos se kansallinen liikkumavara, joka siitä on löydettävä. Vaikka tahtoakin olisi, tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä postipalvelujen kritiikittömällä kilpailuttamisella on kotoisetkin puolustajansa. Aikaakin on kovin vähän, kun lakiesitys on varmaan saatava eduskuntaan ennen lumia.
Sen jälkeen katseet kääntyvät eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokuntaan. Sen ja erityisesti sen puheenjohtaja Martti Korhosen on tiedostettava ratkaiseva roolinsa ja otettava tarvittaessa niin paljon käsittelyaikaa kuin hallituksen esityksen jalostaminen tällä kertaa taas vaatii. Jos aika ei riitä, se ei sitten vaan riitä.
Valiokunnan se työ on jokatapauksessa tehtävä. Täysistunnossa kun mikään ei enää muutu.
- Erkki Kanerva -
