Ohi on

  Suurimmalla osalla meistä työllistetyistä ovat ansaitut kesälomat takanapäin. Harva varmaan kuitenkaan muistaa, mitä kautta nämä lomaviikot ovat tulleet. Eivät ainakaan työantajien armollisuuden osoituksena. Siihen on tarvittu vääntöä ja neuvotteluja. Toki kahden osapuolen eli työntekijöiden ja työantajien edustajien välillä. Sen luulisi kuitenkin olevan nuoremmillekin polville selvää, ettei näitä asioita ole hoidettu facebookissa. Siitä huolimatta, että sitä niin sosiaaliseksi mediaksi kutsutaankin.

Jokainen viettää kesänsä niin kuin parhaaksi näkee ja mihin rahkeet riittävät. Edelliseen viitaten löysin niin paljon omin silmin ja käsin kosketeltavaa ja koskettavaa, että kertaakaan ei tarvinnut uusmedian ruutua aukaista. Se on tietenkin kyynistä taantumuksellisuutta. Kokematta jäivät mm. autuudet nimeltä youtube, facebook,  twitter, qaigu, second life ja mitä heitä lieneekään. En myöskään ehtinyt Lontooseen hakemaan uutta iPodia, tätä uuden älykkyyden sanansaattajaa. Meri ja pohjoiset erämaat antoivat riittävän viitekehyksen konkreettiselle kokemiselle.

Mutta ei se mitään. Vanhakantaisella tavalla tarkkaillen saattaa ympäröivästä yhteiskunnasta löytää yllin kyllin, ehkä liikaakin, mielenkiintoista tarkkailtavaa ja puntaroitavaa. Alkukesästä kerrottiin , kuinka virkamiehet ovat anastaneet vallan luottamusmiehiltä. Tuohan on toki tiedetty jo pitkään. Luottamusmiehet kiedotaan virkamiesten hämärään, mihinkään johtamattomaan semantiikkaan. On strategiaa, visioita, skenaarioita ja epäselviä tuottavuusohjelmia.

Kun näin on, niin konkreettinen päätöksentekokin soljuu tavalla taikka toisella virkakoneiston harmaisiin syövereihin. Syytä on toki sysissä luin sepissäkin. Joku valtioviisas, taisi olla itse isä-Stalin, totesi aikanaan, että innokkaat lannistetaan, kykenemättömät palkitaan. Se oli hänen hallintomallinsa lempeimmillään.

Kun on noin 40 vuotta seurannut eri tasoilla kunnallispolitiikkaa, niin aina ovat kunnat olleet ainakin kunnan johtavien virkailijoiden mielestä jonkinasteisessa taloudellisessa kriisissä. Se on eräänlainen kestävän kehityksen hallintomalli. Tässä muutama viikko sitten valtakunnan päälehti uutisoi, kuinka Kitee ja Tohmajärvi ovat ajautuneet kriisikunniksi. Kunnat tietenkin kiistivät maakunnallisesti moisen, koska olivat keväällä julistaneet. että jos ei nyt hyvin mene, niin ainakin kohtuullisesti. Elämä on.

Enon karmaisevan liikenneonnettomuuden jälkeen on hivenen farisealaista puhua siitä, mitä on itse nähnyt ja kokenut nykysuomalaisessa liikenteessä. Toisaalta Joensuun poliisi kertoi samaa radiohaastattelussa, kuinka Suomen liikenteessä vallitsee tänään yleinen piittaamattomuus. Seuratkaapas esimerkiksi, kuinka kolmion takaa tullaan röyhkeästi päätiettä ajavan eteen. Takapuskurissa roikkumisesta ja kännykkä korvallisella ajelehtimisesta puhumattakaa. Kyseessä ei ole vain nuoriso, vaan se on maan tapa. Mielipiteen ja käyttäytymisen ohjaamisessa ovat vastakkain epätasaiset voimat.

Kun mediat hehkuttavat kritiikittömästi formula- ja rallimaailmaa television samalla mainostaessa, että juuri me suomalaiset olemme maailman nopein kansa, niin kyllä siinä pelissä vaikkapa Liikenneturvan ääni on hyttysen pierua pienempää ininää. Tuosta tuli mieleen eräs mennen kesän merkittävä avaus. Yleensä kymmenet kanavat toistivat samaa uutista aamusta iltaan. Kunne Hesari keksi jutun pierun olemuksesta. Siitä riittää aihetta niin tosikoille kuin veitikoillekin. Koska elämä on.