Timo Suhonen pitää Stora Enson päätöstä käsittämättömänä

"Stora Enson johdossa kvartaalinäkemys on todella vahva ja siitä seuraa hätäisiä
ja vääriä päätöksiä"
Varapääluottamusmies
Timo Suhonen
– On se todella surullista ja järkyttävää, että näin huonolla omistajaohjauksella valtio antaa Stora Enson johdon ajaa alas hyviä ja tuottavia koneita, sanoo Stora Enson Varkauden tehtaiden paperityöläisten varapääluottamusmies Timo Suhonen.

Työt loppuvat syyskuun lopussa Stora Enson Varkauden tehtaalla noin 250 paperilaiselta. Työntekijät ovat turhaan odottaneet, että valtiolla olisi edes jonkinlaista omistajaohjausotetta, jotta selvät tyhmyydet pystyttäisiin estämään.
Suuret pelot Varkaudessa realisoituivat heinäkuussa todeksi kun Stora Enso päätti lopettaa kahden paperikoneen toiminnan syyskuun loppuun mennessä.
– Yt-neuvotteluissa työntekijät osoittivat yhtiön johdolle kiistattomasti, että paperikone nelosen jatkaminen toisi yhtiölle kolme kertaa paremman tuloksen kuin mitä koneen lopettamisesta saadaan säästöä. Yhtiön johto ei vaan lotkauttanut korvaansa meidän laskelmillemme, pahoittelee Timo Suhonen.
200 miljoonaa polttopilleillä alas
Stora Enso on investoinut 2000-luvulla Varkauteen 200 miljoonaa euroa.– On aivan käsittämättömänä, että tästä summasta suurin osa menee nyt polttopilleillä alas kun paperikoneet 2 ja 4 ajetaan alas, sanoo Suhonen.
Lopetuksia on perusteltu mm. ylikapasiteetilla.
– Siitä on puhuttu, mutta meillä paperikone nelosella olisi tilauksia vuoden 2011 loppuun saakka. Maalaisjärjellä ajateltuna ylikapasiteetti ei ole meidän ongelmamme.
Stora Enso laittaa kilometritehtaalle noin 250 työntekijäänsä. Työ loppuu 175 ensolaiselta ja 70 Stora Enson kunnossapitoyhtiö Eforan työntekijältä.
– Lisäksi satoja välillisiä työpaikkoja on vaarassa, toteaa Suhonen.
”Hätäisiä ja vääriä ratkaisuja”
Timo Suhosen mukaan tehtaan työläisten mielialat ovat todella apeat.– Ajatukset ovat pessimistiset kun ihmiset näkevät, ettei yhtiölle riitä se, että tehtaalla tehdään tulosta. Toimitusjohtaja Karvinen on vaan ajamassa Suomen metsäteollisuutta alas. Hän on tehnyt hätäisiä virheratkaisuja ja on aivan käsittämätöntä, että yhtiön johdossa näytetään ajattelevat, että yhtiöllä on tarpeeksi rahaa ajaa kannattavaa kapasiteettia alas.
Timo Suhonen ei ole eri mieltä julkisuudessakin esitettyjen näkemysten kanssa, joiden mukaan Karvisen aika Stora Enson johdossa on ollut sarja kohtalokkaita virheratkaisuja.
– Kvartaalinäkemys on johdossa todella vahva ja siitä seuraa hätäisiä ja vääriä päätöksiä. Helsingin Sanomissakin Karvista luonnehdittiin ”ankeiden aikojen hätäiseksi patruunaksi”, muistelee Suhonen.
Toivottavasti ei uusia äkkiratkaisuja
Timo Suhosen mukaan Varkaudessa koetetaan jaksaa uskoa, että Stora Enson päätökset muuttuvat vielä ennen syyskuun loppua.– Muuten jatkon suhteen pitää vain toivoa, että hienopaperi pysyy hyvänä tuloksen tekijänä ja että sellun hinta pysyy korkealla, jotta edes Varkauden integroitu sellutehdas säilyisi.
– Mutta eivät ihmiset oikein jaksa kovin vahvasti tähänkään enää uskoa. Jos tulee pieni notkahdus hinnoissa, niin Karvinen voi äkkiratkaisuillaan tehdä taas tuhoa. Totta kai toivomme, että paperikone kolmonen saisi jatkaa, sanoo Timo Suhonen.
Kolmannen polven paperimies
Toista vuotta Stora Enson Varkauden tehtaiden varapääluottamusmiehenä toimiva koneasentaja Timo Suhonen (35 v) on kolmannen polven paperimies.– Ukki oli töissä ensin yhtiön sahalla ja sittemmin tehtaalla mm. porttivahtina. Isäni työskenteli sellun puolella noin 30 vuotta ja jäi parisen vuotta sitten eläkkeelle.
Timo Suhosen omaan ammatinvalintaan tämä sukuhistoria on varmaankin vaikuttanut.
– Oli aluksi töissä kemian ja metallin puolella mm. kaksi vuotta Rauman telakalla. Veri veti kuitenkin kotiseudulle ja palasin Varkauteen Foster Wheelerille hitsarioppilaaksi. Kun Ensolle haettiin vuonna 1997 asentajia, päätin hakea ”varmaan” firmaan. Olin tyytyväinen, kun pääsin niiden 15 ”onnellisen” joukkoon, jotka valittiin oppisopimuskoulutukseen yli 700 hakijasta. Nyt näistä 15 koulutetusta vain pari on enää firmalla töissä.
Markku Lahikainen
