Miksi ministeri viivytteli?
Yksityinen lentoyhtiö päätti lopettaa lennot kolmeen läntiseen kaupunkiin ja ilmoitti sen maanantaina. Tiistaina liikenneministeri Vehviläinen (kesk) kertoi TV-haastattelussa tienneensä asiasta jo viime syksynä. Keskiviikkona kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ravi sanoi lehtihaastattelussa, että liikenneministeri ryhtyi PIKAISESTI selvittämään yhteyksien säilyttämistä. Näistä lausumista nousee kaksi kysymystä ylitse muiden.
Miksi ministeri Vehviläinen ei tehnyt asialle mitään, vaikka tiesi
liikenteen lopettamisesta jo lähes vuosi aikaisemmin? Ministerin
kannalta tilanteen noloutta lisää hänen ilmoitus, että esimerkiksi
valtion ostoliikennevaihtoehdon valmistelu vie useita kuukausia.
Eikö ryhmäjohtaja Ravi todella tiennyt lentoyhtiön suunnitelmista
mitään ennen maanantaita vai puhuiko hän Karjalaiselle valikoitua
totuutta? Kuitenkin Ravi ryhmäjohtajana osallistuu hallituksen
iltakouluihin ja muihin johtavien poliitikkojen tapaamisiin, joissa
liikenteen lopettamisesta on täytynyt olla puhetta jo hyvän aikaa
sitten.
Ari Tielinen
Joensuu
