12.08.2010 00:00

”Suora demokratia avuksi nuorten aktivoimisessa”

kontio32.jpg

Demarinuorten Timo Kontio kaipaa kouluihin takaisin ”kouludemokratiaa”.
Ay-liikkeelle riittää hänestä pureskeltavaa, kun ihmiset on alistettu uuskonservatismin oppien mukaisesti jälleen maan ja rahan kaltaiseksi tuotannontekijäksi.


Demarinuorten tuore puheenjohtaja Timo Kontio (27) katsoo, että Suomessa on kärsitty turhan kauan 1970-luvun kouludemokratian jälkeistä krapulaa. Nyt olisi korkea aika antaa koululaisille vaikuttamiskanavia.

–Nykyiset keski-ikäiset vallankäyttäjät lienevät niitä, jotka saivat tuntuman poliittiseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen kouluneuvostoista ja koululaisjärjestöistä. Eiköhän olisi jo aika antaa nykyisille nuorille ja koululaisille vaikutuskanavia, joissa he voisivat puolestaan kouliintua demokratiaan, Kontio sanoo.

Hän uskoo, että edustuksellinen demokratia on käynyt riittämättömäksi turvaamaan kansalaisten osallistumistarpeita.

–Tarvitsemme avuksi suoran demokratian välineitä.


Epävarmuutta ja suorituspaineita


Suomalaiset nuoret ovat kasvaneet Kontion mukaan hyvinvointivaltion suojissa ja he allekirjoittavat sen perusperiaatteet milteipä puoluekentän laidasta laitaan.

Niin epävarmoissa tunnelmissa ja suorituspaineiden alla nuoremme nyt kuitenkin ovat, että siitä on lintukodon rauha ja tyyneys kaukana.

–Olosuhteemme alkavat olla uuskonservatismin oppien mukaisia. Sen järjestelmän mukaan maa, raha ja työvoima ovat vain välineitä taloudellisten päämäärien saavuttamiseen. Nuoret tuntevat elävänsä taloutta varten. Heidän arkensa on hyvin epävarmaa eikä heillä ole myöskään mitään varmuutta tulevasta turvasta kuten eläketurvasta. Siksi esimerkiksi hankitaan monia tutkintoja. Kyllä tässä on ay-liikkeelle pureskelemista, Kontio sanoo.


Lääkekierre uhkaa naisia


Hyvin huolestuttavana Kontio pitää erityisesti nuorten naisten mielenterveysongelmia, jotka juontuvat liiallisista suorituspaineista.

–Lähellä on USA:n tilanne, jossa otetaan amfetamiineja ja sen johdannaisia ennen tenttikautta ja sen jälkeen rauhoittavia toipumiseen. Nuoria vajoaa jatkuvaan lääkekierteeseen, Kontio kuvaa.

Nuorten miesten ongelma on puolestaan eläminen ”tarvittaessa töihin” -maailmassa.

–Henkilöstövuokraajilla menee kuuleman mukaan taas hyvin. Meillä on kahdet työmarkkinat, joista toisessa yrittämisen riski on siirretty työntekijöille, Kontio kuvaa.

Kontio on kuulunut SAKKI ry:n pääsihteerinä muutaman vuoden tulevia työvoima- ja osaamistarpeita pohtineeseen työryhmään. Niinpä hän tietää, että varsinkin teollisuuspaikkakunnilla tarvittaisiin nyt tietoa ja näkemystä siitä, mitkä alat ovat niiden tulevat tukijalat perinteisen teollisuuden vähentäessä työvoimaansa.

–Osaamisen ennakointi on avainasemassa, jos ja kun yritämme järjestää nuorille töitä, hän sanoo.

 

(...)

REIJO HÄMÄLÄINEN