Kai Hyttinen

Luulen, että meillä jokaisella on näyttelijämme, jota ehkä tiedostamatta seuraamme.  Minulle hän on Kai Hyttinen.

Muistan, mistä  kiinnostukseni alkoi.  Hyttinen esitti Joensuun kaupunginteatterissa  Kaisu Pato-ojan Pielisen balladin joskus vuonna yksi tai kaksi. Illan esitys myytiin hetkessä loppuun ja ellen väärin muista, järjestäjä vallan improvisoi iltapäivälle toisen esityksen.  

Partasen Anu oli ollut siinä ensimmäisessä, tuli portaissa vastaan ja kysyi, että onhan sinulla Erkki tarpeeksi nenäliinoja.  Kysyin varmaan jotenkin tökerösti, että mihin niitä tarvittiin.  Anu käänsi katseensa alas portaisiin ja huikkasi selkänsä taakse,  että kohta tiedät.

Raavaan miehen monologina Pielisen balladin viesti osui ehkä vielä paremmin sydämiin kuin vuosia myöhemmin Kolilla, siellä aidoissa Pielisen maisemissa  esitetty näytelmä.  Monologissa tarinan juoksutus ei katkennut kertaakaan eikä kuulijan tarkkaavaisuus kerta kaikkiaan voinut herpaantua.  Kai Hyttinen, periaatteessa vähän jäyhä, horjumaton raavas mies sai uskoakseni kaikki silmäkulmat kostumaan.

Osasin aikanaan muutamia Juha Vainion sanoituksia ulkoa ja niin monta kertaa kuin niitä nyt myöhemminkin kuuntelen, luulen löytäväni niistä aina vaan uutta ihmiselämää luotaavaa sanomaa.

Joskus yhdeksänkymmentäluvun alussa Hämeenlinnan kesäteatteri esitti Junnu Vainion sanoitukseen perustuvan näytelmän, jossa Kai Hyttisellä oli iso rooli.  Oliko se tämä Jukka Virtasen kirjoittama Albatrossi ja Heiskanen, sitä en varmasti muista, mutta herkistävän Pielisen balladin jälkeen se osoitti, miten  Kai Hyttinen taipuu täysin toisenlaiseenkin rooliin.

Kotkan Kairossa meni samana kesänä sama näytelmä, mutta kun siinä ei ollut Kai Hyttistä, tuntui kuin Junnun oivallukset olisivat kärsineet inflaation.  

Anteeksi kotkalaiset.  Olitte erinomaisia.  Kuulin, että teillä olisi ollut peräti viisikymmentätuhatta katsojaa.  Minulle vaan siihen käsikirjoitukseen olisi kuulunut Kai Hyttinen.

Kaksituhattaluvulle tultaessa Kähkösen Lauri kutsui Mätäsvaaran kaivoksessa esitettyyn musikaaliin, joka kiinnosti ohjaajansa vuoksi.  Selvittelin nimittäin aikanaan Lauri Jäniksen ja poikani kolttosia, kun olivat panneet koiranpommin naapurin postiluukusta.

Yllätyksekseni Kai Hyttisellä oli esityksessä ratkaiseva rooli.  Siellä kallion sisällä,  hämärtyvässä kesäillassa se oli vaikuttava kokemus.   Tarjouduin lyömään vetoa, että seuraavana kesänä se televisioitaisiin.  Kulttuuriharrastuksen talous ei vaan aina mene niin kuin toivotaan..

Joku vuosi sitten Kai Hyttinen vetäytyi Lappiin eräoppaaksi ja hetken jo pelkäsin, että en tapaisi häntä enää näyttämöllä, kunnes julkaistiin Möhkön kahden edellisen kesän ohjelmisto.  Hyttisellä oli Lauri Jäniksen ohjaamassa Sumassa pienehkö rooli, mutta se varmasti veti Möhkön katsomot täyteen..
 
Hyttisen ei tarvitse näytellä.  Jos hän on Junnun Heiskanen tai Lauri Jäniksen tukkilainen, hän on sitä luonnostaan.

Mielenkiintoisin kesäteatterin aihehan otetaan tietenkin omasta kylästä ja kulttuurista,  kirjoitetaan, ohjataan ja näytellään omin voimin.  Tänä kesänä sellaisia olivat Esko-Pekka Tiitisen Kiven sylissä, paikallisen kauppias Schroderuksen Suomussalmen kesäteatterille kirjoittaja ja ohjaama, kuusikymmentäluvun murrosta kuvaava Hulapaloo ja Jäniksen Laurin ohjaama, paikallisin voimin kirjoitettu ja esitetty, nähtävästi paikalliseen legendaan perustuva Kyllä kylä tietää.

Tietämättä, mitä tulossa oli, panin Esko-Pekka Tiitisen jo ennakkoon etusijalle.  Kesäteatteriin aina asetettavia odotuksia sivuuttamatta se viilsi syvältä.  

Mutta vielä piti käydä katsomassa Ismo Sajakorven Imatralle kirjoittama ja ohjaama, osin sinne sijoittama Vili Vesterisen elämäkerta.   Ei sen vuoksi, että esityksellä näytti olevan tuhti budjetti ja paljon niminäyttelijöitä, ei näyttämölle erinomaisen musiikinkaan vuoksi, vaan sen vuoksi, että Jori Malmstenin roolin näytteli Kai Hyttinen.


- Erkki Kanerva -