Omista lapsista ei makseta Kotkassa

Vaikkei vastaava järjestely olekaan käytössä Kotkassa, on Katri Nummi avannut kotinsa oven vieraille lapsille. Kuvassa leikkii Kasper.
Kotkalainen Katri Nummi on työskennellyt perhepäivähoitajana kaksi vuotta.
Kymmenen vuotta kotiäitinä ollut Nummi laittoi työhakemuksen kaupungille, kun nuorin hänen neljästä lapsestaan täytti kolme vuotta.
–Ensin sieltä sanottiin, ettei tarvita. Kahden kuukauden päästä tuli sitten soitto, että nyt tarvitaan.
Nummella on hoidossa tällä hetkellä neljä vierasta lasta, joista kaksi vuorottelee. Kohta tulee viides, kun oma nuorin lapsi, Julius, menee esikouluun.
–Luottamusmies ehdotti, että kysyisin kaupungilta, maksaisiko se minulle myös alle esikouluikäisen lapseni hoidosta. Ehdotus tyrmättiin vaikka esimerkiksi Tampereella tällainen käytäntö on voimassa. Siellä omasta lapsesta maksettavasta palkasta vähennetään vain normaali hoitomaksu. Se tulee kaupungille halvemmaksi, ja siitä jää hoitajallekin jotain käteen.
Toimenkuvassa ”aukkoja”
Toisin kuin yksityiset perhepäivähoitajat Nummi on työsuhteessa kaupungin kanssa. Kaupunki ostaa häneltä hoitopaikkoja. Palkasta kertyy luonnollisesti eläkettä ja lomaa.
Sairauspäivien varalta Nummen hoidokeille on määrätty varahoitopaikka päiväkodista.
–Vanhemmat tosin yleensä vievät lapset silloin mieluummin mummolle tai kummille.
Hoidettavan lapsen sairauspoissaolo ei vaikuta Nummen palkkaan.
–Tosin siinä tapauksessa, että kaikki hoidettavat lapset olisivat sairaina, minun pitäisi mennä töihin päiväkotiin. Omat lapset ovat kuitenkin kotona. Työssä on joitain tällaisia aukkoja.
Perhepäivähoitaja on unelma-ammatti
Ennaltaehkäisevän päihdetyötekijän ja lähihoitajan opinnoista huolimatta Nummi kokee olevansa perhepäivähoitajana unelma-ammatissaan.
–Olin harjoittelijana parissa päiväkodissa. Se on sellaista liukuhihnatoimintaa. Tädit vaihtuvat jatkuvasti. Päätin, etteivät omat lapset mene päiväkotiin.
Nummi suosittelee perhepäivähoitoa lapsiystävällisenä vaihtoehtona kaikille.
–Pienessä ryhmässä päivärytmi on helpompi sovittaa lasten tarpeiden mukaiseksi. Lisäksi pienessä ryhmässä liikkuu vähemmän pöpöjä ja lapset sairastelevat vähemmän. Ainakin omat lapset ovat olleet tyytyväisiä, että ovat saaneet olla kotona eskariin asti.
Vähättely harmittaa
Perhepäivähoitaja saa ottaa täysipäiväisesti hoitoonsa yhteensä neljä alle esikouluikäistä mukaan lukien omat kotona olevat lapset. Osa-aikaisia voi olla useampia siten, ettei samalle päivälle tule kuitenkaan neljää enempää.
Nummen mukaan raja on sopiva.
–Vaikka kyllä neljän lapsen kanssakin joutuu välillä juoksemaan. Organisointikykyä ja pitkää pinnaa tarvitaan myös.
Nummea harmittaa, kun perhepäivähoitajien työtä vähätellään tyyliin ”sehän on vain kotona”.
–Tässä on monena iltana työn jälkeen väsynyt olo.
Katri Nummen omat lapset ovat suhtautuneet hyvin äidin työhön, vaikka loma-aikana aikainen herääminen hoitolasten leikkimiseen pikkaisen harmittaakin.
–Mutta ei tätä työtä voisi tehdä ellei se perheelle sopisi.
VELI-PEKKA KELLONIEMI
Lue artikkeli kokonaisuudessaan Viikko-Eteenpäin paperiversiosta.
