Oppi ojassa

PÄIN NÄKÖÄ
"Kun näinä aikoina kuuntelee kotkalaisessa katukahvilassa puhetta naapuripöydässä, on se kaukana siitä, jota kaupungissa kuulin reilut 30 vuotta sitten paikkakunnalle tultuani.

Nyt visioidaan erilaisia juttuja. Nyt innovoidaan ja otetaan projekteja haltuun, synnytetään brändejä ja fokusoidaan asioita. Englannista väännetyt sanat ja käsitteet ovat kolmas kielemme. Sisältöjen tuottamisen ja suunnittelun slangi on irrottanut ja nostanut lapiolinjan töiden maailmasta myös mielemme uusiin sfääreihin. Operoimme arjessa ja työssä yhä enemmän abstraktioiden tasolla."

Olemme korkeasti koulutettua porukkaa. Yksi sivistymisen seuraus on, ettemme aina tahdo löytää yhteistä kieltä.

Mitä vaativampaa ja erikoistuneempaa osaamista eri työtehtävissä ja harrastuksissa vaaditaan, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää eri alojen eksperttien puhetta. Professiot erottavat meitä usein enemmän kuin lompakon paksuus.

Minulla esimerkiksi on ollut usein vaikeuksia pysyä tietotekniikan ammattilaisten selostusten perässä. Jotenkin olen yrittänyt kuitenkin mukana raahautua. Olen näet päätellyt atk-taitojen olevan kaikilta edellytettyjä kansalaistaitoja. Ei niissä ole lukemista ja laskemista ihmeemmästä kyse.

Uuden oppiminen leimaa kaikkea arkeamme. Markkinoiden ja teknisten vempainten yhä vauraampi maailma on muokannut meistä nörttejä, rahastojen maailmassa surffailevia sijoittajia, vaativien pelien pelaajia, kulttuurimatkaajia, yhä erikoisempien harrastusten taitureita, kehomme tuntijoita ja ties mitä huippuosaajia. Arjesta selviämiseen tarvitsee nyt toisenlaisia tietoja ja taitoja kuin vielä vaikkapa 1980-luvulla.

Kun näinä aikoina kuuntelee kotkalaisessa katukahvilassa puhetta naapuripöydässä, on se kaukana siitä, jota kaupungissa kuulin reilut 30 vuotta sitten paikkakunnalle tultuani.

Nyt visioidaan erilaisia juttuja. Nyt innovoidaan ja otetaan projekteja haltuun, synnytetään brändejä ja fokusoidaan asioita. Englannista väännetyt sanat ja käsitteet ovat kolmas kielemme. Sisältöjen tuottamisen ja suunnittelun slangi on irrottanut ja nostanut lapiolinjan töiden maailmasta myös mielemme uusiin sfääreihin. Operoimme arjessa ja työssä yhä enemmän abstraktioiden tasolla.

Uutisten seuraaja on nyt monin verroin paremmassa asemassa kuin hänen kansakoulun käyneet vanhempansa tai isovanhempansa. Nyt ymmärrämme talousuutisten suhdanteita, resurssointeja ja optioita, ehkä allokointiakin. Kulttuuriuutisten scifit ja fiktiot, kubismit ja partituurit, momentit ja karrikatyyrit vilahtelevat arkemme pulinassa kuin mitkä tahansa suomemme sanat.

Kaikesta muusta suomalainen saa ja ottaa selvän, mutta ei väitteiden mukaan politiikasta.

Kun arkkitehti, yritysjohtaja tai taiteilija visioi tai innovoi, sen tajuamme. Vaan kun poliitikko lausuu samoja sanoja, huutaa kaikki kansa ja tutkija perässä, että ”puhu sinä poliitikko herran tähden suomea, eihän sinua voi kukaan ymmärtää”.

Olen lukenut taas kesän aikana useamman jutun, jossa syy politiikan vieroksuntaan ja alhaiseen osallistumiseen vieritetään  poliitikkojen puheen syyksi. Ollaan väitteiden mukaan niin vaikeatajuisia. Pitäisi puhua arkisesti kuten se Soini tekee.

Ja höpön, höpön. Eivät suomalaisten poliittinen passiivisuus ja politiikan vastaisuus sillä selity, etteikö poliitikon puhetta tajuttaisi. Eikä poliittisessa järjestelmässä ja osallistumisessa ole mitään sellaista, jota ei voisi ymmärtää, jos vain hiukankin vaivautuisi tutustumaan siihen maailmaan. Ainakaan minä en muista yhtäkään politiikan tekstiä ja tilannetta, jota en olisi ymmärtänyt, vaikka perusjätkä olen. Samalla perustalla ja kutakuinkin samoilla pelisäännöillä politiikka toimii kuin mikä tahansa inhimillinen toiminta yhteisöissämme.

Jospa oltaisiin rehellisiä. Jospa myönnettäisiin, että sitä vain pääsee niin paljon helpommalla, kun antaa toisten vaivautua yhteisille asioille ja on itse vaivautumatta. Rehellisyyttä olisi myös sen myöntäminen, että sitä ollaan aika tyytyväisiä, vaikka tyytymättömyyttä valitetaan. Tyytymätön nousee näet jossakin elämänsä vaiheessa kapinaan.

Että laiskuutensa ja siivelle hyppäämisensä pistää toisen, vaikkapa sen ”vaikeatajuisen” poliitikon syyksi, voi pitää raukkamaisena juttuna. Raukkamaista se on, vaikka lienee vain tapa hakea ja saada hyväksyntää, kun tokaisee, ettei ”niiden poliitikkojen puheesta mitään ymmärrä”.

Ja mitä niihin poliittisen elämän nurjiin puoliin tulee, on muutoksen tekeminen meidän asiamme. Perusopit demokratiasta olemme kukin koulusta ja kotoa saaneet. Koska tahansa ne myös voisi sieltä ojasta käyttöön kouraista.