Kunnia kenelle kunnia kuuluu

Minua syytettiin hiljattain epäkunnioituksesta vanhuksia kohtaan – yksintyiselmässä sentään, olisi hitusen hävettänyt jos moinen perttömyys olisi ollut mediassa. Riitelyks se meni, mutta jäin miettimään mitä kunnioitus on ja mit on vanheneminen.

Viisaus karttuu vanhetessa, sanotaan. Siksi vanhukset ymmärtävät enemmän ja tuntevat elämää syvemmin. Mutta vanheneminen ei sellaisenaan ole mitään muuta kuin ajan kulumista.  Se, ett aikaa kuluu ei tarkoita, että aikaa kuluttava osapuoli oppisi yhtään mitään. Vaaditaan kokemuksia – henkilölle pitää tapahtua jotakin ja paljon on kiinni myös siitä, miten hän noihin tapahtumiin reagoi.

Voimme jättää huomiotta, että ihmisen aivot alkavat rappeutua 25:stä ikävuodesta eteenpäin. Näin ollen ymmärryksen lisääntyminen tuntuu suorastaan mahdottomalta, älyllinen kapasiteettihan niukkenee vuosi vuodelta. En tarkoita sanoa, etteikö viisaitakin vanhuksia olisi, varmaan vieläpä samassa suhteessa kuin fiksuja ihmisiä ylipäätän.

Mainiossa Ihmebantu -sketsisarjassa todetaan napakasti: ”Viisaissa vanhuksissa on viisautta, tyhmissä vanhuksissa on tyhmyyttä. Ei kai sellainen, joka on ollut pälli koko ikänsä muutu viisaaksi ja arvokkaaksi vain siksi, että ruumis alkaa prakaa alta (...) Kyllä satavuotiaalle saa sanoa, että se on kusi, jos se on kusipää.”

Entäpä sitten kunnioitus? Miksi vanhuksia tulisi kunnioittaa vain siksi, että nämä ovat vanhoja? Heitä, jotka ovat joutuneet erilaisten myllerrysten uhreiksi tulee toki ymmärtää, mutta ei se ole mikään ikään liittyvä asia. Koen paljon suurempaa sympatiaa esimerkiksi poliittisia vankeja, raiskausten uhreja ja kuolemansairaita kohtaan kuin ”pula-ajan” eläneitä. Kurjuuksia ei tosin voi varsinaisesti vertailla.

Toisaalta, jos vanhuksilla on kerran elämänkokemusta, heiltä ei pitäisi sietää käytöstapojen puutetta. Nuorisoa ja lapsia koskee erilainen rikoslaki juuri siksi, että kasvuiässä ihmiset tekevät helpommin virheitä. Eikö kriteerien pitäisi sitten jatkuvasti kohota? Jos kerran vanhukset ovat kaikki viisaita, miksi heitä pitäisi ymmärtää. Eikö ole niin, että mitä viisaampia ihmiset ovat, sitä enemmän heidän tulisi ymmärtää typerysten toimintaan?

Asustelen Helsingin Lauttasaaressa, jossa on viime vuosina puhuttanut pyöräteille heittellyt nastat. Toiminnasta on puhuttu Hesarissa asti ja nettifoorumeilla on kerrottu silminnäkijähavaintoja nastoja heittelevästä vanhuksesta. Minua ei ole aikuisiässä pahoinpidelty millään muulla tapaa, mutta muuan vanhus taklasi minut jonossa. Päälleni ei myöskään ole syljetty lapsuuden jälkeen, paitsi taannoin keskellä katua, ärtyneen mummelin toimesta.

Tätä ei tule ottaa yleistyksenä, mutta en minä tällaista käytöstä salli lapsiltakaan huomauttamatta. Miksi sitten olen epäkunnioittava, jos puutun vastaavaan typeryyteen vanhuksilla?

Kysymys on samanlainen kuin hiljattain bussissa todistamani sattuma: Kaksi kenialaista maahanmuuttajaa keikkui humalassa, housut nilkoissa ja uhkaili muita matkustajia. Erästäkin pukumiestä kutsuttiin rikolliseksi ja saatanaksi. Kuski ei kuitenkaan tehnyt mitään ja muuan nainen tyynnytteli meitä muita asiakkaita, että ”Pitäähän niitä ymmärtää”. Siis mitä?!

Otanpa esiin vielä molemminpuolisen kunnioituksen. Olen 23-vuotias, enkä siis varsinaisesti nuorison edustaja, mutta silti mainitussa konfliktissa minua haukuttiin pullamössösukupolveksi, jolla on xboxit ja rahaa ja ulkomaanmatkoja. Täysin perätön ja tarpeeton loukkaus. Miksi sellaisia itseäni vanhempia tulisi kunnioittaa, jos he eivät kunnioita minua? Se menee molempiin suuntiin! Aivan niin kuin suvaitsevaisuus ylipäätään.

Olennaisinta tässä on, että kutakin ihmistä kunnioitettakoon hänen ansioidensa mukaan. Jos käyttäytyy asiallisesti, ansaitsee asiallista käytöst. Keskenkasvuistenkin typeryyksiä tulee oikaista, mutta ne ovat vielä luonnollista törttöilyä. Ja muistetaan Touko-Poukon kuolemattomat sanat Studio Julmahuvista: ”Ei täällä voi olla ihan miten vaan!”