Naistenmies vastoin tahtoaan

Ohjaaja kehuu ison työryhmänsä talkoohenkeä.
Anna (Heli Närvä, vas.) ja Kake (Henri Jalkanen) yrittävät ainakin ymmärtää pappismies Aimoa (Simon Kosonen, istumassa), joka tuntuu ajautuvan ongelmasta toiseen muutettuaan lapsuutensa kotimaisemiin.
• Mies joka ei osannut sanoa ei, Pyhtään harrastajateatterin ensi-ilta Pyhtään Nuorisoseurantalolla sunnuntaina 8.8. kello 16.00. Esityksiä 12.9. asti.
Risto Jarvan rakastetusta ja lämminhenkisestä elokuvasta aikanaan tutuksi tullut tarina pappismies Aimosta ja hänen seurakunnastaan on muuttanut nyt Pyhtään Nuorisoseurantalolle.
Aivan Jussi Kylätaskun käsikirjoituksesta tehtyä elokuvaa Mies, joka ei osannut sanoa ei -tarinan näytelmäversio ei vastaa. Aika on toinen eivätkä kaikki roolitkaan ole samoja.
–Mutta sama lämminhenkinen rakkaustarina ja kuvaus kaupungin kupeessa olevasta ja muutoksen kouriin joutuvasta yhteisöstä tämä on, vertaa kotkalaisohjaaja Jyrki Koskimies Pyhtään harrastatajateatterin esitystä vanhemmalle väelle tuttuun 70-luvun elokuvaan.
(...)
Pappi kokee kotona kovia
Niille, joille Kylätaskun teksti on vieras, kerrottakoon, että näytelmän keskiössä on pappismies Aimo, joka saapuu työhön lapsuutensa puutalomaisemaan Kivimäkeen. Hänestä tehdään avioliittoneuvoja.
Ongelmiin Aimo joutuu, kun hän kirjoittaa nimensä sekä kauppakeskuksen rakentamista puoltavaan että sitä vastustavaan adressiin. Selvää on, että kun hanke jakaa kyläläisiä kahtia, on seurakunnan paimen kahden tulen välissä.
Asiat mutkistuvat entisestään, kun Aimolla epäillään (syystäkin) olevan sattumien summana useampi naissuhde. Niinpä hän saa naistenmiehen maineen.
Niin mutkille asiat Kivimäellä menevät, että Aimo suunnittelee jo palaavansa Amerikkaan, josta hän kylälle tuli. Lopulta Anna, joka tietää mitä tahtoo, saa asiat lonksahtamaan paikoilleen.
Tuttujakin teemoja tarinasta löytää kuten ilmiöt Kivimäen kylän velkaisessa naapurikaupungissa.
REIJO HÄMÄLÄINEN
• Mies joka ei osannut sanoa ei, Pyhtään harrastajateatterin ensi-ilta Pyhtään Nuorisoseurantalolla sunnuntaina 8.8. kello 16.00. Esityksiä 12.9. asti.
