29.07.2010 15:03 Päivitetty 29.07.2010 15:04

Nytkis ei hyväksy Jyväskylän kirjastoverkon supistamista

Jyväskylän kaupunki on teettänyt jälleen kirjastoverkkoselvityksen ja sen pohjalta on tehty ehdotus 5-7:n kirjaston lakkauttamisesta.
      Kirjastot ovat erityisen tärkeitä virkistäytymis- ja kulttuuripalveluja lapsiperheille, liikuntarajoitteisille ja vähävaraisille, joilla ei ole varaa hankkia kirjoja, äänitteitä tai nettipalveluja itselleen. Kyse on myös palvelujen saavutettavuudesta,  kuntalaiset joutuisivat eriarvoiseen asemaan palvelujen ollessa keskikaupungilla ja isommissa lähiöissä.
      Toivottavampi suuntaus olisi, että tutkittaisiin, miten kuntalaisten tarvitsemia lähipalveluja yhdistettäisiin hyväksi todettuun ja toimivaan kirjastoverkkoon. 29.6. Keskisuomalaisessa kolmen Jyväskylän virkamiehen pohdinta hyvinvointikeskusten perustamisesta sopii hyvin kirjastoverkon hyödyntämiseen.
      Jyväskylän maine sivistyskaupunkina saisi kovan kolauksen, jos päättäjät hyväksyisivät julkisuudessa olleen ehdotuksen  kirjastoverkon karsimisesta.
 
KESKI-SUOMEN NYTKIS (NAISJÄRJESTÖT YHTEISTYÖSSÄ)