”Säästötalkoisiin on hyvät eväät”

–Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon Kotkassa on tehty kehittämistyötä. Prosessit ovat kunnossa. Kotka on innovatiivinen organisaatio. Täällä on myös paljon asiantuntemusta ja kokemusta, kuvailee reilun kuukauden Kotkan henkilöstöpäällikkönä toiminut Erja Saari vaikutelmiaan kaupungista.
Aiemmin erilaisten teollisuuden ja palvelualojen yritysten kehittämis-, myynti-, henkilöstö- ja johtamistehtävissä toiminut Saari (48) arvioi, ettei Kotka joudu ainakaan häpeämään yksityisten yritysten rinnalla valmiuksillaan vastata palvelutuotannon ja tuottavuustyön haasteisiin.
–Totta kai Kotkalla on monia kunnillemme tyypillisiä ongelmia talouskurimuksesta henkilöstön rakenteellisiin haasteisiin. Täällä on kuitenkin erittäin ammattitaitoista ja palvelualtista porukkaa. Asiat myös menevät selvästi koko ajan eteenpäin, Saari arvioi.
Esimiehiä on syytä tukea
Saari on joutunut ensi töikseen mukaan urakkaan, jolla Kotka hakee jo tälle vuodelle noin kolmen miljoonan euron säästöjä henkilöstömenoihinsa. Toinen mokoma säästöjä tulisi löytää suunnittelukaudella.
–Haaste on totta kai iso, kun lomautukset ja lomarahojen käyttö eivät tällä hetkellä ole mahdollisia. En halua myöntää tehtävää kuitenkaan mahdottomaksi. Toivon myös, että sovitut säästötoimet ovat riittävät, Saari sanoo.
Henkilöstömenojen supistaminen ilman lomauttamista työaikapankin, vuorotteluvapaiden, ylityökiellon, virkojen karsimisen, työmenetelmien uusimisen mahdollisen palveluvalikoiman uudistamisen ja muiden käytettävissä olevien keinojen avulla on palapelin kokoamista, jossa esimiehillä on tärkeä rooli.
–Aloitan puhtaalta pöydältä. Yritän kulkea mieli avoinna ja kuunnella hyviä neuvoja, Saari vakuuttaa.
(...)REIJO HÄMÄLÄINEN
