En tahdo vaieta, vaikken jaksa puhuakaan

"Niin paljon ois aihetta lauluun" totesi jo Reino Helismaa ja oikeassa oli. Paljon on aihetta moneen muuhunkin kommentointiin. Mitenkä muuten tämäkään palsta hengissä olisi kestänyt vuosikaudet, kesät, talvet.

Usein aiheet kaatuvat päälle yhtenä ryöppynä, niin ettei tiedä, mihin tarttuisi. Joskus harvemmin pitää ihan miettiä, mihin ryhtyisi, mitä pohtisi tekstiksi asti. Tai mistä lörpöttelisi omaksi ilokseen siinä toivossa, että joku muukin saa iloa pienestä hetkestä, jolloin ei mietitä syntyjä syviä tai haudota murheen mustia mujuja.

Sellaistakin on nähty, että joku merkittävä aihe polttaa helmuksia tai suorastaan raatelee sielua niin, ettei siihen kerta kaikkiaan jaksa tarttua. Uupumus tai turhautuminen ison aiheen äärellä ei liene kovin harvinaista eikä varmaankaan tuomittavaa. Kukapa ei silloin tällöin -aika useinkin - olisi voimiensa, kykyjensä ja tietämisensä äärirajoilla, niin että varminta olla hiljaa, tekemättä mitään.

Nyt on taas se hetki, mutta nyt taistelen sitä vastaan. En vaikene, vaikka en jaksaisi puhuakaan.

Jo kotvan aikaa on ainakin Karjalainen uutisoinut joensuulaista pedofilia-tapausta, jossa epäilty oli luottamushenkilö. Tarpeeksi kamalaa, että on ollut epäily pedofiliasta, vielä kamalampaa, että sellaiseen on kenties syyllistynyt ihminen, joka on toisaalta kuitenkin niin etevä ja pätevä, että on saanut oman puolueensa ja myös kansalaisten tuen ja tullut valituksi poliittisiin luottamustehtäviin.

Tilanne on kiusallinen. Tietysti kiusallinen puoluepoliittisista syistä, mutta vielä kiusallisempi inhimilliseltä kannalta katsottuna.

Me ajattelemme mielellämme - kylläkin melko lapsekkaasti - että on olemassa joko hyvää tai pahaa. Ja että me tunnistamme ne molemmat. Ainakin me uskomme tietävämme ja tuntevamme ne ihmiset, joiden kanssa me olemme tekemisissä ja heistä ainakin sen, kumpaa puolta he edustavat.

Semmoisen rauhan särkee luottamushenkilö, jota vahvoin perustein ja merkittävin näytöin epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, hyvät ihmiset - rikoksista iljettävimmistä!

Mahtaa jossakin piiritoimistossa olla kuumat paikat ja tukalat oltavat, ajattelin minäkin noita uutisia lukiessani pitkin kevättä, vaikken asiaa ensisijaisesti puoluepoliittisena pitänytkään. En toden totta ole missään vaiheessa ajatellut, että suurin kärsijä tällaisessa asiassa on joku puolue!

Siltäkään kysymykseltä ei ole voinut välttyä, eikö kukaan tosiaankaan tiennyt mitään, eikö kenenkään nenään ole missään vaiheessa käynyt palaneen käry? Eikö sittenkin jonkun olisi pitänyt huomata ja puuttua?

No, nyt on käynyt ilmi, että ne kuumat ja tukalat paikat ovat olleet ja tulevat olemaan vielä pitkän aikaa Pohjois-Karjalan sos.dem. piirillä, kun teoista on langetettu tuomio ja tekojen takana ollut mies tunnetaan jo nimeltä.

En tiedä, miten perusteltua on vaatia jaettua vastuuta tällaisessa asiassa - varsinkin, jos kukaan ei todellakaan edes aavistellut mitään - mutta niinhän varsinkin politiikassa asiat toimivat. Oli miten oli, puolueen tappiot ovat olemattomat, ei kannata edes mainita, mutta se vääryys, mikä on tehty lapsille ja nuorille, ei häviä eikä korvaudu, ei olemattomaksi ja unohdettavaksi menneen talven lumeksi muutu koskaan eikä millään rangaistuksella tai selityksellä.

Kun aikuinen ihminen ottaa tai ostaa lapselta sellaista, mitä ei saa ottaa aikuiseltakaan ilman lupaa tai mitä ei ihminen toiselta voi ostaa halventamatta itseään ja toista, tapahtuu niin suuri vääryys ja kauheus, ettei minulla ole sanoja sitä kuvaamaan. Siinä poljetaan ihmisyys, ihmisen arvokkuus ja kauneus sellaisiin pohjamutiin, joista on vaikea löytää pois.

Riittääkö neljän vuoden vankeustuomio tekijälle, niin että hän sen kärsittyään tuntee palaavansa ihmisten kirjoihin taas? Mikä eheyttää ja korjaa kuntoon hyväksikäytettyjen persoonan, arvokkuuden ja palauttaa heille tunteen ihmisenä olemisen kauneudesta ja ainutlaatuisuudesta?

Leila M. Luukkainen