Kaamosta ja päivänpaistetta

Inarissa kuulemma myydään turisteille kaamosta peltipurkissa. Sepä oivallista! Ei siis mitään estettä ryhtyä myymään päivänpaistetta paperipussissa Kesälahdella.

Muistatteko sadun akasta, joka säilöi kesäpäivän tyhjään vesitynnyriin. Satua kannattaa muistella ja suorastaan hiljentyä sen tiimoilta perimmäisten kysymysten äärelle.

Kuten esimerkiksi sellaisten kysymysten, että mikä saa elämän tuntumaan hyvältä, olon reippaalta ja vastoinkäymisiäkin kestävältä, olosuhteet vähintään siedettäviltä, jos ei suorastaan erinomaisilta?

Näin tarina meni.

Akka istui pienen tupansa seinustalla ja nautti kesäpäivän lämmöstä, kukkien tuoksusta, lintujen laulusta ja perhosten kauneudesta. Sanalla sanoen elämisen onnesta ja keveydestä. Akalle juolahti mieleen, että olisipa erinomaista, jos voisi nauttia tästä kaikesta myös keskellä kylmää, pimeää talvea. Että voisipa tämän kesäpäivän säilöä!

Ja siinä samassa akka katsahti nurkalla olevaan vesitynnyriin ja päätti kokeilla. Hän pyöritteli tynnyrin keskelle niittyä, että kukkien tuoksua tulisi mahdollisimman paljon. Ruusupensaan juurelle eukko asetti tynnyrinsä myös ja piti visusti huolen, että aurinko porottaa tynnyrin suuaukkoon kaiken aikaa.

Sitten kansi kiinni ja tynnyri porstuan nurkkaan odottamaan pitkää, pimeää, kylmää ja ikävää talvipäivää, joka kaipaa piristystä.

Ukolle akka ei asiasta virkkanut mitään, sanoipahan vain ukon kysellessä, mikä tynnyri eteisessä seisoo, että saat ajastaan talvella sen tietää. Ja tätä salaisuutta eukko piti sisällään koko syksyn ja talven ja oli niin hyvillään, että ratketa meinasi.

Lopulta tuli kevät ja ukko sanoi, että kerro jo viimein, mikä tynnyri porstuan nurkassa on oikein on, jolloin akka kertoi koko tarinan ja sanoi lopuksi: Mutta kun mitään kurjaa päivää ei sitten tullutkaan, niin eihän sitä tarvinnut avatakaan. Mutta että avataan se nyt, kohtahan voi säilöä uuden seuraavaa talvea varten.

Tynnyri avattiin. Se oli tyhjä. Ja akka pettynyt - eihän tämä toiminutkaan! Ukko nauroi ja sanoi, että eihän tässä mitään tynnyreitä tarvita: tupa on kesät, talvet aurinkoinen ja iloa täynnä, kun eukko-kulta on hyvällä tuulella, laulelee ja hoitaa askareitaan niin iloisella mielellä, että se tarttuu toisiinkin.

Niinpä niin. Tähän sisältä tulevan päivänpaisteen voimaan mekin Kesälahdella uskomme. Sitä me haluamme jakaa ja siitä nauttia yhdessä toisten kanssa. Tiedämme hyvin, että talouden tunnusluvut kertovat jotain muuta tällä hetkellä, mutta me tiedämme myös, etteivät talouden tunnusluvut ole koskaan kertoneet kaikkea olennaista ihmiselämästä. Jos yhtään mitään. Onnesta ja ilosta ne eivät ainakaan tiedä sanoa halaistua sanaa.

Tässä hengessä me kokoonnuimme maanantaina pohtimaan Kesälahden tulevaisuutta ja sitä, mitä "myö ihe voijaan assiille tehä". Me vapaat kansalaiset ja eri järjestöjen edustajat löysimme monta hyvää asiaa tehtäväksi, joilla me voimme kertoa hyvästä elämästä hyvässä kotikunnassa, joka on meille rakas ja tärkeä "ihan ihtenään". Ja vieläpä parantaakin pitäjäämme - ei vain imagon nostatushengessä vaan käytännöllisin, hyvinvointia ja eloisuutta lisäävin toimin.

Me ymmärrämme, etteivät kunnan virkamiehet ja luottamushenkilöt yksin pelasta kuntaa siitä kriisistä, missä se nyt pykälien ja paragraafien mukaan on. Me kuntalaiset olemme talkoissa mukana. Emmekä vain kärsijöinä ja karvaan kalkin nielijöinä, vaan aktiivisina toimijoina ja omamme puolustajina.

Järeämpiä toimia odotellessa, me voimme vaikka myydä päivänpaistetta paperipussissa - sitähän meillä on täällä Aurinkokunnassa riittää. Passaa tulla vaikka itse tarkistamaan.

Leila M. Luukkainen