Satavuotias kaunotar myllistyksen keskellä

 

Valistunut vaivaistalo on keskellä mittavia rakennushankkeita. Talossa itsessään ei tapahdu sitäkään vähää, mikä oikeastaan pitäisi jo olla käynnissä eli ikkunoiden kunnostus ja kaikinpuolinen ehostus. Alkaen niiden pesemisestä.

Ei. Mutta ympärillä tapahtuu sitäkin enemmän.

Kunta teki kaupat kaukolämpökeskuksestaan, joka on meille vaivaistalon asukkaille oikeastaan lähilämpökeskus - onhan laitos lähin naapurimme takaviistoon oikealle katsoen. Nyt uusi omistaja  rakentaa lämpöputkea, joka ei pysähdykään meidän pannuhuoneeseen, niin kuin entinen putki teki, vaan jatkaa matkaa alakylälle päin.

Sitä minä kutsun tervetulleeksi kehitykseksi ja merkittäväksi edistykseksi. Siitäkin huolimatta, että kauniin talomme runsaselämäinen piha on nyt kuin pikkupoikien toiveuni: etupuolella taloa on mahtava vallihauta - vain vesi puuttuu - ja pihaan on kasattu useita muhkeita hiekkaisia multaläjiä.

Ja monen päivän ajan melkein kädenojennuksen päästä rappusista on nähty mitä mielenkiintoisinta touhua. Kaivuri työssään, putken asennusta, putken hitsausta ja kaikenlaista tuumailua ja mittailua ja liikennöintiä monenmoista.

Harmi vain, että talon pikkupojat ovat jo isoja poikia maailman turuilla, niin että kaikki tämä harvinainen hupi menee vähän hukkaan tässä talossa. Ei sentään aivan.

Päinvastoin kuin monet kyläläiset ovat luulleet, minua ei haittaa tämä mylläys ja melske pätkääkään. Ei sinne päinkään! Otan tästä kaiken irti, minkä kerkeän ja jaksan.

Putkea varten kaivettuun kuoppaan en ole loikannut juoksentelemaan. Sen sijaan olen töngöstellyt ja kolunnut tontilla olevista kasoista niin paljon kiviä kuin vain olen pystynyt ja jemmannut niitä tulevia käyttötarkoituksia varten erinäisiin kasoihin pitkin pihamaata.

Olen myös kärrännyt multaa, hiekkaa ja saveakin selkä notkolla uutta, isohkoa perennapenkkiä varten, jonka perustamista olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Niin, niin. Kaikenlaisten luonnonkasvien siemeniähän se maa-aines on täynnään, mutta niinhän sen kuuluukin olla, kun sitä ei ole myrkyin "puhdistettu".

Minun puutarhakäsitykseni on yhtä suurpiirteinen kuin muukin elämäntapafilosofiani. Perennapenkissä on tilaa monellekin luonnonkasville. Miksi viedä kuppikunta-ajattelua kukkapenkkiin, hyvät hyssykät sentään! Ihan tavalliset pihat ja puutarhat ovat itse asiassa oivallinen, jokamiehen ja -naisen mahdollisuus pitää yllä ja edistää luonnon monimuotoisuutta.

Ilman muuta kaukolämpöputken vetäminen koko tontin pituudelta - ja oman putken aiheuttama poikkeama pihan läpi talon seinään - aiheuttaa joitakin muutoksia talon elämään. Jopa pientä epämukavuuttakin, mutta mitäpä tuosta. Sitä paitsi kaivurimies teki niin hienoa työtä, että vaikka äkkiseltään tilanne näyttää hurjalta, ei yksikään pihan istutus ole heittänyt henkeään tai edes jäänyt läjien alle henkitoreisiinsa. Pannuhuoneen seinustalle rehottavan juhannusruusun hän säästi aivan erityisesti. Ammattimies on aina ammattimies.

Läjiä ja vallihautaa katsellessa on mukava ajatella, että tämäkin satavuotias kaunotar, tämä talomme Elsa, on osa kehitystä, joka vie eteenpäin. Kriisikunnassakin rakennetaan, luotetaan tulevaisuuteen ja eletään täyttä, hyvää elämää. Aina myllerrys tällä tontilla, ammottavat kuopat ja jyrisevät koneet eivät ole olleet merkki kehityksestä ja elämäuskosta. Kuten vuonna -42, kun venäläisten pommikoneet pistivät talon vasemman siiven hammastikuiksi.

Niin, että mitä tässä puhumaan kriisistä tai pienistä epämukavuuksista!

Leila M. Luukkainen