Suomen pääministeri menettää järkensä

Mies, joka tulee jäämään historiaan ainakin Rukan lumilla hiihtelystä ja Valion maidon pakkojuottamisesta pääkaupunkilaisille, on jättänyt pääministerin tehtävänsä salaperäisin perustein.

Toivottavasti syy siihen ei löydy Jari Tervon hänestä, siis Pekka Lahnasesta, kirjoittamasta kirjasta Koljatti, sillä siinä harmaa pääministerimme ja ”aggressiivisista nisäkkäistä” koostuva Suomen kansa kuvataan mielenvikaisuuden ja hajaannuksen tilaan vajonneena.

Tervon täydellisen epäisänmaallisesti ja ”rahvasta” yhtäaikaa mielistellen ja pilkaten kirjoitettu satiiri vetää poliitikot vessanpöntöstä alas samalla kun se maalaa kansan syvistä riveistä mitä kaljanhajuisimman kuvan toisiaan vihaavista taviksista, joihin solidaarisuuden puutteessa vetoaa lähinnä populistinen ulkomaalaisvihapuolue persut. Suomi on ruma maa, jossa ei kasva edes edustuskelpoisia naisia.

Kirjan sofistikoidunpaa antia edustaa Tervon tekstin läpi paistava historiantuntemus, pienoinen kerronnallinen kikkailu kertojien vaihtuessa sekä erillisen maininnan arvoinen pelottava supon Putin-kansio. Tervo on myös paikoin sangen elävästi tavoittanut pääministerin puhetyylin ja argumentointitavan.

Tervo on kylvänyt kirjaan tasaisin välein joitain harkittuja metaforisia ja aforismimaisia lauseita, jotka päälleliimatun oloisina saavat lukijan päässä rummun pärisemään ja Uutisvuodon yleisön nauramaan.  

Poliittisen satiirin tyylilajista huolimatta mielestäni Pekkarisen tupeen olisi jo voinut jättää rauhaan. Mutta Tervo ei kirjoitakaan vain meille vaan myös ikuisuudelle...

Todellisuus katoaa perheen mukana

Millainen on sitten itse herra pääministeri? Kekkosen ylivoimaisesta henkilöstä ja Rehuraision haalareista itseensä voimaa imevällä Lahnasella ei ole koti- eikä puolueasiat kunnossa. Pääministerin 24/7-virka maksaa Lahnaselle perheen ja yöunet. Hänen poikansa on sekaantunut väärään naiseen. Väyrynen, Pekkarinen ja puoluesihteeri tuntuvat kyttäävän hänen, Maatiaiskissa ykkösen, virkaa eikä avustajiinkaan voi täysin luottaa.

Univaje vaihtaa Lahnasen kerronnan välillä unen puolelle täysin varoittamatta.

Perheestään, kansasta sekä pikku hiljaa myös todellisuudesta vieraantuva Lahnanen ajelehtii edustustehtäviinsä avustajien kansioita lukematta. Media kyttää jokaista pinnallista virhettä kuin hyeenat. Lahnanen etsii kosketusta kansaan laskeutumalla sen pariin valeasussa, mutta ei löydä mitään tartuntapintaa. Pidättyväinen Lahnanen seisoo yksinäisenä EU-eliitin jutustellessa rennosti keskenään ja aiheuttaa kriisin luottaessaan Ruotsin pääministerin apuun koskien Ranskan kulttuuria.

Kun keneenkään ei ole sydämellistä sidettä eikä luottamussuhdetta, normaali elämä tuntuu mahdolliselta enää vain kellariin lukitun pihalle eksyneen ulkomaalaisen naisen kanssa.

Viimeisenä niittinä Koljatin hajoavassa maailmassa on – tietysti – se, kun hän kohtaa daavidinsa, eli Vladimir Putinin ja kuningas alkoholin, eikä selviydy tilanteesta kuin hänen idolinsa Kekkonen olisi selvinnyt. Loppu on kaaosta.

Tervon kirja on raju ja ajatuksia herättävä. Se saa lukijan nauramaan Lahnaselle, mutta herättää myös sääliä. Kirjan luettua on helpompi ymmärtää, miksi joku luopuu vallasta omasta tahdostaan – ja ryhtyy sitten ehkäpä Nurmijärvelle nousevan Ideaparkin toimitusjohtajaksi?

VELI-PEKKA KELLONIEMI