J. Juoni: ”Että pitikin...”

Hyvin sujuneen SDP:n puoluekokouksen jälkeen katseet kääntyvät tulevaan viikonloppuun ja Keskustan, kokoomuksen ja RKP:n puoluekokouksiin.   
Sosialidemokraatit lähtivät Joensuusta puheenjohtaja ”Jutta aivan aluksi haluan kiittää Urpilaisen”  johdolla hyvällä otteella politiikan kentille.

j.juoni haluaa näin aivan aluksi kokouksen  jälkikommentoinnissa kiittää puheenjohtaja Jutta Urpilaista myötämielisyydestä erityisen Itä-Suomen työryhmän nimeämisessä.  
Kun keskustan aluepolitiikka on tosiasiassa kaventunut maatalouden tukipolitiikaksi, on erinomaisen tärkeää, että nostetaan  esille Itä-Suomen korkeakoulu- ja liikennepuolen jutut.   
Mitä tuloksia työryhmästä onkaan odotettavissa, kun Teemu Hirvonen ja Paavo Lipponen lähtevät asialle.
Tiedä vaikka Lipponen kierrättäisi kaasuputken   Saimaan kanavaa hyödyntäen Itä-Suomen kautta Eurooppaan. Ratkeaisi siinä samalla tuo Etelä-Savon energiahuolto. Energiayhtiöt voisivat yhdistyä rauhanomaisesti kesäasukkaiden sähkögrillien kuumentajiksi.

Mikael Jungnerin pöllähtäminen puoluesihteeriksi nosti lämpöjä lehdistössä ja  ravisti SDP:ssä hereille nuorempia ja  nuokkuvia.    
Kokoomuslaiset jo harmittelevat, että pitikin se Jungner  laittaa kävelemään sieltä Ylestä.
-  Jos olisi tiedetty tuo puoluesihteerikuvio, niin ilman muuta olisi kannatettu toimitusjohtajan pestin jatkamista. Ärhäköityy nostamaan SDP:n kannatusta ja tulee ehdokkaaksi Uudellemaalle jakamaan Niinistöltä jäävää äänipottia, että pitikin…

Puoluesihteerit ovat nykypäivänä olleet äänettömiä yhtiömiehiä politiikan kulisseissa, mutta toisinkin on ollut.  
Puoluesihteerit ne vasta politiikkaa tekivätkin. Sovittiin  suuret linjat  ja lähdettiin ministerinpostia hoitamaan. SDP:stä muistetaan Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist  ja Erkki Liikanen.
Keskustan tunnetuin puoluesihteeri lienee ollut Arvo Korsimo, joka kampanjoi Kekkosen tien presidentiksi. Hänen jälkeensä muistetaan vain Seppo Kääriäinen, jonka sana painaa keskustassa edelleen. Toki nykyinenkin eli Jarmo Korhonen on ollut ainakin runsaasti julkisuudessa – silloin kun ei ole ollut perunakuopassa.
Kokoomuksessa puoluesihteerivalinnat eivät ole miesmuistiin herättäneet intohimoja. Kunniakasta valtioneuvostasoa edustaa Harri Holkeri.

Keskustan tilanne ei ole kehuttava, kävi puoluekokouksessa miten tahansa. Jos kannatus on jumittunut selkeästi alle 20 prosentin näin lähellä vaaleja, niin vaikea sieltä ylös nousta.  Yksituumaisuuskin on siinä ja siinä, sen verran syvissä kuopissa rintamalinjat puolueessa ovat.  
Pätkäpääministeriys ei anna mahdollisuuksia uusille avauksille, vaan tuo roolin  hallituksen kehnon politiikan selittämisessä. Mauri Pekkarinen on sukkelasanaisempi puhumaan velat saataviksi, mutta Mari Kiviniemestä Suomeen saataisiin naispääministeri. Ei nyt heti Angela Merkelin kaltaista eurooppalaista vallankäyttäjää, mutta jos ottaa edeltäjästään, ei Vanhasesta eikä Jäätteenmäestä, vaan Lipposesta oppia, niin mikä ettei.

Monien mielestä maakunnan energiafuusiolle kävi kuten Mikkelin seudun Mainio–hankkeelle – mittava valmisteluprosessi, suuri julkisuus, hiljainen vaihe, lässähdys...
Suur-Savon Sähkön johto haluaa kuitenkin mittauttaa valmistelijaryhmän esityksen yhtiön omistajilla eli kunnilla. Maakunnallisen ratkaisun puolesta on puhumassa myös Kerimäen vahva mies, Kauko Rauhansalo (kesk).
Hienoa, että ihminen pystyy näkökulmiensa laajentamiseen. Jokunen aika sittenhän hänen katseensa pysähtyi kuin muuriin jo kuntarajalla eikä Savonlinnan seudulle saatu aikaan kunnollista kuntaliitosta.
Vielä. Se tulee takuuvarmasti, kun ei haluttu hallitusti, se tulee pakon edessä.

Kaappaus savolaisittain.

Savolaismies sai äkäisen puhelun maailman kriisipesäkkeestä, jossa käskettiin oitis kaapata Finnairin lentokone.  
– Mikä ettei, helppo juttu, vastasi savolainen.
Mutta aikaa kului eikä mitään tapahtunut ja  niinpä savolainen sai kiukkuisen puhelun, että mikä hommaa oikein viivyttää kun lentokonetta ole kaapattu.
Tähän savolaismies:  
–Kaapataan, kaapataan… Mutta kun se ei vielä ole mennyt kaapaksi!

J.Juoni