Palveluseteli johtaa kustannusten kasvuun
PIIPARI"Julkisen hyvinvointipalvelun taikasana tuntuu olevan palveluseteli. Sitä markkinoidaan kansalaisten vapautena valita itse vaihtoehtoiset palvelijat. Se korostanee suunnittelijoittensa mukaan yksilöllisyyttä ja ihmisen valinnanvapautta omassa asiassaan, mutta on samalla osoitus hallinnon laiskuudesta hoitaa palvelutehtäviä."
Julkisen hyvinvointipalvelun taikasana tuntuu olevan palveluseteli. Sitä markkinoidaan kansalaisten vapautena valita itse vaihtoehtoiset palvelijat. Se korostanee suunnittelijoittensa mukaan yksilöllisyyttä ja ihmisen valinnanvapautta omassa asiassaan, mutta on samalla osoitus hallinnon laiskuudesta hoitaa palvelutehtäviä.
Setelimalli siirtää vastuun kansalaiselle, vaikka sitä vapautena markkinoidaankin. Kysymyshän on pohjimmiltaan siitä, että kun yhteiskunta ei pysty turvaamaan määrällisesti ja laadullisesti riittäviä peruspalveluita esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidossa sekä vanhuspalveluissa.
Nyt tarjolla oleva palvelusetelimalli on tässä tilanteessa heikko oljenkorsi, jonka avulla pyritään irti ongelmasta, jonka ratkaisun vaikeus ja oikeutus kuuluu yhteiskunnan organisaatioille. Eli palveluvajauksen heikkous pyritään lakaisemaan niin sanotusti maton alle keksimällä tämä setelimalli. Siinähän kansalainen tavallaan saa tietyn summan euroja käteensä ostaakseen palveluita, joita tarvitsee. Sen jälkeen päättäjät ja viranomaiset voivat pestä kätensä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden puutteista.
Palvelusetelijärjestelmän laajentaminen synnyttää nopeasti ja runsaasti yksityistä hoivabisnestä, jossa ymmärrettävistä syistä taloudellisen tuloksen tekeminen on vahvasti taustalla. Eihän kukaan rakenna bisnestä hyväntekeväisyydestä vaan taloudellisesta hyödystä lähtien. Nyt jo monilla sosiaali- ja terveydenhoidon sektoreilla kuvaan ovat vahvasti tulossa mukaan monikansalliset pörssiyhtiöt. Bisnesalue muodostuu takuuvarmaksi ja tuottoisaksi, koska lopullinen maksaja on julkinen yhteisö ja lopullisesti veronmaksaja.Setelijärjestelmä nostaa myös palveluiden hintoja nopeassa tahdissa, onhan se havaittu jo yksityisessä lääkäribisneksessä. Asiakkaita riittää niin kauan, kun asiakkaalla on oikeus Kela-korvauksen saantiin näistä kuluista.
Suomalaista yhteiskuntaa ei pidä amerikkalaistaa.

MATTI
PIIPARI
Lue kolumni kokonaisuudessaan VIIKKO-ETEENPÄIN paperiversiosta.
