Nuoret solistit vakuuttivat osaamisellaan

Kymi Sinfoniettalla on muutama vakiintunut tapa vuosikalenterissaan. Uutta ja vanhaa soitetaan samassa konsertissa, Klamiakin, kamarikonsertti ja sokerina pohjalla nuorten solistien kevätkauden päättävä konsertti.

Tässä nuorten konsertissa lyödään vähintään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nuorille on oiva kasvun paikka esiintyä orkesterin säestyksellä, ja samalla saadaan isät, äidit ja sukulaiset ainakin kerran konserttiin, ehkä jatkossa sitten toistekin.

Harvinaista herkkua

Viulisti Jasmin Mönkkönen astelee vasta toista vuosikymmentään, mutta viulu pysyy hienosti hyppysissä. G. Holländerin Viulukonserton ensiosa henki ponnekasta määrätietoisuutta ja hyvää säihkettä. Juoksutuksissa oli jonkin verran puhtausvaikeuksia, mutta ei häiritsevästi. Jasminin taikoi viulustaan upean, aika suuren äänen. Fanikukat olivat ansaitut.  

Pasunisti Aaro Huopainen on erittäin harvinainen ja toivottu ”lintu” näillä main. Ajoittain nimittäin tuntuu siltä, että nuoret pasunistit ovat hiljalleen katoava luonnonvara. Jo tältä pohjalta, mutta myös Aaron kieltämättä suurten musikaalisten ansioiden vuoksi, G. C. Wagenseilin Pasuunakonserton tulkintaa on tervehdittävä suurella ilolla.

Pasuuna soi kiinteällä äänellä, ylärekisterin pystyi Aaro toteuttamaan ilman prässiä, siististi ja puhtaasti. Vastaavasti alarekisteriin löytyi sopivaa uhoa, jopa vaikeat huulitrillit toimivat oivan ansatsin ansiosta. Nopeassa osassa meno jopa vielä parani. Hieno näyttö.

Sellisti Aleksi Vasko edusti illan varttuneempaa polvea, silti alle kahden kymmenen. J.C. Bachin c-molli konserton ensiosa soi syvämietteisesti, puhtaasti ja linjakkaasti. Tulkinta oli erittäin tyyni, ääni melko suuri sellossa. Jonkin verran kaipasin tulkintaan lisää intensiteettiä ja tunnetta. Tyylikästä soittoa kuitenkin.

Kipinät sinkoilivat

Essi Höglund on vasta 13-vuotias, mutta tulkinta C. de Bériotin 9. a-molli viulukonsertossa oli täynnä tulta, tappuraa ja taituruutta. Vaikeat flageolettiäänet eivät tuottaneet vaikeuksia, kipakat kuljetukset sen sijaan eivät olleet täysin näpeissä. Mukavaa musiikkia ja todella mukaansa tempaavasti esitetty.

14-vuotias pianisti Esko-Petteri Pesari hämmästytti Mozartin 6. B-duuri pianokonsertossa. Jotenkin esitys oli täysin aseistariisuva, kaikki tuntui luontevan helpolta, musikaaliselta, sirolta ja itsevarman mainiolta.

Hieman vanhemman pianistin Eero Rautasuon Beethovenin Rondo B-duuri henki puolestaan luistavaa tekniikkaa ja suurta musikaalisuutta. Veikkaan kuitenkin, että jännitys vei rentoudesta ja tulkinnasta sen ”veripisaran ruusunlehdeltä”, joka saa kuulijan antautumaan. Herkän ja valoisan kosketuksen vastapainoksi odotin joitakin tummempiakin painotuksia. Aikaa onneksi on. Musiikki jatkuu suvussa vahvana.

Kaikkien aikojen kovatasoisin konsertti

Hiukan kipsiä, tai kovaa kontrollia olin aistivani huilisti Siru Jokimiehen sinänsä luistavassa, loistavassa, mutta hieman ”epäjulistavassa” C.W. von Gluckin G-duuri huilukonsertossa. Kolmannessa osassa Siru näytti osaamisen tasoa vaativissa kuljetuksissa, vielä vähän lisää voimaa. Se lähtee hengityksestä...

Katariina Almgren räväytti Mozartin 4. konsertossa. Reagointi oli herkkää, ja jo aloitus oli räjähtävän vahva. Katariinan soitossa on määrätietoisuutta, jousikäsi toimii ja taidokas kadenssi kruunasi tämän esityksen.

Illan suuriin, iloisiin yllätyksiin on tietysti luettava konsertin päättänyt ponnekas 11-vuotias viulisti Sanni Saarinen. Henri Vieuxtemps´in Balladi ja poloneesi on varmasti solistille kuin kuulijallekin makoisaa musiikkia. Sanni yllätti täysin lämpimällä, suurella äänellä ja kypsällä musisoinnilla. Poloneesin riemukkuus välittyi taatusti saliin, Sanni hallitsi estradia suurin, vankoin ottein.

Kaikkiaan oli perjantai-ilta mielestäni kaikkien aikojen kovatasoisin nuorten konsertti. Yhtään heikkoa lenkkiä ei ollut, päinvastoin. Musiikkiopistomme voivat onnitella itseään, lahjakkuudet ja hyvä opetus ovat kohdanneet toisensa. Siihen hyvänä katalysaattorina Sinfonietta ja turvallinen, selkokielinen kapellimestari Valerijis Avramenko antoivat erinomaisen musikaalisen panoksensa.

RISTO PELLAVA