Kuka käyttää valtaa suuryhtiöissä?

Minä olen suuren osan aikuiselämästäni kuvitellut, että yhtiössä päätösvalta on omistajalla. Eipä taida läheskään aina olla. Vaikuttaa siltä, että lapsuuteni onnelliseen aikaan Sunilan tehtaan varjossa ei ole palaamista. Siellä kaikesta päätti johtaja Kanto. Silloin työmiehelläkin oli arvo ja turva.

Nyt taas vaikuttaa siltä, että vallassa ovat palkatut johtajat, joille johtotähtenä on vain oma etu. Heidän ajattelussa palkollisella ei paljon ole arvoa kuin korkeintaan juhlapuheissa.

Ajatus tuli mieleeni, kun silmiin sattui jokin aika sitten valtakunnan päämediassa uutinen, jossa tunnettu sijoittaja kaipaa osakkeenomistajille lisää äänivaltaa yhtiökokouksiin. Tapaus on tullut esiin mediayhtiö Alma Mediassa vaatimuksella saada erityistarkastus yhtiön hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan toimista. Sijoittaja toteaa, että ”nimitysvaliokuntien suositukset ovat käytännössä yhtä kuin päätös, joka vain siunataan yhtiökokouksessa. Eihän osakkeenomistajien kannata edes tulla kokouksiin, kun heillä ei ole siellä enää mitään päätettävää.”

Nämä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnat ovat todellisia sisäpiirejä. Valiokunta koostuu usein yhtiön toimitusjohtajasta ja muutamasta hallituksen jäsenestä. Ja usein nämä ovat kaiken lisäksi – eivät oikeasti omistajia vaan – palkkarenkejä. Hyväpalkkaisia kuitenkin.

Tilanne on siis sellainen, että istuva hallitus ja johto täydentävät itse itseään ja päättävät palkoista sekä bonuksista. Todellinen omistaja katselee vierestä, jos yleensä katselee taikka tietää ollenkaan. Ei sitten ole ihme, että sama kaveriporukka kiertää samoissa hallitus- ja johtotehtävissä sekä palkitsee runsaskätisesti toisiaan.

Kun samat herrakerhot lisäksi harrastavat jopa työnantajansa ajalla hirvenmetsästystä ja golfinpeluuta, niin eipä ole ihme, että tehtävät päätökset tuloksineen ja yhteiskunnallisine vaikutuksineen puhuvat puolestaan.

Pahimpia suppean johtajavallan käyttäjiä ovat pörssiyhtiöt. Yksi tuttu kauppaneuvos totesi jokin aika sitten, kun keskusteltiin valtionkion omistaman Stota Enson omistajapolitiikasta, että ”ellei omistaja halua, osaa taikka uskalla lausua julki tahtoaan, pörssiyhtiössä niin omistajaa kuin yhtiön hallitustakin vie toimiva johto”. Ja pörssiyhtiön ”vapaan markkinatalouden” taakse on helppo mennä.

Sopiipa jälleen kysyä, että miksi omistaa jos ei ole kanttia päättää? Toisaalta, päättämättömyys ja kantaaottamattomuuskin on johdolle selkeä kannanotto ja omistajapoliittinen ohjaustoimi. ”Tehkää vain miten haluatte ja etenkin se epämiellyttävä työ, meille riittää hyvä osinkokertymä ja osakkeen arvon suotuisa kehitys”.

Sama kehitys on usein vallalla myös kunnallisissa yhtiöissä. Eihän konkreettista valvontaa ja omistajaohjausta voi omistajan kannalta syntyä, jos ja kun johtavat poliitikot ja virkamiehet haluavat istua yhtiöiden hallituksissa. Siinä helposti ohjaus ja valvonta jää toissijaiseksi, ja ensisijaiseksi näkemykseksi tulee yhtiön ja joskus jopa oma mukava etu.

Tämänkin alueen kaupungeissa on syntynyt tilanteita, joissa henkilön tehtäväväksi on määrätty ns. konserniohjeistus ja samalla henkilö kuitenkin istuu useammankin yhtiön hallituksessa ja jopa puheenjohtajana. Siinä on olemassa jopa sellainenkin vaara, että omistajaohjausta toteutetaan eri yhtiöissä eri näkökulmista lähtien.

Korjattattavaa siis varmasti riittää. Johtopäätös on se, että omistajien, niin yksityisten kuin veronmaksajienkin, on ryhdistäydyttävä.

Valta on palautettava sinne mihin se kuuluu.