Pirteätä astelua Thalian tiellä

Haminan teatterin teatteritaiteen perusopetusryhmien opinnäytetyöt nähtiin viime viikolla Haminan teatterissa.  

Päivi Hylen ohjauksessa lukuvuoden viettäneet nuoret näyttelijänalut olivat valmistaneet kukin oman ryhmänsä kanssa  opinnäytetyönäytelmän, jotka osoittivat että kyllä Haminan teatterilla kyvykkäitä nuoria esityksiinsä riittää, kunhan vain nuoret itse jaksavat jatkaa harrastustaan.

Ramppikuumeesta ei tietoakaan

Kimaran aloitti LaTe-ryhmä, jonka esityksen ’Telttaretki’ käsikirjoituksesta vastasi ohjaaja Päivi Hyle.

Nuorimpien esittäjien näytteenä esitys oli energinen ja sympaattinen kokonaisuus, jossa ihastutti erityisesti esittäjien luontevuus lavalla. Ei olisi ollut sinällään mikään ihme, jos jotkut olisivat esimerkiksi osoittaneet ilmaisussaan ramppikuumeen merkkejä, mutta sellaisesta ei ollut tietoakaan. Olin aistivinani monesta esiintyjästä suoranaista riemua siitä, että ovat päässeet lavalle esiintymään.

Eräs telttaretkelle osallistunut tyttö oli innostunut kertomaan vitsejä. Tässäpä hänelle yksi lisää: Mitä yhteistä on LaTe-ryhmällä ja Joulupukilla? Molemmilla on lahjoja.

Satiiri hallussa

Nyt I-ryhmä esiintyi toisena esityksellä ’Olipa kerrran – Häh?’, jonka oli kirjoittanut Niina Musikka.

Näytelmän idea ei ollut aivan uusi, mutta sitäkin toimivampi. Näytelmässä nimittäin neljä tunnettua satuprinsessaa (Belle, Lumikki, Tuhkimo ja Ruusunen) ovat hivenen tylsistyneitä joutenoloonsa, kunnes he sitten lennähtävät mystisesti nykyaikaan, jossa heillä riittääkin sitten ihmettelemistä. He käyvät mm. Lordin keikalla.

Satumaailman ja reaalimaailman kohtaamisessa oli havaittavissa selvästi mietittyä satiiria, joka hymyilytti varmasti aikuisiakin. Tätä näytelmää olisi mielellään katsonut hiukan pidempäänkin, sillä sen verran hyvin satiiri oli tekijöiden hallinnassa.

Aineksia pidempäänkin näytelmään

Kimaran päätti Nyt II-ryhmän esitys ’We go together’, jonka käsikirjoituksesta vastasi työryhmä.

Se oli selvästi kimaran kypsin ja nautittavin työ. Tarina mummosta, kahvilanpitäjä-Sallysta, joka käy muistelemaan vaiherikasta nuoruuttaan, liikkui taiten kahdessa aikatasossa nuoruuden ja nykyhetken välillä. Siinä kerrottiin selkeä ja ajoittain jopa liikuttavakin tarina.

Runsas puoli tuntia tuntui vain olevan tarinalle kovin lyhyt kesto, sillä tarinassa olisi ollut aineksia myös huomattavasti pitempäänkin kertomukseen. Osoitti joka tapauksessa tekijöiltä aikamoista lahjakkuutta laajan, sanoisinko miltei eeppisen kaaren, sisältävän kertomuksen kertominen näin mutkattomasti ja onnistuneesti. Hienoa!

HARRI PARIKKA