Pyytämällä saa

 

 

 

Minulle ei ole valtavasta uutisvyörytyksestä huolimatta selvinnyt, kuinka paljon Kreikka on oikeastaan pyytänyt euroja kuralla olevan taloutensa ainakin hetkittäiseksi kuntoonsaattamiseksi. Suomen välkkypojat, Vanhanen ja Katainen, ovat kuitenkin jo nyt ilmoittaneet antaneensa Kreikalle takuut  8 miljardin (kahdeksan) euron lainoituksesta. Ylen sankeita prihoja.

Nopeasti muuttuvassa tilanteessa Euroopan ja IMF:n lainahanat aukesivat yllättävänkin nopeasti. Samalla se kertoo, kuinka nopea liikkeissään nykyinen kaikkivaltias rahamaailma on. Liikkeet ovat niin nopeita ja monikerroksisia, että tavallisella tallaajalla ei ole mitään mahdollisuutta pysyä menossa mukana. Näin on ehkä tarkoituskin.

Moni ihmettelee, että mistä on oikein peräisiä markkinoilla liikkuva valtava rahamäärä. Sille on myös luonteenomaista liikkuminen sinne sun tänne valonnopeudella. Siksi kai rahamarkkinoiden vaikutusvalta on niin arvaamaton ja usein katastrofaalinen. Tuhon uhka liikkuu nytkin tuhkapilven lailla yllämme.  Voimakkain vietti on rahamarkkinoilla nytkin mahdollisimman suurten voittojen tekeminen. Ja nopeasti.

Suurimmat voitot mahdollistuvat useimmiten toisten epäonnen myötä. Niinhän se on pienemmilläkin markkinoilla. Esimerkiksi Suomen 90-luvun laman aikoihin, jolloin rahamiehet saalistivat esimerkiksi kiinteistöjä ja yksityisten ihmisten omakotitaloja. Nämä ”liikemiehet” tunnistavat nopeasti veren ja kalman hajun. Taustalla vaanivat pankit, joiden pelastamiseen tarvittiin tuolloin tavallista, poloista veronmaksajaa.

Pikkuhiljaa uskoisi  ihmisten tajuntaan menevän senkin, että rahamarkkinoilla ei ole moraalia. Turha muuta väittää. Kansalaisilla ei myöskään ole moiseen maailmaan oikeaa kosketuspintaa. Kuten ei näihin EU-päättäjiinkään. Tavalliset rivimepit ovat siten sitä itseään. Nykyisten EU:n pikapäätösten myötä olemme nähneet TV:sta tummapukuisten miesten  ja jonkun naisenkin kiirehtivään päättämään puolestamme. Ketä he oikein ovat ?

Rahamarkkinoiden vaikutusvalta ja todellisuus ovat karanneet meidän tavallisten tallaajien tietoisuudesta ja ymmärryksen kentästä. Miljardit pyörivät silmissä, kun nämä Batman ja Robin, Vanhanen ja Katainen kehuvat omaa erinomaisuuttaan.  Kuitenkin tällaisten päättäjien toiminta vaikuttaa meidän jokaisen elämään.

Tietenkin kaipaamme selityksiä. Syitä ja seurauksia. Suomessa niitä tarjoavat aina samat naamat. Nämä korkmannit. Varsinaista syyllistä ei tietenkään koskaan löydy, niin kuin ei löytynyt totuutta Vanhasen lautakasastakaan. Markkinarahalla ei ole varsinaista isäntää, politiikasta löytyy erilaisia vastaajia. Selitys riippuu aina vastaajasta.

Kaikesta tästä seuraa, että demokratian uskottavuus on tänään heikoissa kantimissa. Kritiikki on keskittynyt paljolti ns. sosiaaliseen mediaan, jota kuitenkin seuraa tuoreen tutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia suomalaisista. Alkukantaisten purkausten lisäksi siellä lienee samoja, tai samankaltaisia selittäjiä kuin julkisuudessa yleensäkin.

Kun samanaikaisesti työllä itsensä elättämisen kilpailukin kovenee maailmalla kaiken aikaa, niin tulevaisuus on, ellei lohduton, niin entistä enemmän täynnä epävarmuutta ja myös epäluuloa. On vaikea kuvitella, kuinka rahamarkkinat saataisiin nykyistä tiukempaan kontrolliin.

Jotain on kuitenkin pakko yrittää ihan lähitulevaisuudessa. Siihen ei oikein auta vanha Pythagoraan lauseke, jonka mukaan kun ei voi ottaa, niin täytyy lainata.

Ehkä vielä suuremman luokan kysymys on se, että kuinka pitkään voimme jatkaa jatkuvan kasvun tiellä. Ikuisen kasvun ideologiasta on tulossa ihmiskunnan tuhon uskomus. Pitkällä, pitkällä jänteellä, mutta kuitenkin. Sitä ennen maailma ehti hukkua turhaan krääsään ja joutavanpäiväisyyteen. Ken elää, hän näkee, mutta pääosin taakkaa kasataan seuraaville sukupolville.