Kankkulan kaivo nimeltä EU
JOKELIN"Miksi meidän pitää maksaa Kreikan holtiton talouspolitiikka? Koska me olemme EU:ssa ja meillä on euro. Surkea perustelu. Niiden jotka puolsivat euroa, pitäisi astua nyt eturiviin ja myöntää erheensä. Meille on valehdeltu."
Muistatteko aikoinaan radio-ohjelman Kankkulan kaivolla, jossa Aune Ala-Tuuhonen ja kumppanit vitsailivat aikansa ilmiöistä? Kankkulan kaivosta on tullut symboli. Se tarkoittaa paikkaa, johon kaikki katoaa eikä palaa. Sinne heitetty on iäksi kadonnut.
Muistatteko reilut 15 vuotta sitten, kun taisteltiin Suomen viemisestä Euroopan Unioniin? Sinne meidät vietiin kuin pässi teuraalle. Uhkakuvia maalailtiin: jos Suomi jää pois, niin se on yksin. Jos Suomi ei liity, niin se jää ulos. Jos Suomi ei liity, niin se ei menesty, jne.
Ja liityttiinhän me. Massiivinen pelottelu- ja mainoskampanja tehosi. 56 prosentin enemmistö liitti meidät EU:hun.
Ja hupsista, siinä meni myös oma raha, ja euro tuli tilalle. EU-lobbareiden mielestä se oli siunaus Suomelle: Ahtisaaret, lipposet, niinistöt, liikaset, ahot ja Helsingin Sanomat, Eva ja suurteollisuus toitottivat ratkaisun suurenmoisuutta. Tärkeä argumentti oli silloin, että Suomi on EU:ssa saavana osapuolena. Me hyödymme.
Missä nämä EU:n puolustajat ovat nyt, kun todellisuus on paljastunut? Suomi on ollut jo kauan nettomaksaja. Me maksamme kallista jäsenmaksua ja sen lisäksi velttojen EU-jäsenten velkoja.
Kreikka on elänyt kuin pellossa, rikkonut sääntöjä, lainannut holtittomasti rahaa pankeilta. Luokituslaitokset ovat antaneet Kreikalle korkeita luokituksia, vaikka ovat tienneet velan kasvavan mahdottomiin summiin. Nyt kaikki on romahtanut käsiin - eikä suinkaan Kreikan käsiin vaan myös suomalaisen veronmaksajan käsiin.
Miksi meidän pitää maksaa Kreikan holtiton talouspolitiikka? Koska me olemme Eu:ssa ja meillä on euro. Surkea perustelu. Niiden jotka puolsivat euroa, pitäisi astua nyt eturiviin ja myöntää erheensä. Meille on valehdeltu.
Kuka maksaa Kreikan surkean taloudenhoidon? Kreikan köyhät, EU:n jäsenvaltiot, joihin Olli Rehn liitti lisää riskaabeleita talouksia Itä-Euroopasta (ja joilla ei ole varaa maksuihin), Suomen veronmaksajat, joista moni elää niukasti.
Miksi? Jottei kriisi leviäisi koko EU:hun.
Levitköön. Siitä laivasta pääsee pois. Jo nyt puhutaan kahdesta laivasta: etelän eurosta ja pohjoisen eurosta.
Sen mukaan etelän velttovaltiot saisivat selvitä omalla eurolla ja realistiset valtiot saisivat pohjoisen euron. Tämä rapauttaisi tietenkin euron ja EU:n yhtenäisyyden. Mitä sitten? Keinotekoisesti kasattu saakin hajota: en jää kaipaamaan.
Pelkään pahoin, että sitä ennen maksan kipeitä maksuja muiden törttöilystä. Sellainen ei vaan mahdu suomalaisen oikeustajuun.
Nyt pitäisi vetää esiin niiden nimet, jotka kertoivat meille 15 vuotta sitten satuja EU:sta. Suurteollisuuden edustajat nyt paneeliin ja meille tomaatteja ja kiviä, joita voimme paiskoa päin harhauttajien pärstiä. Epäinhimillistäkö? Odottakaahan, kun Suomi kurjistuu entisestään ja köyhien määrä kasvaa ja hyvinvointivaltion periaate murtuu, niin kysytään sitten mikä on epäinhimillistä. Jo nyt meillä ei ole varaa hoitaa vanhojamme ja sairaitamme kunnolla. Meillä on sen sijaan varaa lainata Kreikalle 1600 miljoonaa euroa, joista ei ole takuita.
Mistä Kreikka ne massiiviset rahasummat taikoo? Nytkään se ei ole siinä onnistunut. Ja ensimmäiseksi Kreikka käy omien köyhiensä kukkarolle: eläkkeitä leikataan, palkkoja jäädytetään vuosiksi jne. Onko Karl Marx taas ajankohtainen? Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen!
Onko tämä turhaa pelottelua? Aika näyttää. Valtavia sudenkuoppia on jo kaivettu: Espanjalla on hirvittävät määrät velkaa, samoin Italialla, Portugali on vaaravyöhykkeessä, samoin yllättäen Irlanti. Näitä lainoja ei kukaan pysty maksamaan pankeille takaisin, ei yksittäiset valtiot, ei EU, ei IMF. Holtittomat luotonantajat, pankit kaatuvat ja valtavat kriisit ovat edessä.
Kuka on vastuussa? Valtavia kuukausipalkkoja nostetaan, mutta vastuuta ei kanneta. Yleensä kapitalismi on ratkaissut kassakriisinsä synnyttämällä sodan johonkin päin maailmaa. Tuhokapitalismin ratkaisumalleihin kuuluu taloudellinen shokki, emotionaalinen shokki, joiden aikana voidaan kaapata yhteinen omaisuus ja vieraan valtion luonnonvarat omien velkojen maksuun (USA ja Irak). Nyt se taitaa olla vaikeaa: ketä vastaan EU sotisi? Afrikkaa?
Hallitus joutuu puolustamaan tuota alussa mainittua Kankkulan kaivoa. Kyllä on surkeaa olla sidoksissa moiseen systeemiin. Kyllä näistäkin ratkaisuista pitäisi kantaa vastuu. Viidentoista vuoden kuluttua ihmettelemme mihin hyvinvointimme katosi. Silloin olisi hyvä muistaa päättäjiemme ja pääomapiirien nimet, jotka ovat nyt tehtävien päätösten takana.
He ovat tosin muuttaneet täältä pois, mutta kyllä heidät löydetään paratiisisaariltakin. Ja silloin perseet tervataan.
Nyt pitäisi varautua pahimpaan. Alkakaahan painaa suomalaista rahaa: markat takaisin?

RAULI
JOKELIN
