06.05.2010 11:48 Päivitetty 06.05.2010 12:02

Narri ja lohikäärme tuo lähes 200 lasta lavalle

Vekkuliteatterin ja Mikkelin Musiikkiluokkien yhteisprojekti, Narri ja lohikäärme tuo Mikaelin lavalle suuren esiintyjäjoukon. Pari viikkoa ennen ensi-iltaa eletään vielä harjoitustunnelmissa ja nuori energia purskahtelee juoksuaskelina, pienemmät pulisevat ja kiemurtelevat isompien lasten viritellessä soittimiaan...

18.10-narri.jpg

 
Yhteistyön helmi - Narri ja lohikäärme-musikaalissa kuullaan ja nähdään mm. kuorojen laulantaa, tansseja, fantasia-asuja, väriä ja valoja. Tarja Pyhähuhta (vas.) on pitänyt produktion lankoja käsissään ja musiikillisesta puolesta vastaavat Harri Kaarniemi, Jarmo Hänninen, Kirsi Kaunimäki-Suhonen, Hannu Suorlahti ja Essi Tiilikainen (edessä). 
 
Kysymykset ja vastaukset lentävät soljuvasti ja homma etenee. Soiko kuoro yhteen, jos ne laitetaan äänittäin erilleen. Katsotaan ja kokeillaan.  Muutoksia tehdään myös tansseihin ja lähtöiskut muuttuvat. Jo muutaman harjoituskerran jälkeen tilanne selkiytyy. 
Kun lavalla nähdään yhtä aikaa lähes 200 lasta, palapelin säätämistä varmasti riittää loppumetreille asti. Kun ohjaaja taputtaa käsien yhteen, porukka hiljenee. Musiikki alkaa soida Kirsi Kaunismäki-Suhosen johdolla ja kuorot aloittavat laulunsa.    

Yhteistyö on 
kantava voima 
Narri ja lohikäärme on näytelmä, jossa on mukana kaikkia mahdollisia teatteritaiteen ja musiikin ammattilaisia.   
– Se on aikamoinen paletti, joka pitää hallinta, mutta uskon että selviämme. Vaadin paljon, mutta myös välitän. Ohjaaja joutuu aina laittamaan itsensä likoon ja ottaa pedagogisen riskin. Lapset on pysyttävä näkemään yksilöinä vaikka heitä olisi kuinka paljon, painottaa musikaalin ohjaaja Tarja Pyhähuhta.  
Yhteistyö on Pyhähuhdasta erittäin hyvä ja rakentava tapa tehdä töitä niin tekijöiden kuin ryhmienkin kesken. 
– Minulle tuli yksi yö viime vuoden puolella mieleen, että molemmilla ryhmillä on juhlavuosi ja miksi emme voisi yhdistää voimiamme. Tässä sitä nyt ollaan. Ja lisäksi vekkuliteatterilaisista on lähes puolet vielä musiikkiluokilla, perustelee Pyhähuhta yhteisjuhlintaa.

Klassinen satu 
hyvästä ja pahasta
Entä millainen esitys Mikaelin lavalla nähdään?
– Narri ja Lohikäärme on perinteinen klassinen satu hyvän ja pahan taistelusta. Jokainen pyrkii Onnelaan, mutta matkalla on monta Pahilaa. Näytelmä kertoo, kuinka pahan voima yrittää saada lonkeronsa joka paikkaan, luonnehtii Pyhähuhta.
Esitys on myös vahvasti visuaalinen fantasilavastuksineen.
– Lavalla nähdään silmiä hivelevää kauneutta. Meillä on ammattilainen Sara Shalin lavastajana ja se näkyy. Myös musiikki on koskettavaa, energisoivaa ja viihdyttävää, kehuu Pyhähuhta estoitta. 
Myös Outi Rätön alkuperäiskäsikirjoitukseen on kuukausien aikana tullut jonkun verran lisää. Yksi vekkuliteatterilaisista, Tiia Sikanen on kirjoittanut tekstejä ryhmän jäsenet huomioiden. Muun muassa Harry Potterin näköinen poika piipahtaa tietenkin tuttuna velhona.  
Musiikista huolehtii 20-henkinen bändi ja musiikin johtamisesta vastaa Kirsi Kaunismäki-Suhonen. Tanssitaitoja on opeteltu koreografi Birgitta Muscotin johdolla.  

Teksti ja kuva: Marja Tikkanen 

Narri ja Lohikäärme-
juhlavuosimusikaali
Alkuperäiskäsikirjoitus ja musiikki Outi Rättö 
Ohjaus Tarja Pyhähuhta
Musiikin johto 
Kirsi Kaunismäki-Suhonen
Ensi -ilta Mikaelissa 
la 15.5. klo 15, liput 15 e.  
Muut esitykset 
su 16.5. klo 15 sekä 
ma 17.5. ja ti 18.5. klo 18
Koululaisnäytös 
ti 17.5. klo 10, liput 5 e.