Kansanedustajalla pitää olla kanttia

Kansanedustaja on tehtävässään kansan valitsema edustaja. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö edustajalla voisi asioihin olla myös oma mielipide. Eikä aina voi peesata sitä, mitä ehkä valitsija ajattelee, koska kuka sen lopulta tietää, kuka ketäkin vaaleissa on äänestänyt?

Voin olla vanhanaikainen, mutta olen aina pyrkinyt antamaan ääneni sellaisella henkilölle, jonka uskon parhaiten pystyvän edustamaan minua ja hoitamaan omalla ammattitaidollaan ja tietämyksellään sekä harkinnallaan ne yhteiset asiat, jotka siinä valitussa tehtävässä eteen tulevat. Kokemuksesta tiedän, että vaikeitakin päätöksiä joudutaan edustustehtävissä tekemään. Me tavalliset äänestäjät emme voi tietää kaikkia taustoja ja seikkoja, joiden perusteella päätöksiä on tehtävä.

Mutta eivätpä meidän omaankaan elämään liittyvät henkilökohtaiset päätökset ole aina helppoja taikka yksiselitteisiä.

Nyt eduskuntaan on tulossa päätöksenteko energaratkaisuista ja päätös ydinvoimasta. Se kuulemma rinnastetaan niin sanotuksi omantunnonasiaksi kuten uskonto. Tätä en voi ymmärtää, koska energiantarve kasvaa, ja asia on ratkaistava.

Eniten ihmettelen, että esimerkiksi omassa vaalipiirissämme on pitkäänkin istuneita kansanedustajia, joilla ei vielä tässä vaiheessa ole omakohtaista kantaa asiaan. Vai ovatko seuraavat vaalit liian lähellä, että pitää taktikoida ja seurata yleistä mielipidettä?

On surkuhaupaisaa, että jotkut edustajat kertovansa määrittävänsä oman kantansa vasta sen jälkeen, millaiseksi ratkaisu näyttää eduskunnan sisäisessä käsittelyprosessissa muodostuvan. Onko vakaumus hukassa vai onko tarkoitus mukailla eduskunnan tulevan enemmistön kantaa, vaiko vastustaa ydinvoimalupia siinä tapauksessa, että luville myönteinen ilmapiiri on niin vahva, että äänestäessä vastaan voi profiloitua ydinvoimavastaiseksi?

Ainahan politiikassa on ollut näitä peesaajia, joilla ei koskaan ole ensimmäisenä mielipidettä, vaan vasta muutaman kannanoton jälkeen kannattavat edellisiä puhujia. Silläkin tavalla moni kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja on saanut kohtuuttomankin kauan ja suurilla äänimäärillä istua tehtävissään – siis laittamatta koskaan itseään likoon saatikka saanut oikeasti mitään aikaan.

Useilla kansanedustajilla ei koskaan ole ollut omaa kantaa, ja ehkä se onkin ollut syynä siihen, että esimerkiksi ministerinsalkku on omista ja tukiryhmän toiveista sekä äänimääristä huolimatta jäänyt saamatta. Asiahan on niin, että ne, jotka valintoja vaativimpiin tehtäviin tekevät, eivät luota peesaajiin eikä niihin, jotka eivät koskaan ole valmiita vaikeissa päätöksissä laittamaan itseään likoon ja kantamaan vastuuta. Pelkät löysät puheet ja ympäripyöreät kannanotot kun eivät pitkässä juoksussa vakuuta.

Ydinvoimalapäätös eduskunnassa mennee läpi kohtuullisella enemmistöllä. Vastustajiakin riittää sekä ideologisista että henkilötaktisista syistä. Päätöksessä ovat vaihtoehtona uudet ydinvoimalat taikka muut vaihtoehdot. Yksi nykyisen Loviisan reaktori vaatii saamani asiantuntijalausunnon mukaan korvaavaksi tuotannoksi 300 – 400 tuulivoimatornia. Jos ja kun energian käyttö teollisuuden ja kansalaisten tarpeista ja tahdosta lisääntyy, on tehtävä valintoja. Jos vastustaa ydinvoimaa, ei voi vastustaa tuulivoimaa, turve- ja hiilivoimaa taikka puun polttoa. Muita vaihtoehtoja kun ei ole.

Siksi toivonkin, että valitsemamme edustajat uskaltavat jo nyt kertoa, millä tavoin heidän mielestään realistisesti energiantarpeemme tulevaisuudessa pitää ratkaista. Se on mielestäni valittujen ja vuoden kuluttua valittaviksi haluavien uskallettava sanoa tässä ja nyt. Kysymys on päättäjien uskottavuudesta.

Ettei olisi mitään epäselvää, uskallan sanoa, että jos olisin kansanedustaja, painaisin äänestysnappia kahden ydinvoimalaluvan puolesta.