07.04.2010 14:34 Päivitetty 07.04.2010 14:52

Suur-Savon museo 100 vuotta

Sairilan koululaiset tekivät historiaa

SUUR-SAVON museo on saanut kokoelmiinsa Sairilan koululaisten leluja ja heille tärkeitä esineitä. Koululaisten näyttely on osa 100 vuotta täyttävän Suur-Savon museon juhlavuotta.
Juhlanäyttelyn työstäminen on ollut samalla uudentyyppinen poikkitaiteellinen hanke, joka on vienyt museoväen oppitunneille koululaisten pariin ja lapset museoon.
 Meidän museomme -näyttelyyn lapset ovat luovuttaneet itselleen tärkeän esineen liitettäväksi museon kokoelmiin.
– Lähtökohtana oli, ettemme rajoittaneet millään lailla, mitä esineitä lapset näyttelyyn valitsivat, kertoo uudenlaisen näyttelyidean keksinyt amanuenssi Pentti Nousiainen.
Sairilan koulun viidesluokkalaiset kirjoittivat myös erillisen tarinan, miksi he olivat valinneet kyseisen esineen, mitä se oli heille merkinnyt ja miksi he halusivat siitä luopua.

14.10-sairilan.koululaisia.jpg

Meidän museomme -näyttelyssä olevista esineistä on koottu kansioon tarinoita ja kuvia,  joihin Sairilan koululaiset pääsivät tutustumaan näyttelyn avajaisissa ensimmäistä kertaa.  

Näyttely onkin kattava katsaus nykylasten elämään. Jos perheessä ei ole viimeiseen reiluun kymmeneen vuoteen ollut lapsia tai nuoria, selitykset ja tarinat lienevät paikallaan. Esimerkkinä vaikkapa virtuaalilemmikki tamagotchi. Joukossa on myös mm. keltainen pehmolelu, kännykkä, pieni sininen leikkiauto ja energiajuomatölkki.  
Lordi-paitakin löytyy museosta koska paita ei mahdu enää omistajalleen eikä lordi enää kiinnosta. Joukossa on myös hellyttäviä tarinoita. Esimerkkinä mummon antama kirja, joka on luettu hiirenkorville ja kun mummokin on nyt kuollut, kirjan on hyvä olla museossa.
Esineeseen liittyvän dokumentoinnin oppilaat tekivät museon ohjeiden ja museon henkilökunnan opastuksella.
 – Vaikka museo on menneisyyttä, niin näin saamme myös katsauksen tulevaisuuteen, arvioi Nousiainen.

Luovan valo-
kuvauksen opettelua

Kirjoittamisen lisäksi oppilaat dokumentoivat esineet kuvataiteilija Kirsimaria E.Törönen-Ripatin opastamana kotiympäristössään. Lapset saivat valokuvata esineet itse valitsemassaan ympäristössä, jonka  yhteydessä he saivat tietopaketin luovasta valokuvauksesta. Törönen-Ripatti pitikin taidekasvatusprojektia erittäin mielenkiintoisena haasteena.
– Vaikka olen tehnyt koulu- ja lapsiprojekteja, en ole tehnyt niitä yhteistyössä Suur-Savon museon kanssa. Tällaiselle museofriikille tämä oli hieno mahdollisuus, kiittelee Törönen-Ripatti.
Kirjallisen tuotoksen lisäksi lapset tekivät Törönen-Ripatin kanssa videoelokuvan, jota voi myös seurata näyttelyhuoneessa.

Yhteistyö kasvaa
yhteistyön myötä

Myös Sairilan koulun luokanopettaja Hannele Manninen on ollut tyytyväinen yhteistyökuvioihin. Kaikenlainen yhteisöllisyys on lisääntynyt  ja myös vanhemmat olivat aktiivisesti mukana hankkeessa. Hanke onkin poikinut edelleen uutta toimintaa.
– Näillä näkymin järjestämme varjonäyttelyn museohankkeesta koululle, kertoo oppilaiden kanssa näyttelyn avajaisissa ollut Manninen.
– Ja on ollut hienoa olla luokassa aivan niin kuin sivustaseuraajana, kun joku toinen on ollut opettamassa.
Mannisen mukaan museoprojektia on voitu käsitellä monessa aineessa, kuten äidinkielessä, historiassa ja kuvataiteessa.  

Aika jättää
merkkejä jälkeensä

Jotain ajan vierimisestä kertoo Sairilan koululaisten näyttelyyn yhteyteen koottu pieni kooste lasten käytössä olleista arjen esineistä 100 vuoden takaa. Esillä on helmin kirjottu kukkaro, pulmasolmuja ja kello.
Lisäksi vaihtuvien näyttelyiden huoneeseen on kerätty kooste menneiden vuosien näyttelyjulisteista.
– On näyttelyitä, jotka tulee ja menee, mutta jotkut jäävät elämään, sanoo Nousiainen.
Esimerkiksi Nousiainen otti Kalmistojen kertomaa -näyttelyn vuodelta 1994, jota varten tehtiin ja jossa esiteltiin ensimmäistä kertaa Mikkelin seudun muinaispuku, Tuukkala -puku.  

Museo on osa
paikallishistoriaa

Suur-Savon museon juhlavuosi näkyy monin tavoin. Varsinaista 100-vuotisjuhlaa vietetään lauantaina 24.4.2010 Mikaelissa, jolloin muistutetaan mikkeliläisiä ja eteläsavolaisia museotoiminnan merkityksestä. Tuntemalla historiansa voi paremmin ymmärtää nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
Vuodesta 1960 Suur-Savon museon päärakennus on sijainnut vanhassa viljamakasiinissa Mikkelin maaseurakunnan kirkon vieressä. Museossa on esillä vain murto-osa museon kokoelmista, sillä kokoelmissa on noin 10.000 luetteloitua esinettä. Lisäksi museon kokoelmissa on noin 10.000 paperikuvaa ja noin 24.000 negatiivia.
Museon kokoelmia on kartutettu aina 1900-luvun alusta saakka. Esillä on mm. maatalouteen, kaupungistumiseen, asumiseen ja kaikin tavoin paikalliseen elämiseen liittyvää esineistöä.  

Marja Tikkanen

Suur-Savon museo
100 vuotta - Meidän
museomme -teemanäyttely 31.12.2010 saakka.
www.mikkeli.fi/museot