Pilkkijä Muhonen luottaa punaisiin toukkiin

Syötillä on väliä, tietää Heimarin jäällä pilkkivä Jouko Muhonen. Hänen kokemuksensa mukaan punainen toukka houkuttaa hyvin kaloja.

 

Pilkkimisessä ei ole tärkeintä palkinto tai kalan saanti vaan ulkona luonnossa liikkumisen ilo ja kilpailuvietti, sanoo Etelä-Savon Vapaa-ajan kalastajapiiriin kuuluvan Mikkelin Vavikan sihteeri Jouko Muhonen.
Muhonen aloitti pilkkimisen kymmenen sitten. Lapsuudessaan hän harrasti onkimista, mutta päästyään kiireellisestä työelämästä eläkkeelle pitkällä tauolla ollut onkiminen vaihtui pilkkimiseksi.
Muhonen käy pilkkimässä kolmisen kertaa viikossa ja hän osallistuu noin kahteenkymmeneen kilpailuun talven aikana. Muhonen käy pilkkimässä pääosin Saimaan lähialueella, kuten Anttolan Luonterilla ja Ristiinan Louhiniemessä.  Hän on ollut kalareissulla myös Norjassa viisitoista vuotta sitten.

Haarukkavapa perinteistä kätevämpi

Monet harrastajapilkkijät suosivat Muhosen lisäksi haarukkavapaa, mutta perinteisten pilkkivapojen suosio ei ole loppunut.
Haarukkavapaa käyttäessä mormuskan eli painokoukun upottamisen ja nostamisen jälkeen siima voidaan kelaamisen sijaan sitoa haarukkavavan ”haarukoiden” ympärille, jolloin mormuskan upottamisen aikana seuraavalla reiällä voidaan päätellä veden syvyys ja kalan

napattua koukku saadaan takaisin samaan syvyyteen. Perinteisellä vavallakin pärjää hyvin, vaikkei kisoissa olisikaan.
– Pilkkimisen perusvälineitä ovat kaira, pilkkireppu tai pönttö, eväät, lämpimät vaatteet, koukut, pihdit, rukkaset ja pilkkivavan lisäksi syötit, luettelee Muhonen.
– Aloittelevan pilkkijän kannattaa kuitenkin aloittaa alan harrastajan kanssa, joka osaa neuvoa oikeiden vehkeiden lisäksi oikeat paikat.
Jään paksuuden huomioon ottaminen on hyvin olennainen asia ennen pilkkimään menoa. Muhonen suositteleekin pilkkimään menoa vasta 8-10 senttimetrin teräsjäällä, vaikka viiden senttimetrin teräsjää saattaisi kestää pilkkijän.
– 80 prosentin alueella järvessä ei ole kaloja. Eväkkäiden olinpaikkaan vaikuttaa myös auringonliike ja valonmäärä, tietää Muhonen.
– Kala on syönnillään aikaisin aamulla ja myöhään illalla, jos lohta meinaa saada, niin pilkille on mentävä yöllä, tuumii Muhonen.
Syöteiksi ovat kärpäsen- ja surviaissääsken toukat suosittuja, mutta elävinä ne ovat herkkiä jäätymään pakkasella. Muhonen itse säilyttää toukkia pienessä kaksiosaisessa vaahtomuovirasiassa, jonka hän sitoo tarvittaessa reiden ympärille. Näin syötit ovat näkyvillä ja helposti vaihdettavissa. Erityisesti punaiset toukat houkuttelevat kaloja.

Yhdellä reiällä ei tarvitse istua pitkään

Kairaaminen aloitetaan asettamalla kaira jäänpinnalle kevyesti, sillä kalat aistivat herkästi jäänpinnan värähtelyn eikä kairanteräkään kestä kovin kauan hakkaamista.
Kaira jätetään kairaamisen jälkeen pystyasentoon reiän lähelle, jottei siihen kompastuttaisi.  Ylimääräinen sohjo kauhotaan reiästä pois ja syötti asetetaan koukkuun.
– Yhdellä reiällä ollaan sen parisen minuuttia, jos ei nyvi, niin vaihdetaan paikkaa, ohjeistaa Muhonen vapaa säädellessään.
Kun syötti on koukussa, upotetaan mormuska antamalla sen mennä pohjaan asti. Pohjan tullessa vastaan kelataan muutama kelan mittainen kierros taaksepäin, sillä talvisin kalat eivät ole aivan pohjassa eikä pohjan kauhominen koukulla tuota tulosta.
Sitten odotellaankin nappaamista, välillä vapaa kannattaa nykiä, jotta syötti näyttäisi kalasta elävältä.
– Ruoaksi menevät kalat kannattaa käsitellä mahdollisimman pian, talvella kala pilaantuu yhdessä päivässä ja kesällä kalat ovat syömäkelvottomia jo muutamaan tuntiin, huomauttaa Muhonen.
Keitetyt ahvenet ovat pilkkijöiden suosimia ruokakaloja hauen lisäksi. Joillekin käyvät jopa särki oikeanlaisen käsittelyn jälkeen. Pohjoisempana suosittuja ruokakaloja ovat rautu ja taimen.

Pyry Eskelinen