19.03.2010 15:30 Päivitetty 20.03.2010 02:48

SDP:lle uusi puoluesihteeri, Ari Korhonen palaa Turkuun

SDP:lle uusi puoluesihteeri, Ari Korhonen palaa Turkuun

SDP:n puoluesihteeri vaihtuu. Seuraajan Ari Korhoselle valitsevat Joensuuhun puoluekokoukseen valittavat edustajat toukokuussa.


Puoluesihteerin vaihtuminen varmistui perjantai-iltana. Turun sos.dem. valtuustoryhmä ja kunnallistoimikunta valitsivat yhteisessä kokouksessaan Korhosen ehdolle Turun uudeksi osaamistoiminnan apulaiskaupunginjohtajaksi.

Lopullisen valinnan tekee Turun kaupunginvaltuusto viikon päästä maanantaina. Paikka on sosialidemokraattien.
Ari Korhonen, 38, valittiin SDP:n puoluesihteeriksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa kesäkuussa 2008. Hän ehti jo tammikuussa Uutispäivä Demarin haastattelussa kertoa tavoittelevansa jatkokautta.

Vuoden 2012 loppuun kestävä apulaiskaupunginjohtajan paikka tuli Turussa avoimeksi, kun kaupunginhallitus pidätti virasta sen nykyisen haltijan Tero Hirvilammin.

Ari Korhonen on Turussa myös valtuutettu. Valtuustoon häntä seuraa Vuokko Puljujärvi-Selja.

Perjantaihin mennessä ennen tietoa Ari Korhosen ratkaisusta puoluesihteeriehdokkaita ei ollut ilmoittautunut.
Ehdokkaita uskotaan tulevan enemmän kuin yksi.

Ari Korhonen sanoo, että merkittävä syy ratkaisulle on ollut se, että perhe asuu Turussa. Hän ei koe, että SDP uhraisi puoluesihteerinsä eduskuntavaalien lähestyessä.

– Jos sellaista henkeä on ollut liikkeellä, että jotain pitää tapahtua myös henkilöpuolella puoluejohdossa, tämä varmasti purkaa osaltaan paineita, Ari Korhonen sanoi perjantai-iltana.

Timo Vainio
Uutispäivä Demari, Turku


{vinjetti}Ari Korhosen haastattelu ja lisää SDP:n puoluesihteerikuviosta maanantain Uutispäivä Demarissa.{/vinjetti}