18.03.2010 16:37 Päivitetty 19.03.2010 08:59

SDP:lle sopisi Ylen pitkäjänteinen rahoitus valtion budjetista

SDP ehdottaa Ylen rahoittamista valtion budjetista

Oppositiopuolue SDP pohtisi vielä Yleisradion toiminnan rahoittamista valtion budjetista. SDP:n eduskuntaryhmän mielestä budjettirahoitus pitkäjänteisesti hoidettuna olisi paras vaihtoehto.


Tämä rahoitusmalli edellyttää kuitenkin, että rahoitukselle määritellään selvät perusteet rahoituksen määräytymiselle. Rahoitus on sidottava riittävän pitkäksi ajaksi, jotta rahoitus ei ole kiinni kulloisestakin hallituksesta ja sen haluista. Riittävän pitkä aika olisi SDP:n mukaan esimerkiksi kuusi vuotta.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei sulje pois mediamaksun mahdollisuutta. Sen yhteydessä on kuitenkin huomioitava sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama työryhmä esitti aiemmin yksimielisesti uudenlaista Yle-maksua, jota perittäisiin kaikilta kotitalouksilta.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ei ottanut eduskunnan kyselytunnilla suoraan kantaa ehdotukseen budjettirahoituksesta. Hän huomautti kuitenkin, että hallituksen ja kokoomuksen lähtökohta on Lintilän työryhmän ehdottama maksu.

Eduskuntaryhmät eivät kyenneet vielä sopimaan neuvotteluissaan Yleisradion rahoituksesta. Sopua yritetään hieroa uudestaan ensi tiistaina. 

Uutispäivä Demari - STT

Lue myös: "Mikä sotku?"