19.03.2010
02:00
Tampereen Lohengrin on poliittinen messias
Täysvalkoiseen pukuun puetun Lohengrinin saapuminen tummiin, vanhakantaisiin asuihin puetun kansan keskelle on messiaaninen ilmestys, ja kun hän lähes tyhjin käsin voittaa vastustajansa Fredrik Telramundin (toisin kuin alkuperäinen libretto antaa ymmärtää, missä käydään todellinen taistelu), kansan palvonta on selvä.
Kättään riemuissaan huiskuttavat kansanjoukot ovat tuttu näky niin muinaisesta Neuvostoliitosta kuin natsi-Saksastakin ja tuskin vieras ilmiö tämänkään päivän maailmassa. Ja kun Lohengrin sitten kolmannessa näytöksessä joutuu paljastamaan nimensä ja syntyperänsä ja luopumaan niin kansan johtamisesta kuin vastavihitystä vaimostaan, kansanjoukon palvonnalla ei enää ole mitään rajaa: kaikki suorastaan polvistuvat hänen edessään ja ympäröivät hänet ihailullaan. Tilanne muistuttaa raamatullista kuvaa taivaaseen astuvasta Kristuksesta, joka jättää jäähyväiset opetuslapsilleen.
Holten on julkisuudessa sanonut, mistä hän on Lohengrin-ilmiönsä esikuvan löytänyt: Lohengrin on kuin Venäjän entinen presidentti ja nykyinen pääministeri Vladimir Putin. Tietysti, kun ohjaus on ensin tehty Moskovaan. Putin sopii malliksi siksikin, ettei hänen menneisyydestään KGP:n palveluksessa juurikaan puhuta, kuten myös Lohengrinin menneisyys pyritään salaamaan. Toki muitakin esikuvia maailman tämän päivän johtajista varmasti löytyy, katsojan tulkinta on vapaa.
Kokonaisvaikutelmaa täydentää erinomaisesti se, että Steffen Aarfingin lavastus muistuttaa katedraalia ja että Jesper Garden Kongshaugin valosuunnittelu luo tilaan milloin hämyisiä, milloin kirkkaita tunnelmia, kuin mystistä taivaallista hohdetta.
Holten suhtautuu muutoinkin paikoin varsin vapaamielisesti Wagnerin itsensä kirjoittamaan librettoon.
Lohengrinin tuoma joutsen on paperiliidokki, jonka Lohengrin huolettomasti pistää povitaskuunsa ja ottaa sieltä taas esille, kun joutsen saapuu häntä noutamaan sekä lopuksi rypistää lattialle, kun on aika joutsenen muuttua takaisin Elsan veljeksi Gottfriediksi. Hän esittelee pienen pojan kansan uutena johtajana, minkä seurauksena pyörätuoliin jo valmiiksi istutettu kuningas kallistaa päänsä ja kuolee. Elsan Holten sensijaan jättää henkiin, samoin Ortrudin, joten arvata saattaa, että näiden kahden yksin jätetyn naisen kiista jatkuu.
Tampereen Lohengrin Endrik Wottrich on maailman oopperalavoilla ja myös Bayreuthissa paljon nimenomaan Wagneria laulanut tenori, mitä hiukan kummastelee, sillä hän tuottaa ääntä aika pinnisteisesti ja kurkkusointisesti. Ylimaallinen ilmestys hän silti lavalla on aika uskottavasti.
Jaakko Ryhäsen osa kuninkaana ei ole helppo, kun joutuu laulamaan koko raskaan roolin pyörätuolissa istuen, mutta hyvin hänen äänensä silti jälleen kantaa.
Näyttämön ykkönen on silti komeaääninen Fredrik Telramund, baritoni Jukka Rasilainen, kokenut ja monissa Wagner-rooleissa koulittu mies, minkä kuulee ja näkee kaikesta. Kirsi Tiihonen lauloi sunnuntain näytöksessä vilustuneena, mitä ei kyllä olisi huomannut, ellei sitä olisi kerrottu. Nuori virolaismezzo Helen Lokuta omaa kauniin, joskin vielä hiukan hennon äänen, mutta vaikea näin nättiä ja kiltin näköistä tyttöä oli uskoa kavalaksi Ortrudiksi. Jaakko Kortekangas teki luotettavaa työtä kuningasta luotsaavana airuena.
Brittikapellimestari Jan Latham-König sai Tampere Filharmoniasta irti upean Wagner-soinnin. Lohengrin on myös kuoro-ooppera, eikä Heikki Liimolan harjoittaman Tampereen oopperan kuoron osuudessa liioin ole valittamista.
Pentti Ritolahti
Kuva Robert Seger
* Lohengrin esitetään Tampere-talossa vielä kahdesti, torstaina ja lauantaina.
