18.03.2010 05:51

Lahti Energia mukana Kymenlaakson ostotarjouksessa

{mosimage}

Viisi kuntaomisteista energiayhtiötä tarjoutui ostamaan Kymenlaakson Sähkö Oy:n omistajakunnilta.Janne Savelaisen johtama Lahti Energia on yksi  viidestä kuntaomisteisesta sähköyhtiöstä.

Kahden vuoden takaisessa kuvassa Lahti Energian toimitusjohtaja Janne Savelainen Kymijärven voimalaitokselta poltettavan kierrätysjätteen keskeltä. Hankkeessa ovat mukana Lahti Energia, Kotka Energia, Porvoon Energia, KSS Energia (Kouvola) ja Haminan Energia.  Kymenlaakson Sähkö -konsernin liikevaihdosta sähkön myyntiliiketoiminta tuo noin kaksi kolmasosaa eli noin 70 miljoonaa euroa ja sen markkinaosuus Suomessa on noin 3 prosenttia.

Suunnitelmana on kehittää Kymenlaakson Sähköstä valtakunnallisesti merkittävä toimija. Energiayhtiöiden sähkön vähittäismyynti keskitettäisiin Kymenlaakson Sähkö Oy:öön. Se nousisi Suomen kolmanneksi suurimmaksi sähkön myyjäksi yli 200 miljoonan euron liikevaihdolla. Sähkön vähittäismyynnin kilpailu on kiristymässä pohjoismaisella markkina-alueella.  Suuremmat toimijat voivat saavuttaa mittakaavaetuja esimerkiksi asiakaspalvelussa sekä sähkön hankinnassa.

Verkkotoiminta aluekeskusten yhtiöille

Järjestelyssä aluekeskuksen vaikutuspiirissä olevat sähköverkot yhdistettäisiin ja niitä operoisi jatkossa aluekeskuskaupungin omistama energiayhtiö. Kaupungeilla olisi 100 prosentin omistus vaikutuspiirinsä paikallisessa energialiiketoiminnassa. Kunnilla olisi mahdollisuus vaikuttaa ja ohjata tasapuolisesti kuntalaisten tarvitsemien palvelujen tuottamista.

- Alustavan suunnitelman mukaan verkkopuolella asiakasmäärämme kasvaisi 20 prosenttia. Järjestely on yhtiöllemme merkittävä askel ja se tukee erinomaisesti tavoitteitamme kehittää omaa liiketoimintaamme, kommentoi Lahti Energian toimitusjohtaja Janne Savelainen.

Suunnitelman mukaan Kymenlaakson Sähkö Oy jatkaisi verkonrakennus- ja kunnossapitoliiketoiminnan kehittämistä erillisenä yksikkönä yhdessä muiden vaikutusalueen energiayhtiöiden kanssa valtakunnallisella tasolla merkittävänä toimijana.

Jarkko Nissinen

jarkko.nissinen@viikko-hame.fi