VALIKKO

Antti Pelttari vaihtoi Suposta eduskuntaan – “Harvoin on tehtävää, joka olisi samaan aikaan mielenkiintoinen ja helppo”

  • D-kasvo
  • 17.03.2024
  • 8:30
  • (Päivitetty: 17.03. 11:04)

On yksi säännöllisesti otsikoihin pulpahtava aihe, jota Antti Pelttari on ”päässyt” usein kommentoimaan. Se alkaa olla niin pureksittu, ettei siitä oikeastaan tee mieli edes kysyä.

Mutta hoidetaan se nyt alta pois. Onko helpotus, että enää ei ehkä tarvitse kommentoida entiseen malliin Tiitisen listaa?

– Olen sanonut sen aikaisemminkin, että Supon päällikkönä Tiitisen listan varsinainen sisältö ei työllistänyt minua lainkaan. Monet muut asiat ovat olleet paljon isompia. Vaikka mediaa ja kansalaisia se aivan suhteettomasti tuntuukin kiinnostavan.

Jäikö Supoon perinnöksi Pelttarin listaa?

– Ei jäänyt, Pelttari vastaa huvittuneen naurun säestämänä.

Suojelupoliisista (Supo) eduskunnan pääsihteeriksi siirtynyt Pelttari ei koe, että arki olisi muuttunut vähemmän jännittäväksi, vaikkei työ enää pyöri tiedustelun, terrorismin torjunnan ja muiden kansallisen turvallisuuden teemojen ympärillä.

– Se muuttui ehkä erilaiseksi. Kyllähän politiikan seuraaminen näin läheltä on myös jännää. Työ on eri tavalla jännittävää, mutta yhtä mielenkiintoista.

ANTTI PELTTARI teki nyt oikeastaan paluun niihin maisemiin – päätöksenteon kulisseihin – joissa suurin osa hänen virkaurastaan on vierähtänyt. Supossa meni lähes kolmetoista vuotta, mutta sitä ennen hän työskenteli eri tehtävissä ministeriöissä ja eduskunnassa yhteensä parikymmentä vuotta. Nyt oli hyvä aika vaihtaa tehtäviä, hän kokee.

Aika Supossa antoi paljon, mutta se oli myös kuormittavaa.

– Supossa oli käytännössä jatkuvasti oltava valmiudessa, koko ajan tavoitettavissa. Tietenkin myös turvallisuustilanteen muutos heijastui tehtävään.

Eduskunnan pääsihteerin ei tarvitse olla aivan samalla tapaa saatavilla, mutta tehtävä on painava. Hän on eduskunnan ylin virkamies, joka johtaa lähes 500 hengen virkamieskuntaa. Hänen alaisuudessaan on kuusi osastoa ja yksikköä – keskuskanslia, valiokuntasihteeristö, hallinto- ja palveluosasto, kansainvälinen osasto, tieto- ja viestintäosasto sekä turvallisuusosasto.

Eduskunnan täysistunnoissa pääsihteeri istuu salin edessä puhemiehen oikealla puolella. Hän valvoo täysistuntojen laillisuutta ja antaa tarvittaessa neuvoja puhemiehistölle.

Pelttari pääsi pääsihteeriksi toisella yrittämällä. Vuonna 2015 pestiä vuodesta 1992 pitäneelle Seppo Tiitiselle haettiin seuraajaa. Pelttari sijaisti tuolloin Supon päällikkönä. Oli oletus, että Euroopan unionin tiedustelukeskuksen johtoon lähtenyt Ilkka Salmi palaisi määräaikaisen pestinsä jälkeen Supoon, joten Pelttari haki mielenkiintoisena pitämäänsä tehtävää.

– Hain, koska olin ollut täällä töissä valiokuntaneuvoksena ja tunsin talon. Arvostan eduskuntataloa Suomen demokratian ytimenä. Tämä on tosi hieno työpaikka – yksi niistä, joita olen pitänyt tavoittelemisen arvoisena.

Vuonna 2016 tehtävässä aloitti Maija-Leena Paavola, joka nyt eläköidyttyään sai seuraajakseen Pelttarin.

Olen vähän vitsaillutkin, että Suomen kansallisen turvallisuuden tilanne lähti nopeasti huononemaan sen jälkeen, kun lähdin sinne töihin.

YHTEISKUNNALLISET asiat ja historia alkoivat kiinnostaa Kurikassa nelilapsisessa perheessä kasvanutta Antti Pelttaria jo nuorena.

Hän oli lukutoukka, joka vietti paljon aikaa kirjastossa, vaikka harrastettua tuli kaikenlaista muutakin urheilusta partioon. Vaihto-oppilasaika Yhdysvalloissa herätteli kiinnostusta kansainvälisiin asioihin. Lukion jälkeen Pelttari lähti Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin, yliopistoon lukemaan oikeustieteitä. Pääaineeksi valikoitui kansainvälinen oikeus.

– Ajattelin, että se on hyvä koulutus, joka antaa mahdollisuuden aika laajaan kirjoon erilaisia tehtäviä.

– Minä ja kolme sisartani olemme perheen ensimmäinen koulutettu sukupolvi. Vanhempani eivät saaneet siihen mahdollisuutta, mutta he arvostivat koulutusta ja tukivat sitä kovasti.

Opiskeluaikoina töitä tuli tehtyä esimerkiksi asianajotoimistossa ja vakuutusyhtiössä. Urahaave alkoi kirkastua: virkamiesura tai diplomaatin hommat houkuttivat. 1990-luvun laman keskellä töitä oli vaikea saada, mutta onnekseen Pelttari pääsi lakimiesharjoittelijaksi ulkoministeriöön vuonna 1991. Jalka oli uraoven välissä.

– Toinen tulevan urakehitykseni kannalta onnellinen sattuma oli, että siellä tarvittiin EU-jäsenyyteen ja EU-asioihin lisätyövoimaa kesällä 1994. Ulkoasiainmisteriön lainsäädäntösihteeriksi minut oli nimitetty edellisenä vuonna.

PELTTARI kokee saaneensa tehdä todella mielenkiintoisia töitä ennen kauttaan Suojelupoliisin johdossa. Tehtävistään sisäasiainministeriössä, valiokuntaneuvoksena eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnissa sekä kaudestaan sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) valtiosihteerinä hän kokee saaneensa myös hyvät eväät Supoon.

– Sain hyvinkin monipuolisen ja laajan näkemyksen turvallisuuteen. Tuli tutuksi ulko- ja puolustuspolitiikka, sisäinen turvallisuus – oikeus- ja sisäasiat. Mielenkiintoista ja opettavaista oli sekin, että pääsi seuraamaan läheltä poliittista päätöksentekoa.

Eikö politiikkaan lähtö kutkuttanut?

– Ei. Olin sen pari vuotta poliittisena virkamiehenä. Se oli mahdollisuus, johon tarttumisesta olen tyytyväinen. Ministerin valtiosihteerinä sain vielä paljon syvällisemmän näkökulman päätöksentekoon, kun olin mukana ministeriön toiminnassa ja syvemmällä politiikan arjessa.

Arvokasta oli sekin, että ministeriöissä ja eduskunnassa pääsi tutustumaan niin päättäjiin kuin heidän työtään tukeviin ihmisiin. Eduskuntatalossa onkin paljon vanhoja tuttuja. Esimerkiksi moni tuolloin avustajina työskennelleistä on nykyään kansanedustaja, Pelttari kertoo.

– Suomi on siinä mielessä hieno paikka, että tämän tyyppisissä tehtävissä voi verkostoitua ja oppia tuntemaan ihmisiä. Väitän, että siitä on Suomelle hyötyä, että ihmiset tuntevat toisensa – kynnykset ovat matalalla ja on yhteistyön kulttuuri.

MIKÄÄN urasuunnittelija Antti Pelttari ei ole ollut, vaan hän on aina vain tarttunut mahdollisuuksiin, jotka ovat vastaan tulleet. Hän kuvaa onnelliseksi sattumaksi sitä, että Supon Salmi aikoinaan valittiin Brysseliin ja päällikön pesti aukesi.

– Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olin päässyt seuraamaan Supon toimintaa eduskunta- ja ministeriöaikana kohtuullisen läheltä. Tiesin, että se on mielenkiintoinen virasto ja kiinnostava työ. Tiesin myös, ettei se ole helppo tehtävä, mutta en sitä haastetta kaihtanut.

Valtiosihteerinä hän veti terrorismintorjunnan strategiatyöryhmää ja tiesi, että muissa Pohjoismaissa jo tapahtunut terrorismin uhan muutos oli näköpiirissä Suomessakin. Haastetta lisäsi myös yleisön mielikuva vaikeassa tilanteessa olevasta virastosta.

Rusi-tutkinta ja teleurkintaan liittynyt Sonera-skandaali olivat juuri vuosituhannen alkupuolella ravistelleet Supoa. Skandaaleihin kohdistuisi edelleen julkisuuden paineita, hän tiesi.

– Harvoin on tehtävää, joka olisi samaan aikaan mielenkiintoinen ja helppo.

Kun Pelttaria pyytää luonnehtimaan aikaansa Supossa, hän heittää ensin leikiksi.

– Olen vähän vitsaillutkin, että Suomen kansallisen turvallisuuden tilanne lähti nopeasti huononemaan sen jälkeen, kun lähdin sinne töihin, hän virnistää ja jatkaa:

– Tuli arabikevät, ja aika pian terrorismitilanne alkoi muuttua Euroopassa, tuli Krimin valtaus. Oli aika paljon asioita.

Onneksi Suomessakin reagoitiin. Supo alkoi saada vähän lisää voimavaroja, ja alkoi tiedustelulakien valmistelu. Se oli erittäin mielenkiintoista aikaa.

TIEDUSTELUN maailma tulee valtaosalle tutuksi populaarikulttuurin kautta. On kysyttävä ex-supopomolta, millaisia harhakäsityksiä ihmisillä on ja pystyykö hän itse kuluttamaan aiheeseen liittyvää viihdettä irvistelemättä hutikuvauksille.

– Toisaalta on hyväkin asia, että elokuva- ja mediamaailma lisäävät alan mielenkiintoa, mutta sitä kautta syntyy ehkä vääristyneitä kuvia, mitä se työ on. Se on mielenkiintoista ja joskus jännittävää mutta paljon arkisempaa kuin kuvataan.

Hän kertoo John Le Carrén olleen hänen yksi lempikirjailijoistaan ennen Supon aikaa. Elokuvia alkoi katsoa vähän eri tavalla. Ranskalaista televisiosarjaa Le Bureau, vakoojaverkosto Pelttari innostuu kehumaan.

– Se oli todella hyvin tehty ja yllättävänkin realistinen monessa mielessä. Tietysti siinäkin oli elementtejä, jotka olivat vähän väritettyjä ja asiat tapahtuivat nopeammin kuin tosielämässä. Millään tiedusteluorganisaatiolla ei todellisuudessa ole myöskään yhtä laajoja toimivaltuuksia kuin on fiktiossa.

Ei tämä talo kaipaa mitään voimakasta muutosta, mutta tämänkin talon täytyy elää ajassa, ja sellaisia muutoksia olen tukemassa.

SUOMESSA Supon toimintaa on aina valvottu Antti Pelttarin mukaan kattavasti, mutta tiedustelulakien myötä enemmän. Vuonna 2019 uusi laki laajensi Supon toimivaltuuksia siviilitiedustelussa, mutta samalla tiukennettiin valvontaa.

Eduskuntaan perustettiin tiedusteluvalvontavaliokunta ja kuvioon tuli myös kokonaan uusi laillisuusvalvoja eli tiedusteluvalvontavaltuutettu.

– Tiedustelulakien säätäminen oli pitkä prosessi. Alkuvaiheessa lakien säätämiseen oli suurtakin vastustusta, mutta prosessin myötä onneksi ymmärrys niiden tarpeellisuudelle kasvoi.

– Minusta tämä järjestelmä on hyvässä tasapainossa. On ajantasaiset toimivaltuudet ja vastaavasti kattava laillisuusvalvonta ja parlamentaarinen valvonta. Väitän, että meillä on melkein maailman kattavin valvontajärjestelmä, jossa Supon toimintaa valvotaan mielestäni uskottavasti.

Supon toiminta on Pelttarin mukaan myös verrattain avointa, ja hän sanoo Supon pyrkineen panostamaan siihen hänen kaudellaan.

On selvää, ettei esimerkiksi operatiivisesta toiminnasta voida juuri kertoa, jottei toiminta vaarannu. Sen sijaan turvallisuuteen liittyvistä ilmiöistä kertomista ja niiden taustoittamista voidaan tehdä paljonkin.

– Uskallan sanoa, että Supo oli ja on edelleenkin yksi avoimimpia tämän tyyppisiä viranomaisia maailmalla.

Pelttari pitää tärkeänä, että tiedustelulainsäädäntö pidetään ajantasaisena, jotta erilaisiin uhkiin kyetään puuttumaan.

– Konkreettisin, Suomeen kohdistuva valtiollinen turvallisuusuhka tällä hetkellä liittyy digitalisaatioon, vieraan valtion hybridivaikuttamiseen. Kehitys on niin nopeaa, että on tärkeää pitää toimivaltuudet ja resurssit ajan tasalla.

EDUSKUNNAN pääsihteerinä Pelttari ei koe olevansa Supon jäljiltä mitenkään erityisen turvallisuusorientoitunut pomo.

Hän huomauttaa kuitenkin tehneensä vuosissa mitattuna enemmän eduskuntaa liki olevia töitä kuin Supo-hommia. Toki turvallisuusasioiden ymmärtäminen helpottaa työtä.

Eduskunnassa turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Kuten muuallakin yhteiskunnassa, Venäjän hyökkäyssodan jälkeen entistä enemmän ja kattavammin.

– On hyvä, että kaikkiin turvallisuuden eri osa-alueisiin kiinnitetään huomiota. Fyysinen turvallisuus, laitteiden turvallisuus, matkustamiseen liittyvä turvallisuus ja niin edelleen, Pelttari listaa.

Pelttari kuvaa, että on tärkeää säilyttää tasapaino – eduskunnan täytyy pysyä sekä turvallisena että avoimena.

– Koko ajan seurataan turvallisuusympäristön muutosta ja mietitään, miten pidetään yllä järjestelyjä, jotta ihmiset pääsevät katsomaan eduskunnan työtä.

Suomessa ei ole tavatonta, että kansanedustaja istuu samaan junavaunuun tai ministeri pyyhältää kadulla tai ladulla vastaan. Päättäjät voivat yhä liikkua varsin huoletta ilman turvamiehiä. Monissa muissa maissa näin ei ole.

– Suomi on hyvässä mielessä poikkeus: täällä poliittiset päättäjät tarvitsevat keskimäärin vähemmän turvavartiointia kuin oikeastaan missään muualla. Tätäkin tietenkin koko ajan seurataan – ministereille sitä on kyllä lisätty viimeisten vuosien aikana.

PELTTARI kokee kaikkein tärkeimmäksi tehtäväkseen luoda yhdessä virkamieskunnan kanssa edellytykset sille, että kansanedustajat voivat tehdä työtään mahdollisimman hyvin ja sujuvasti.

– Tämä talo on olemassa parlamentaarisen työn tukemiseksi, hän kiteyttää.

Tuoreella pääsihteerillä ei ole erityisiä suunnitelmia esimerkiksi toiminnan uudistamiseksi.

– Ei tämä talo kaipaa mitään voimakasta muutosta, mutta tämänkin talon täytyy elää ajassa, ja sellaisia muutoksia olen tukemassa. Esimiehenä hän haluaa olla helposti lähestyttävä mutta myös roolinsa täyttävä, tarvittaessa hankaliakin päätöksiä tekevä.

– Vastuullinen, modernin asiantuntijaorganisaation pomo, hän tiivistää.

 

Juttua muokattu klo 10:52, korjattu kirjoitusvirhe Seppo Tiitisen nimessä.

 

AVAINSANAT

“Siinä sai jopa jonkinlaisen kylähullun leiman” – Suna Kymäläinen oli aikaansa edellä Venäjä-varoituksillaan

  • D-kasvo
  • 31.03.2024
  • 9:00
  • (Päivitetty: 31.03. 10:07)

Suna Kymäläinen oli vuosikaudet oikeassa varoitellessaan Venäjästä – vaikka monet eivät sitä halunneet uskoa.

Vaikuttaisi siltä, että mitä kauemmaksi Suomen itärajasta mennään, sitä enemmän Venäjä pelottaa. SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen allekirjoittaa tämän havainnon.

Imatralla syntynyt, naapuriin Ruokolahdelle 6-vuotiaana perheen mukana muuttanut eteläkarjalainen painottaa, ettei rajan pinnassa eläminen ole koskaan pelottanut häntä – eikä hän suostu pelkäämään nytkään, vaikka itänaapuri uhoilee.

– Rajan läheisyys on yhtä luonteva osa arkea kuin vaikkapa kaupassakäynti.

Oma merkityksensä mutkattomalle suhtautumiselle rajaan läheisyyteen on taatusti ollut myös sillä, että isäpuoli oli rajaupseeri. Äiti työskenteli päiväkodissa ja perhepäivähoitajana – eli alalla, josta löytyi myös Sunalle myöhemmin ammatti.

Kodin arvoissa on korostunut kaksi sanaa: kiitos ja anteeksi.

– Olen opettanut näiden sanojen tärkeyden myös omille lapsilleni. Isossa perheessä jokainen on hyväksyttävä sellaisena kuin hän on, ja jokaisesta on pidettävä huolta.

Suna Kymäläinen varttui viiden tyttären perheessä ja hänellä itsellään on neljä lasta. Työskentelyä lastenohjaajana hän piti luontaisena.

– Lapset ovat niin vilpittömiä, avoimia ja viisaitakin – monta kertaa se unohtuu. Olen aina ollut lapsirakas, joten tämä uravalinta oli itsestäänselvä.

LAPSIIN liittyy myös kimmoke ryhtyä vaikuttamaan poliittisesti. Kymäläinen sai esikoisensa vain 19-vuotiaana. Ruokolahdella ei ollut lapsiperheille mitään kiinnostavaa yhdessätekemistä, joten hän perusti ystävän kanssa perhekahvilan, josta tulikin aikamoinen hitti.

– Poliittiset toimijat huomasivat tällaisen “touhutiinan” ja alkoi tulla pyyntöjä liittyä riveihin.

SDP oli Kymäläiselle selvä valinta. Puolueen arvot vakuuttivat: se haluaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet pärjätä elämässään, eikä kadehdi menestymistä.

Ensin avautui tie Ruokolahden kirkkovaltuustoon ja vuonna 2004 kunnanvaltuustoon, SDP:n puoluevaltuuston jäsenenä hän oli vuosina 2008-2010 ja Kymen piirin puheenjohtajana vuosina 2009-2011. Eduskuntaan hän nousi vuonna 2011.

– Minulla on ollut niin peikkomainen flaksi, että olen aina mennyt kerralla läpi jokaisessa vaalissa. Mutta olen tehnyt sen eteen paljon töitäkin. Ehkä lähestyttävyys vaikuttaa, kun en osaa pitää suojamuuria, hän itse pohtii.

MITÄ MIE SANOIN… Kymäläinen voisi hyvinkin tokaista nyt näin, eteläkarjalan murteella, eikä siinä olisi edes jälkiviisautta. Hän havahtui Ruokolahdella 2000-luvun alussa kummalliseen ilmiöön: kunnanhallituksen jokaisen kokouksen asialistalle alkoi kertyä vähintään viisi venäläistä maa- ja kiinteistökauppaa.

– Kun aloin puhua näistä, hämmennyin, kuinka suuri tabu aihe näytti olevan. Itselleni oli selvää, että näistäkin on voitava puhua ja vaikuttaa, jos on jotain korjattavaa.

“Ehdokkaat vain kohauttelivat hartioitaan, ettei niille voi oikein mitään.”

Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla Kymäläinen toimi SDP:n vaalipäällikkönä Etelä-Karjalassa. Asukkaat kyselivät ehdokkailta, että “mitenkäs nuo venäläiset, kun ne ostavat niin paljon kiinteistöjä, eikö näille voi mitään?”.

– Ehdokkaat vain kohauttelivat hartioitaan, ettei niille voi oikein mitään. Ajattelin, ettei se voi näin mennä, jos asia askarruttaa ihmisiä, Kymäläinen muistelee.

Kaupoissa oli nimittäin monia outouksia. Venäläisostajat saattoivat hankkia esimerkiksi Ruokolahdelta kolme kaavoitettua mökkitonttia, mutta rakensivat vain yhdelle. Kymäläinen olisi mieluummin ottanut verotuloja tuovia loma-asukkaita jokaiselle tontille.

Venäläiset ostivat myös omakotitaloja ja jättivät ne tyhjilleen.

KYMÄLÄINEN keräsi kansalaisadressin, joka vaati eduskuntaa toimiin venäläiskauppojen rajoittamiseksi. Valitettavasti aihe ei kiinnostanut tuolloin muutamaa kirjallista kysymystä enempää. Kymäläinen päätteli, että pitää itse yrittää muuttaa tilannetta. Hän pääsi ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, ja Venäjä-teema kantoi kerralla läpi.

Tietä venäläisten kiinteistömanöövereiden korjaamiseksi hän kuvailee kivikkoiseksi.

– Siinä sai jopa jonkinlaisen kylähullun leiman. Eduskunnassakin minua nimiteltiin rasistiksi, umpisieluiseksi ja vaikka miksi.

Venäläiset haalivat omistukseensa Ruokolahdelta esimerkiksi kolme kesälomatonttia, mutta rakensivat vain yhdelle. Kymäläinen piti tätä vääränä, kun kaavoitetuille tonteille olisi voitu saada verotuloja tuovia loma-asukkaita. Venäläisten omistukseen siirtyneitä omakotitaloja on myös jäänyt tyhjilleen.

Suna Kymäläinen kertoo myös, mitä mieltä on Ruokolahden leijonasta – totta vai tarua?

Yhtenä harvoista tuon ajan vaikuttajista Kymäläinen ymmärsi, mitä uhkia kiinteistöjen hallinnasta voisi seurata. Niitä voisi käyttää tukikohtina erilaisiin hybridisodankäynnin tarkoituksiin.

– Alkoi näyttää siltä, että kauppojen taustalla oli suunnitelmallisuutta ja ne olivat turvallisuusriski koko Suomelle.

Vanhoista kaupoista on alkanut viime vuosina tulla kunnille myös taloudellisia tappioita. Maksuja ja veroja on jäänyt rästiin, kun venäläisten kiinteistöosakeyhtiöitä on mennyt konkurssiin tai omistajat ovat kadonneet rajan taa.

VUONNA 2020 uusittu lainsäädäntö antaa tarvittaessa mahdollisuuden rajoittaa ulkomaalaisten kiinteistö- ja tonttikauppoja puolustus- tai rajaturvallisuusperusteilla. Kymäläisen mielestä lakiin jäi silti turhia porsaanreikiä: esimerkiksi viestintäverkkoja ja tärkeiden risteysalueiden strategista merkitystä se ei tunne.

Venäläiset ehtivät hankkia esimerkiksi tunnetulta, strategisesti merkittävältä Immolan kasarmialueelta Imatralta useita kiinteistöjä. Räikeimmäksi tapaukseksi Kymäläinen mainitsee Airiston Helmen, Turun keskeisten laivaväylien lähellä olevan lomasaarikeskittymän. Konkurssikypsä venäläisyritys hankki omistukseensa Turun saaristosta muun muassa saaria, kiinteistöjä ja laivoja.

– Se näytti kaikelta muulta kuin leppoisalta lomailulta, eikä kaikkea ole edes kerrottu julkisuudessa. Onneksi puolustusministeriö lopulta kuuli meitä, asiaa tutkineita, Kymäläinen huomauttaa.

Viranomaiset tekivät Airiston Helmeen ratsian 2018 ja puivat nyt oikeudessa kiinteistön omistajan taustakuvioita.

“Venäjä ei ole muuttunut lähemmäs länsimaita olevaksi demokratiaksi.”

Vuoden 2014 Krimin valtauksen jälkeen Kymäläinen alkoi kiirehtiä kiinteistökauppojen säätelylakeja. Hänelle vahvistui samalla se, että Suomen paikka olisi ehdottomasti Natossa.

– Venäjä ei ole muuttunut lähemmäs länsimaita olevaksi demokratiaksi, tämä on ymmärrettävä, sanoin jo silloin. Venäjän suurhyökkäyksestä Ukrainaan on nyt yli kaksi vuotta, enkä ymmärrä, miten Suomessa tehdään yhä kiinteistö- ja maakauppoja venäläisten kanssa.

Viime vuonna tällaisia tehtiin parisensataa.

Kymäläisen mielestä Suomen pitäisi päivittää ja palauttaa käyttöön vanha luvanvaraisuuslaki, joka oli voimassa vuoteen 2000 asti. Sitä voisi rajata koskemaan vain EU:n ulkopuolisten ihmisten liiketoimia.

– Sillä pystyttäisiin torppaamaan epäilyttävät kaupat kokonaan niin halutessa. Ei tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen, koska sellainen laki on olemassa piirongin pohjalla. Se vaatisi vain modernisointia.

ITÄRAJA kannattaa Kymäläisen mielestä pitää toistaiseksi suljettuna.

– Venäjän puolella rajavalvojat työntävät ihmisiä Suomen puolelle – ja väkeä riittää, he odottavat vain milloin raja aukeaa. Hallituksen on huolehdittava, että rajavartiolaitoksen määrärahat ovat riittävät. Raja on elintärkeä turvallisuudellemme. Jos se vuotaa, olemme ongelmissa.

Suomessa pitäisi ymmärtää myös katsoa kauemmaksi, sillä ilmastonmuutos aiheuttaa yhden tulevaisuuden suurista tulevaisuusuhista, Kymäläinen varoittaa. Suomalaiset puhtaat pohjavesivarannot alkavat kiinnostaa muitakin kuin venäläisiä. Tämä on muistettava jo nyt isoissa maakaupoissa.

Suomenvenäläiset osoittivat tänä talvena mieltään Kymäläisen nykyisessä kotikaupungissa Lappeenrannassa rajasulun takia. Pääviesti näytti olevan, että tilanne on Suomen syytä. Kymäläinen ymmärtää inhimillisen hädän siitä, kun läheisiä ei voi tavata.

– Mutta tosiasia on, että Venäjä on hyökkääjä ja syypää tilanteeseen. Toivoisin, että venäläiset ottaisivat vahvemmin kantaa sodan päättämiseksi niin, että jonkinlainen inhimillisyys voittaisi. Ihmettelen sitä, että iso osa venäläisistä kannattaa kuitenkin sotaa.

Suomessa asuville, maamme linjaa kritisoiville ja Vladimir Putinin sotatoimia tukeville venäläisille Kymäläinen toivottaisi mielellään tervemenoa rajan toiselle puolelle.

“Vihan lietsomisella ei voiteta yhtään mitään.”

Hän on samoilla linjoilla komissaari, SDP:n presidenttiehdokkaan Jutta Urpilaisen kanssa: voi arvostaa venäjän kieltä, kulttuuria ja niitä venäläisiä, jotka uskaltavat vaatia itänaapuriin muutoksia.

– Vihan lietsomisella ei voiteta yhtään mitään. Mutta kuten Juttakin sanoi: Venäjä valtiona toimii nyt niin, että vastatoimet vaikuttavat sen kansalaisiin.

Rajan pinnassa on ollut tähän aina mutkattomat suhteet itänaapurin ihmisiin ja Kymäläinenkin kertoo olleensa pienen ikänsä tekemisissä venäläisten kanssa. Suomeen ovat hänen puolestaan tervetulleita kaikki – niin venäläiset kuin muutkin – kunhan he kunnioittavat suomalaisen yhteiskunnan arvoja ja sääntöjä.

Hän ottaa vielä esille nuivan vastaanoton, jonka sai vaatiessaan venäläisten kiinteistökauppoihin jonkinlaista rotia.

– Senkin takia haukkuminen rasistiksi tuntui pahalta, koska kohdistin kritiikin lainsäädännön porsaanreikiin enkä ihmisiin, vaikka tiedossa onkin, että kaikki eivät ole tulleet Suomeen kaupantekoon kauniit ajatukset mielessä.

PALJON ON muuttunut 13 vuodessa valtakunnanpolitikassa. Viime aikoina on puhuttu paljon eduskunnan puhe- ja käytöskulttuurin romahtamisesta.

Kymäläinen on myös huomannut tämän, ja lisäksi pukeutumiskoodi on kokenut murroksen – mikä ei ole pelkästään huono asia.

Eduskunta muutti vuonna 2015 ison remontin alta evakkoon viereiseen rakennukseen ja ihmiset alkoivat pukeutua vapaammin. Eduskunta muutti vuonna 2015 ison remontin alta evakkoon naapuritaloon ja ihmiset alkoivat pukeutua vapaammin.

– Trendi ei enää muuttunut, kun palasimme takaisin arvokkaaseen miljööseen. Se ei minua haittaa, sillä jalat huusivat illalla hoosiannaa, kun koko päivän kipitti korkokengillä portaissa, Kymäläinen naurahtaa.

“Sosiaalinen media on raaistanut myös kielenkäyttöä.”

Sama kävi valitettavasti myös arvostavalle puheelle ja käytökselle.

– Sosiaalinen media on raaistanut myös kielenkäyttöä ja ylipäänsä poliittista vaikuttamista. Siellä vain pitää olla, jos aikoo pärjätä näissä hommissa. Vain toreilla kiertämistä ennen vaaleja ei välttämättä palkita.

Petteri Orpon (kok.) hallituksen arvovalinnoille hän ei anna korkeita pisteitä: kaikkein vähäosaisimmilta otetaan ensin ja eniten. Edellishallitus ei kriisien keskelläkään leikannut heiltä – ja se oli arvovalinta.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisena Kymäläinen sanoo seuraavansa surullisena vanhaa erikoisalaansa ja ylipäänsä lapsiperheiden kohtelua.

Edellishallituskin tosin teki aikoinaan hänen mielestään väärän päätöksen lisätä korkeakoulutettujen lastentarhanopettajien määrää päiväkodeissa. Kaikista ammattilaisista on nimittäin kova pula ja koulutusvaatimuksista ei voi pitää kiinni.

– Alan ihmiset varoittivat tästä. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän tarvitaan niitä kurahousujen päällepukijoita. Tämä on sitä arkea.

Hallitus vain lisää pulaa varhaiskasvattajista, Kymäläinen arvioi. Työ alalla on pienipalkkaista, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle muutto on monelle mahdotonta, kun luvassa on monia elämisen ehtoihin vaikuttavia heikennyksiä.

VERONMAKSAJIA pitäisi saada lisää, mutta Kymäläisen mielestä nykyhallitus ei kannusta tähän tarpeeksi.

– Hallituksen perhepolitiikka tarkoittaa asumisen tuista leikkaamista, työttömyysturvan lapsikorotusten poistamista ja nuorten tulevaisuuden näkymien vaikeuttamista monin tavoin. Ei ole mikään ihme, ettei perheitä uskalleta perustaa, Kymäläinen puuskahtaa.

Lisäksi ilman työperäistä maahanmuuttoa hyvinvointivaltion tulevaisuus on jo nyt vaakalaudalla.

Itäisen Suomen ahdinko ei näytä olevan myöskään hallitukselle mikään erityinen huoli. Sympatiaa on tullut, mutta konkreettiset tukitoimet puuttuvat – toisin toimi Sanna Marinin (sd.) hallitus, joka rakensi ripeästi Itä-Suomi-ohjelman ja konkreettiset esitykset tilanteen parantamiseksi.

– Kaikkien alueiden pitäisi saada tasapuoliset mahdollisuudet pärjätä. Ja Itä-Suomi kaipaa nyt perustellusti valtion apua, kun sen talous kärsii niin pahoin Venäjä-pakotteista.

“Marinin hallituksen perintö on jäänyt käyttämättä.”

Hallituksen toimet itärajalla ovat jääneet sinänsä tarpeellisen raja-aidan rakentamiseen – mutta se ei oikein Kymäläisen mielestä riitä.

– Marinin hallituksen perintö on jäänyt käyttämättä: Orpon hallitus on perustanut työryhmän, joka selvittää samaa asiaa kuin edellinen hallitus, hän ihmettelee.

Mitä Itä-Suomi sitten kaipaa kipeimmin? Esimerkiksi nyt suljetun Saimaan kanavan liikennettä pitää saada ohjattua järkevästi uudelleen Kaakkois- ja Itä-Suomessa raide- ja tieinvestoinneilla.

– Tuki vihreälle teknologialle toisi piristysruiskeen alueen teollisuudelle. Veturi on jo olemassa, Lappeenrannan yliopisto, mutta sekin tarvitsisi lisää resursseja. Ylipäänsä erilaisten tukielementtien tarve on suuri, jotta elämisen ja yrittämisen edellytykset säilyvät alueella.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ edessä voi olla taas uutta. Suna Kymäläinen lähtee ehdolle EU-parlamenttiin. Hän kertoo pyrkivänsä Brysseliin pitkälti samoilla teemoilla, joita on pitänyt esillä myös Suomessa: maailmanlaajuiset ja eurooppalaiset turvallisuusmuutokset sekä itäisen Suomen tilanne.

– Eurooppalaisesta päätöksenteosta puuttuu nyt itärajan puolustaja, joka tuntee ja tietää, mitä on rajaseudulla eläminen tällä hetkellä. Koko Euroopan pitää ymmärtää, että Suomen raja on turvallisuusraja, ja se on myös Naton kannalta äärimmäisen tärkeä. Rajaseutu on pidettävä elinvoimaisena, jotta turvallisuus säilyy.

Lisäksi hänelle tärkeitä teemoja ovat liikennepolitiikka, infra-asiat sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset.

– Minä rohkenen nostaa ”kissan pöydälle” ja myös toimia.

Onko EU pysynyt ajan tasalla, kun maailma on muuttunut?

Monet kansainväliset kriisit koettelevat myös eurooppalaista yhteisöä. Onko EU pysynyt ajan tasalla, kun maailma on muuttunut? Kymäläisen mielestä ei. EU on ollut alun perin Suomelle tärkeä turvallisuuden ja talouden tae. Tämä rooli on yhä perusteltu, hän painottaa.

– EU ei ole kuitenkaan kyennyt torppaamaan eriarvoisuuden kasvua eri puolilla Eurooppaa. Se on osaltaan vahvistanut ääriliikkeiden voimaa. Niin pitkään, kun ihmiset kokevat, ettei heitä kuulla, he lähtevät uskomaan sitä pelkistettyä viestiä, että “sinulla menee huonosti sen takia, koska kaikki rahat menevät kehitysapuun”. Haluaisin olla viemässä eteenpäin sitä, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus on huomioitava päätöksissä.

REMONTTIIN pitää panna Kymäläisen mielestä myös EU:n rakenne- ja investointirahasto, joka tukee ympäristö- ja liikennehankkeita vähemmän vauraissa jäsenmaissa. Tällä koheesiotyökalulla EU pyrkii korjaamaan alueiden välistä epätasa-arvoa. Mutta tämä väline ei enää toimi, Kymäläinen sanoo.

– Se ei valvo, mitä tälle rahalle tapahtuu kansallisesti eri maissa. Ovatko esimerkiksi eteläisen Italian kouluttamattomat köyhät hyötyneet tuesta? Vastaus on: eivät ole.

Rahasto tarvitsee uusilta EU-päättäjiltä perusteellista uudistamista mahdollisimman nopeasti.

– Euroopasta pitäisi löytyä rahaa myös Kaakkois-Suomen selviämiseksi. Taloudelliset vaikutukset ovat täällä niin valtavat. Kaupankäynnissä menetykset ovat olleet vuorokaudessa miljoonan euron luokkaa, verrattuna aikaan ennen Venäjä-pakotteita.

“Euroopassa aseteollisuus rinnastetaan johonkin huumeteollisuuteen.”

Euroopan maiden pitää saada Kymäläisen mielestä viimeinkin käynnistettyä myös omaa puolustustarviketeollisuuttaan. Ongelmana on tällä hetkellä alan turhan kireä säätely.

– Euroopassa aseteollisuus rinnastetaan johonkin huumeteollisuuteen ja tämä käsitys on aivan väärä. Sääntelyä, regulaatiota, on pystyttävä muuttamaan ja nopeasti, koska Venäjä panostaa tällä hetkellä vahvasti aseistautumiseensa. Euroopan omaa tuotantoa on laiminlyöty vuosikausia kylmän sodan päättymisen jälkeen, Kymäläinen perustelee.

KUKAAN Ruokolahdella varttunut ei voi edelleenkään välttyä yhdeltä kysymykseltä: leijona, totta vai tarua? Kesäkuussa 1992 syntyi maanlaajuinen kohu, kun kokenut metsätyönjohtaja ilmoitti poliisille törmänneensä isoon eläimeen, joka näytti naarasleijonalta.

Kymäläinen oli tuolloin 16-vuotias kestävyysjuoksulupaus ja harjoitteli paljon metsissä. Hän muistaa miettineensä pitkillä lenkeillä välillä, mitä tehdä jos törmää kyseiseen elikkoon.

“Minua hurjempaa naarasleijonaa ole tässä pitäjässä vastaan tullut.”

– Kun olin myöhemmin Ruokolahden kunnanvaltuuston puheenjohtajana, vastasin aina leikillisesti tähän kysymykseen, ettei minua hurjempaa naarasleijonaa ole tässä pitäjässä vastaan tullut, hän naurahtaa.

Silminnäkijän havaintoa hän ei rohkene silti epäillä, mies kun oli tottunut metsässäkulkija ja tunnisti kyllä Suomen luontoon kuuluvat eläimet.

Suosituimmista teorioista uskottavin oli se, että leijona olisi päässyt karkuun Venäjän puolella sirkuksesta tai jonkun isorikkaan lemmikkitarhasta. Ei itänaapuri silloinkaan kovin auliisti rajantakaisista tapahtumistaan kertonut.

Niin tai näin, Ruokolahden leijonaa ei mikään kesäeläinuutinen ole vielä 32 vuoden aikana ohittanut.

AVAINSANAT

Ilmari Käihkö: Nykyisellä tuella Ukraina ei onnistu palauttamaan vuoden 1991 rajojaan – “Venäjä panostaa sotaan, länsi ei”

  • D-kasvo
  • 26.02.2024
  • 19:30
  • (Päivitetty: 26.02. 16:30)

Ukraina on heikentynyt, Venäjä vahvistunut. Sodan kylmien kasvojen tuntija, tutkija Ilmari Käihkö toteaa karun faktan Venäjän hyökkäyssodan viimeaikaisesta kehityksestä.

Herää jo, länsi! Tämä ei ole helppoja selityksiä ja kärjistyksiä kaihtavan sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön viesti Ukrainan sodan näkymistä, vaan omakohtainen tulkinta Käihkön puheista.

Suuri yleisö tuntee Käihkön etenkin Ukrainan sodan ja sen taustojen kommentoijana ja analysoijana. Hänen mukaansa länsi ei auta riittävästi Ukrainaa aineellisesti. Lännen tuki ilmenee puheissa, ei teoissa.

– Maaliskuussa 2022 näytti todennäköiseltä, että tästä tulee pitkä sota. Lännen kollektiiviset, poliittiset päätökset eivät kuitenkaan anna vakuuttavaa osviittaa siitä, että länsi on varautunut pitkään sotaan.

Käihkö mainitsee hätkähdyttävän luvun, joka havainnollistaa lännen nykyistä aineellista tukea Ukrainalle. Saksassa toimiva Kielin Maailmantalouden instituutti vertasi hiljan, miten lännen antama sotilaallinen ja muu aineellinen tuki kehittyi yhden vuoden aikana.

Vertailujaksoina olivat kolme kuukautta elokuusta marraskuuhun Ukrainan sotavuosina 2022 ja 2023.

– Lännen antama tuki oli näiden vertailujaksojen mukaan kokonaisuudessaan laskenut 87 prosenttia vuodessa, Käihkö toteaa.

Luku tuntuu sitäkin hullummalta, kun sitä vertaa monien poliitikkojen päättäväisyyttä uhkuviin ja empatiaa tihkuviin puheisiin: Ukrainan rinnalla seistään ja sitä tuetaan, hokevat monet poliitikot.

Euroopan päättäjien – mukaan lukien suomalaisten – Ukrainaa koskevista puheista ja suunnitelmista puuttuu kuitenkin konkretia.

– On kovin eri asia sanoa, että ”me tuemme Ukrainaa niin pitkään kuin sitä tarvitaan” kuin se, että ”tuemme Ukrainaa, jotta se pääsee tavoitteeseensa eli palauttamaan vuoden 1991 aikaiset rajansa”, Käihkö toteaa rauhalliseen, erittelevään tyyliinsä.

Käihkön mukaan lännen nykyisellä tuella Ukraina ei onnistu palauttamaan vuoden 1991 rajojaan.

– Poliitikot eivät anna tarkkoja tavoitteita, koska niistä puheista on vaikea myöhemmin luikerrella pois. Sitoudutaan, mutta sitoudutaan mihin? Sitoudutaan aikaan, mutta ei tuloksiin, Käihkö havainnollistaa.

Tuen vähyyden takia Ukrainan ja Venäjän voimasuhteissa on viime kuukausina tapahtunut selvä muutos Venäjän eduksi.

– Ulkopuolisella tuella Ukraina pääsi voimasuhteissa samalla tasolle kuin Venäjä, ja vastahyökkäyksen aikana paikallisesti ehkä jopa vähän Venäjän ylikin.

– Tämä tilanne on nyt muuttunut. Venäjä on vahvistunut ja Ukraina heikentynyt. Venäjä panostaa sotaan, länsi ei.

Ainakaan Suomen ei pidä tuudittautua siihen, että joku tulee tarvittaessa pelastamaan meidät, jos kriisi tai sota syttyy meillä.

JOULUAATTO 1989. Suomi elää yltäkylläisyyden ja nousukauden viime hetkiä.

Itä-Eurooppa on alkanut kuohua. Kylmän sodan itäblokkiin kuuluvan Romanian kansa nousee vastarintaan. Romanialaiset suistavat diktaattori Nicolae Ceauşescun vallasta.

Romanian vallankumous oli yksi monista Itä-Euroopassa syksyllä 1989. Pian dominopalikoiden ketjuun liittyi myös Neuvostoliitto, joka viimein hajosi 1991.

Niin ikään vuoden 1989 jouluna tapahtui samankaltainen kehitys tuhansia kilometrejä Itä-Eurooppaa etelämpänä, Länsi-Afrikan Liberiassa. Liberian ensimmäinen sisällissota käynnistyi, kun kapinalliset hyökkäsivät presidentti Samuel Doen hallintoa vastaan.

Eurooppalaiselle voi olla epäselvää, kuinka mutkikkain tavoin kylmän sodan ja sisällissotien pitkät varjot limittyvät toisiinsa Afrikassa. Käihkö muistuttaa, että kylmän sodan loppuminen merkitsi rahoituksen katkeamista monilta afrikkalaisvaltioilta.

Diktatorisesti hallittujen näennäisdemokratioiden turvallisuuskoneistot heikentyivät. Seurasi sisällissotien aalto Afrikassa.

VUONNA 2012 Ilmari Käihkö matkusti Liberiaan. Hän asui maassa 15 kuukautta ja haastatteli yli 300 entistä sisällissotien taistelijaa. Kolmisenkymmenen ex-taistelijan kanssa Käihkö puhui kymmeniä tunteja tai asui heidän kanssaan saman katon alla.

Käihkön etnografinen kenttätutkimustyö oli pohjana hänen väitöskirjalleen, jonka suomenkielinen nimi kiteyttää hyvin Liberian sisällissotien olemuksen: Puskakenraalit ja pikkupoikien pataljoonat: Sotilaallinen koheesio Liberiassa ja muualla.

Väitöskirjassaan Käihkö käsitteli Liberian sisällissodissa taistelleiden kapinallis- ja miliisiorganisaatioiden ryhmäkiinteyttä.

– Keskeinen tutkimusmenetelmääni liittyvä ongelma aluksi oli se, miten ylipäätään löydän nämä sodissa taistelleet ihmiset. Niin kuin eräs entinen taistelija asian minulle kuvasi: kenenkään otsaan ei ole kirjoitettu, että hän on ollut mukana sodassa.

Sodan traumat olivat kuitenkin eri tavoin läsnä Liberiassa, mutta usein pinnan alla. Yksi pelkäsi oikeudellisia seurauksia, joku toinen taas yritti unohtaa ja jättää taakseen maan sisällissotien muistot.

Valkoisen eurooppalaisen tuli jalkautua kyliin ja koteihin, saavutettava paikallisten ihmisten luottamus.

– Sotien taistelijoista hyvin iso osa on lukutaidottomia. Istuin kuuntelemassa, mitä he kokemuksistaan kertoivat.

YHTENÄ PÄIVÄNÄ Käihkölle havainnollistui se, miten vaikeaa taistelijoiden taustoja ja kokemuksia oli viime kädessä tuntea.

Toisella Liberian matkallaan vuonna 2014 Käihkö matkusti tapaamaan entistä taistelijaa tämän kotikylään. Käihkö oli tutustunut mieheen jo ensimmäisellä matkallaan vuonna 2012. Jälleennäkeminen oli iloinen.

Käihkö tutustui kylävierailulla myös ystävänsä vieraanvaraiseen veljeen, joka oli toiminut kapinallisliikkeen johtajana.

Vietettiin leppoisa ilta. Käihkö nukkui paikalliseen tapaan yön isännän vieressä samassa sängyssä.

Kun Käihkö palasi pääkaupunki Monroviaan, hän viivähti hetken jutustelemassa tuttujen moottoripyörätaksien kuljettajien kanssa liikenteen solmukohdassa. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen yksi kuljettajista alkoi oma-aloitteisesti, hieman yllättäen, kertoa kotikylänsä tapahtumista sodan aikana.

Kuljettaja kertoi muille sisällissodan komentajasta, joka oli polttanut joitakin kuljettajan kotikylän asukkaita elävältä.

Muut kyläläiset olivat joutuneet katselemaan sitä.

– Äkkiä tajusin, että kaverihan kertoo minulle samasta miehestä, jonka sängyssä ja vieressä minä viime yönä olen nukkunut. En tietenkään voinut paljastaa sitä taksikuljettajille. Se tilanne on jäänyt erityisesti mieleeni.

KÄIHKÖ tuntee Ukrainan lähihistorian ja Venäjän hyökkäyssodan taustat monivuotisen tutkimuksen kautta. Myös Ukrainan sotaa tutkiessaan hän on suosinut etnografista menetelmää, jossa hän hankkii ensikäden tietoa sotilailta.

Käihkön joulukuussa 2023 ilmestynyt Slava Ukraini! -teoksen keskiössä ovat ukrainalaisten vapaaehtoistaistelijoiden kokemukset, mutta Käihkö asettaa kirjassa Venäjän hyökkäyssodan tapahtumat myös laajempaan asiayhteyteen.

Kirjan haastateltavina ja tietolähteinä ovat vapaaehtoispataljoonien taistelijoiden lisäksi monet poliitikot, kansalaisaktivistit ja toimittajat.

Käihköä arvostetaan sekä sotilas- että tutkijapiireissä. Hänen kenttätason uskottavuuttaan kuvaa esimerkiksi se, että ukrainalaiset sodan alussa kysyivät häneltä teknistä apua.

Vapaaehtoisten ukrainalaistaistelijoiden piti oppia käyttämään kalustolahjoituksena saatuja ranskalaisvalmisteisia panssarintorjuntaohjuksia. Käihkö kykeni kontaktiensa kautta välittämään Muukalaislegioonan käyneen suomalaisen ammattisotilaan neuvomaan ukrainalaisia.

KÄIHKÖ osallistuu aktiivisesti puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Suomessa ja Ruotsissa. Hän on opiskellut Ruotsissa monipuolisesti eri aloja mukaan lukien opinnot Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa,jossa hän on jaksottain toiminut myös tutkijana ja yliopistonlehtorina vuodesta 2010.

Käihkö pitää valitettavana sitä, että jopa tutkijoiden keskustelu Ukrainan sodasta on suomalaisessa mediassa pitkälti keskittynyt pintatasoon: rintamanuolien piirtelyyn ja yksittäisiin sotatapahtumiin.

Hänen mukaansa julkisen keskustelun tulisi laajentua kattamaan sodankoko kuva. Siihen olisi sisällytettävä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista analyysia, tulisi ymmärtää sodan tausta syitä ja -tekijöitä sekä myös sodan erilaisten lopputulosten mahdollisia seurauksia.

Käihkö toivoo myös nykyistä enemmän poikkitieteellistä, monien tutkimusalojen yhteistyötä niin Ukrainankuin muiden sotien analyysiin ja tutkimukseen. Näin poliittiset päättäjät osaavat tehdä oikeita päätöksiä ja toimia riittävän päättäväisesti.

Käihkön mielestä Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on joissakin kysymyksissä suurehkoja painotuseroja. Tämä näkyi myös Sälenin turvallisuuskonferenssin yhtey dessä. Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin varoitti ruotsalaisia siitä, että myös Ruotsi voi joutua sotaan.

Tosiasian toteaminen herätti Ruotsissa kiivasta keskustelua.

– Sälenin puheista noussut keskustelu on sellaista, mitä Suomessa ei tarvitse käydä. Ymmärrämme, että sota on mahdollinen. Meillä on oma sotahistoria ja taju näistä asioista.

Käihkö näkee ruotsalaisen keskustelun kiihkeydelle loogisen syyn.

– Ruotsissa tiedetään, että kun he nyt puhuvat näistä asioista, he näkevät vaikutukset puolustuspanostuksiin vasta vuosien päästä.

KANNATTAISIKO Suomen hakea nykyistä vahvempaa sotilaallista liittoutumista ja yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa – Nato-jäsenyydestä ja viidennestä artiklasta huolimatta?

– Kansainvälisten suhteiden perusteella lähtisin siitä Suomenlinnan Kuninkaanporttiin kirjoitetusta ajatuksesta, että älä luota vieraaseen apuun, Käihkö pohtii.

Käihkö perustelee näkemystään sillä, että kansainväliset sopimukset, sitoumukset ja liittolaisuudet osoittautuvat ajan oloon monesti epävarmoiksi, kun valtioiden voimasuhteet ja maailmanjärjestys myllertyy ja muuttuu.

Hän mainitsee tästä esimerkkinä vuoden 1994 Budapestin sopimuksen, joka Venäjän hyökkäyssodan aikaisessa keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle. Ukraina vetosi YK:n turvallisuusneuvostoon ja Budapestin sopimuksen allekirjoittaneisiin maihin nimenomaan sopimukseen viittaamalla vuonna 2014, kun Venäjä oli laittomasti vallannut Krimin – ja vetosi aivan turhaan, kuten tiedämme.

Venäjä oli yksi Budapestin sopimuksen allekirjoittajista. Sopimuksessa Yhdysvallat, Venäjä ja Britannia vahvistivat Ukrainan maantieteellisen yhtenäisyyden ja lupasivat suojata Ukrainaa ulkopuolista aggressiota vastaan.

Maat lupasivat myös, etteivät hyökkäisi Ukrainaan tai asettaisi sille taloudellisia pakotteita, joilla pyrittäisiin vaikuttamaan Ukrainan politiikkaan. Sama lupaus annettiin Valko-Venäjälle ja Kazakstanille.

– Ukrainan tapauksessa olemme nähneet, miten kansainväliset sopimukset eivät usein pidä. Vuonna 2014 ei Budapestin sopimuksesta ollut mitään apua Ukrainalle.

KÄIHKÖN mukaan Nato-jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta, mutta:

– Suomen Nato-jäsenyys ei saa merkitä sitä, että Suomen turvallisuus on yhden kortin varassa, ei etenkään siinä tilanteessa, jossa Yhdysvaltain tuleva rooli on epäselvä; esimerkiksi siinä skenaariossa, että Donald Trump valitaan presidentiksi, ja hän päättää, ettei Yhdysvalloilla ole Euroopassa tai Natossa isoa roolia.

Voisiko Suomen, Ruotsin ja Norjan tiivistyvä puolustusyhteistyö, sittenkin, olla yksi Käihkön suosittamista munakoreista? Käihkö asettuu, tosin tutkijamaisen tarkkaan asetelluin sanakääntein kannattamaan pohjoismaiden lisääntyvää yhteistyötä.

– Muut Pohjoismaat ovat meidän viiteryhmäämme kulttuurisesti, maantieteellisesti, taloudellisesti ja historiallisesti. Ymmärrämme toisiamme ja tarpeitamme.

– Ainakaan Suomen ei pidä tuudittautua siihen, että joku tulee tarvittaessa pelastamaan meidät, jos kriisi tai sota syttyy meillä. Suomen on painotettava omaa puolustusta, mutta kyllä me tarvitsemme ulkopuolista tukea, ettemme joudu Ukrainan tilanteeseen, lastuksi laineille.

Lue koko juttu Demokraatin aikakauslehdestä 3/24.

AVAINSANAT

Demarien reserviläisääni Ida-Susanna Pöllänen: Moni suomalainen olisi liian avuton, jos kriisi iskisi tänne

  • D-kasvo
  • 27.01.2024
  • 13:00
  • (Päivitetty: 27.01. 14:17)

Maanpuolustusosaaminen ei ole tavannut kuulua demareiden ydinalueisiin. Puolueen nuorta polvea edustava Ida-Susanna Pöllänen, aktiivireserviläinen, haastaa nämä stereotypiat ja päivittää aatetoverienkin asenteita.

Tapaamme Ida-Susanna Pölläsen hyytävää viimaa puhkuvana pakkaspäivänä, syvällä sydäntalven routaisen maan alla. Mutta, huh sentään, olemme onneksemme lämpimässä: Helsingin Hakaniemessä, ison liikuntakeskuksen tiloissa.

Vallitseva sää ja epätavallinen kohtaamispaikka suuntaavat ajatukset ikävän ajankohtaisiin teemoihin: valtion ja sen kansalaisten turvallisuuteen, kriisinkestävyyteen, huoltovarmuuteen.

Mikä sopisi sen paremmin, sillä haastateltavamme on ulko- ja turvallisuuspolitiikan tuntija.

Pöllänen saapuu keskipäivän kokouksesta liikuntahallille kädet yhä kylminä ja posket punaisina tammikuisesta tuiverrustaivalluksesta.

Haastateltavan lämpötila nousee saman tien, sillä olemme juonineet salibandyaiheiset kuvaukset heti tapaamisen kärkeen. Pöllänen pelaa salibandya kilpatasolla, nelosdivisioonassa, SB Vantaa Emut -joukkueessa.

Pöllästä on luonnehdittu SDP:n ”johtavaksi reserviläisten ääneksi”.

PÖLLÄNEN lienee suurelle yleisölle vielä suhteellisen tuntematon, mutta demareissa hän on vaikuttanut jo hyvän matkaa nuoresta iästään huolimatta. Puolueessa hänet tunnetaan turvallisuuspolitiikan asiantuntijuuden lisäksi etenkin vahvan maanpuolustuksen ja armeijan puolestapuhujana.

Pöllästä on luonnehdittu jopa SDP:n ”johtavaksi reserviläisten ääneksi”.

Miksi olet halunnut ja päättänyt profiloitua juuri tässä asiantuntijaroolissa?

Kysymys kirvoittaa Pölläsessä pari naurahduksentapaista.

– Tuo on mielenkiintoinen luonnehdinta. On totta, että olen SDP:ssä aina­kin uusi ja ehkä kuuluvinkin ääni turvallisuuspolitiikan ja maanpuolustuksen teemoissa. Ei meitä ole hirveän monta, jotka näistä asioista puhuvat. Se varmaan aiheuttaa lievää hämmennystä joissakin ihmisissä.

– Moni puolueessa haluaa puhua maail­manrauhan rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Se, miten maailma tällä hetkellä pyörii, vaatii kuitenkin, valitettavasti, myös niitä inhottavampia toimia – rauhan töiden lisäksi.

PÖLLÄSELLÄ on sanojensa tueksi tietoa ja osaamista turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta. Varsovan yliopistossa suoritetun kandidaatintutkinnon tutkielman aiheena oli Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys.

Hän valmistui vuoden päästä Varsovan tutkinnon jälkeen maisteriksi euroop­palaisen vaikuttajaviestinnän tutkinnosta Maastrichtin yliopistosta; lopputyön aihe tuolloin oli tasa-arvokysymykset sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa, tapaustutkimuksena Suomen Puolustusvoimat.

– Vaikka toisin esiin faktoja, tilastoja ja laskelmia, joudun silti toistuvasti kuulemaan sitä samaa argumenttia, että kaikki on maanpuolustuksen ja turvallisuuden osalta ihan hyvin.

Opinnoistaan, osaamisestaan ja monista alan luottamustehtävistään huolimatta Pöllänen on ajoittain joutunut vähättelyn ja jopa suoranaisen tytöttelyn kohteeksi sekä omien että muiden parissa. Taannoin näin kävi esimerkiksi SDP:n puoluekokouksessa.

Ainakin osa vanhemmista tovereista taitaa yhä elellä aika lailla entisajan lintukototunnelmissa?

– Kun puhun maanpuolustuksesta ja asevelvollisuuden kehittämisestä, huomaan usein sen, kuinka halutaan pysyä vanhassa: kaikkihan on kuulemma ihan hyvin. Miksi meillä on mikään tarve muuttaa mitään?

Uskallan puhua puolustusmäärärahojen kasvattamisen tarpeesta, mutta se ei tee minusta sotahullua militaristia.

TOISENLAISTAKIN leimakirvestä on Pölläsen suuntaan heiluteltu politiikan taistelukentillä.

– Uskallan puhua esimerkiksi puolustusmäärärahojen kasvattamisen tarpeesta, mutta se ei tee minusta sotahullua militaristia. Senkin luonnehdinnan minusta olen kuullut monesti.

Pöllänen painottaa, että valtion ja sen ihmisten turvallisuus syntyy monesta muustakin olennaisesta tekijästä kuin vahvasta, itsenäisestä armeijasta.

– Toivoisin, että Suomessa jokainen osaisi ja tietäisi varautua konflikteihin ja kriiseihin. Jos sitten tapahtuisi se pahin, osaisimme ainakin toimia paremmin, kun olisimme siihen sekä henkisesti että myös käytännössä varautuneita.

Pöllänen sanoo, että esimerkiksi monet hänen oman sukupolvensa edustajat olisivat aika lailla hukassa monissa aivan arkisissa, hyvin mahdollisesti toteutuvissa kriisitilanteissa.

– Jos nyt menisivät sähköt eikä meille tulisi juoksevaa vettä, ei juuri kukaan tietäisi miten ratkaista nuo ongelmat. Sotien aikainen henki ja osaaminen eivät ole enää tallessa meillä suomalaisilla, ja toivoisin, että onnistuisimme hankkimaan ne takaisin.

IDA-SUSANNA Pöllänen on suorittanut oman vapaaehtoisen asepalveluksensa Santahaminassa. Hän on reservin alikersantti, kriisi- ja sodanajan tehtävissään tiedusteluun erikoistunut aliupseeri.

Pöllänen on täysin samaa mieltä Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kanssa siitä, että jokaisen reserviläisen tulisi olla sekä henkisesti että ruumiillisesti varautuneita vuoden 2025 alkuun mennessä kriisitilanteiden ja konfliktien varalta.

Salonius-Pasternak kehotti runsaasti keskustelua herättäneessä haastattelussaan itse kutakin myös laittamaan kotivaran, kuten ruoan, lääkkeet ja veden kuntoon.

Pöllänen tähdentää hänkin koko kansan kriisiensietokyvyn tärkeyttä. Hänen mielestään jokaisen suomalaisen on hyvä huolehtia kunnostaan, terveydestään ja hyvinvoinnistaan silloin, kun asiat ovat hyvin, jotta kriisinsietokyky ja henkinen joustavuus olisivat mahdollisimman hyvät silloin, kun niitä eniten tarvitaan.

– Onhan meillä jo nytkin jatkuvasti päällä erilaisia kriisejä koronapandemiasta energiakriisiin ja moniin muihin Ukrainan sodan heijastusvaikutuksiin. Myös ilmastonmuutos voi aiheuttaa meille kaikille yllättäviä kriisitilanteita.

PÖLLÄNEN tekisi kohtalaisen laajan uudis­tuksen nykyiseen ase- tai siviilipalveluksen suorittamiseen perustuvaan kansalaisvelvollisuuteen. Hän muuttaisi ne pakolliseksi myös naisille.

Uudistuksessa hän lakkauttaisi siviilipalveluksen nykyisessä muodossaan ja korvaisi sen yleisellä kansalaisvelvollisuudella, jonka suorittaisivat ne, jotka kieltäytyvät aseellisesta palveluksesta esimerkiksi eettisistä syistä.

Kansalaisvelvollisuus kestäisi Pölläsen mallissa kuusi kuukautta, kutakuinkin yhtä pitkään kuin nykyinen armeijan lyhin palvelusaika. Sekä naiset että miehet osallistuisivat kutsuntoihin.

Pölläsen mielestä kansalaispalveluksessa koulutettaisiin erilaisiin yleisiin kansalaistaitoihin ja kriisivalmiuksiin ja -teemoihin, kuten vaikkapa ensiavun antamiseen, tulentekoon, ruoanlaittoon ja vedenkeittoon kenttäoloissa sekä erilaisten hybridi- ja kyberturvauhkien tunnistamiseen ja ratkaisemiseen.

– Siviilipalvelus on hyvä asia. Kunnioitan ja arvostan jokaista, joka valitsee ja suorittaa siviilipalveluksen omista syistään ja arvoistaan käsin.

– Järjestelmänä siviilipalvelus ei kuitenkaan palvele kokonaisuutta kriisinhallinnan kannalta. Kirjastossa työskenteleminen ei ole yhteiskunnan kriisinhallinnan ja -kestävyyden kokonaisuuden kannalta kovin hyvä ratkaisu.

Tasa-arvon toteutuminen on Pölläsen mielestä tärkeää sekä asevelvollisuuden että kansalaispalvelun suorittamisessa – sikäli, jos sellaiseen järjestelmään siirryttäisiin.

– Epätasa-arvoisuus ja -oikeudenmukaisuus ovat nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän suurimmat epäkohdat.

Pöllänen muuttaisi asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen suorittamiseen kansalaisvelvollisuudeksi ja muuttaisi ne pakolliseksi myös naisille.

SOSIALIDEMOKRAATTISEN aateen perinteisemmät, pehmeämmät painotukset tulevat näkyviin, kun porvarihallituksen sosiaaliturvaleikkaukset nousevat puheeksi Pölläsen kanssa. Hän näkee yhteiskunnallisen eriarvoistumisen uhkana myös sisäiselle turvallisuudelle: mitä jakautuneempi ja eripuraisempi kansa on, sen alttiimpi se on myös ulkoisille uhille.

– Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset johtavat entistä suurempaan jakolinjaan varakkaiden ja köyhien välillä. Jakolinja ei saa paisua syväksi ja selväksi.

– Itsekin tulen pienipalkkaisesta perheestä. Isäni kipuilee tätä nykyä kallistuvien elinkustannusten ja pienen eläkkeen kanssa. Äitini työskentelee lastentarhassa, matalapalkka-alalla. Vanhempieni tukiverkostot ovat onneksi kunnossa. Mutta miten käy niiden, joilla ei ole tukiverkostoa ja jotka nyt tiputetaan sosiaalituista pois?

Ida-Susanna Pöllänen

PÖLLÄSTÄ ilahduttaa se, että kansa ja eri puolueet vasemmalta oikealle ovat pysyneet turvallisuuspolitiikan suunnasta – mukaan lukien Nato-jäsenyys – yhtenäisinä kaikista leikkauksista ja kovista ajoista huolimatta.

– Yhtenäinen kansa on kaikkein voimakkain puolustus. Sen on Suomen historiakin osoittanut.

Historia, etenkin maailmansotien historia sekä itsenäisen Suomen aikainen historia ja yhteiskunnallinen kehitys kiehtovat Pöllästä, ja hän lukee niitä käsittelevää tietokirjallisuutta.

– Erityisesti olen kiinnostunut turvallisuusteemaisista kirjoista. Ukrainan sodan aikana on julkaistu monia mielenkiintoisia kirjoja paitsi sodasta myös sen taustoista, ja niiden parissa olen viettänyt aikaani.

Kaunokirjallisuudessa puolella hän kuvailee olevansa 1800-luvun kirjallisuuden ”suuri fani”, mieluisia ovat muun muassa Jane Austenin ja Brontën sisarusten romaanit.

– Olen myös löytänyt suomalaisen kaunokirjallisuuden. Tällä hetkellä luen Satu Rämön Hilduria.

KANDIDAATIN tutkielmassaan vuon­­na 2019 Pöllänen pohti ja ennakoi tulevia kehityskulkuja: Suomen jäsenyyttä puolustusliitto Natossa.

– Koin Nato-keskustelun hyvin mielenkiintoisena, erityisesti siksi, että olin omassa kandin työssäni esimerkiksi nostanut esiin presidentin vaikutuksen kansan mielipiteeseen. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka tämä myös sittemmin toteutui: aina, kun presidentti Niinistöltä tuli kannustavia kommentteja Naton suhteen, nousi suomalaisten kannatus Nato-jäsenyyden suhteen.

– Sama oli nähtävissä myös, kun korkeimmat päättäjät alkoivat yleisesti kääntyä aiempaa vakaammin Naton puolelle.

Pöllänen muistelee, kuinka hänen kandityönsä aihetta aikanaan hämmästeltiin Varsovassa.

– Enpä olisi uskonut, että se tulisi ajankohtaiseksi näinkin nopeasti.

Yhtenäinen kansa on kaikkein voimakkain puolustus.

PÖLLÄNEN on monessa mukana. Hän työskentelee asiantuntijana kehittämispalveluiden tiimissä HAUS kehittämiskeskuksessa, valtionhallinnolle koulutus- ja kehittämispalveluita tuottavassa valtionyhtiössä.

SDP:ssä Pöllänen on toiminut ja toimii monissa tehtävissä, Demarinuorissa esimerkiksi toisena puheenjohtajana kv-työryhmässä. Nykyisin hän toimii muun muassa SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsenenä.

Pöllänen oli ehdolla viime eduskuntavaaleissa SDP:n ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä. Hänen keskeiset teemansa liittyivät maanpuolustukseen ja turvallisuuteen. Ensikertalainen sai kovan kilpailun vaalipiirissä 628 ääntä. Eduskuntavaalien tulostaan hän kuvaa lieväksi pettymykseksi.

Pöllänen näkee monenlaisia polkuja ja mahdollisuuksia edessään. Seuraava poliittinen tavoite on päästä eduskuntaan myöhemmin. Pitkän aikavälin tähtäimessä on puolustusministerin työ.

Asiantuntijan töissään häntä kiinnostaisivat kansainväliset tehtävät, työskentely ja asuminen ulkomailla.

– Voisin milloin vain muuttaa takaisin Keski-Eurooppaan. Natoon olisi mahtava päästä töihin.

PÖLLÄNEN harmittelee sitä, jos demarit jättävät puolustus- ja turvallisuuspolitiikan teemat vain oikeiston ja hallituspuolueiden toimintakentäksi.

– Nyt meidän on aika tehdä aiempaa rohkeampaa oppositiopolitiikkaa puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Meillä on nyt aika profiloitua ja tuoda esiin näkemyksiä siitä, minkälainen Nato-Suomi voisi olla. Samoin on tärkeää miettiä Suomen roolia ja kansainvälistä yhteistyötä EU:n sisällä.

Onko ilmapiiri SDP:ssä hyssyttelevä siinä, mitä tulee maanpuolustusasioihin?

– No, on se vähän sitä. Puhumme paljon terveysasioista ja pehmeästä turvallisuudesta. Meidän pitää uskaltaa puhua myös kovasta turvallisuudesta, jos aiom­­me olla hallituspuolue ensi kaudella.

– SDP on aina ollut tietyllä tavalla rauhanliike. Haluan ravistella tuttuja ajatuksia. Onneksi puolueen nykyjohto tuntuu olevan ainakin osin samoilla linjoilla.

 

Juttua muokattu klo 14:17, korjattu ilmaisu “suoritti asevelvollisuutensa” muotoon “asepalveluksensa”.

AVAINSANAT

Jutta Urpilainen menetti työnsä ja pinnalle nousi häpeä, sitten alkoi uusi nousu: “Sain ihmisiltä viestin, ettei tarinani pidä päättyä näin”

  • D-kasvo
  • 09.01.2024
  • 8:30
  • (Päivitetty: 10.01. 10:59)

Jutta Urpilainen teki sen minkä lupasi: kiersi ennen joulua kaikki maakunnat kuunnellen ihmisten ajatuksia ja kertoen oman viestinsä.

Päätepysäkki oli joulunalusviikolla Helsingissä.

Päärautatieaseman asema-aukiolla SDP:n presidenttiehdokkaalla oli aikaa vaihtaa jokaisen juttusille tulevan kanssa sana jos toinenkin. Eräskin nuori nainen odotti jännittyneenä Urpilaisen tapaamista – ihmisen, jota hän kertoi ihailleensa teinistä lähtien. Palkkioksi rohkeudesta lähestyä tuli lämmin halaus.

Tärkeintä Urpilaiselle näytti olevan juuri ihmisten kohtaaminen – hän piti vain lyhyen puheen, jossa kertasi oman ydinviestinsä: ketään ei jätetä ja sinä kelpaat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydin tuli myös selväksi: puolustamme rajojamme ja arvojamme.

“Perusviestini osuu tähän aikaan.”

Maakuntakierros ympäri maan veti Urpilaisen mukaan hyvin väkeä kuuntelemaan, millaista Suomea SDP:n presidenttiehdokas haluaa olla rakentamassa. Sekin kävi selväksi, mikä kansaa askarruttaa: konfliktit maailmalla ja erityisesti arvaamaton Venäjä naapurissa.

– Mutta kyllä suomalaisia huolestuttaa myös sisäinen turvallisuus, joka on jäänyt keskustelussa hieman vähemmälle. Osattomuuden kokemus, huoli omasta pärjäämisestä – saako apua tarvittaessa – on leimallista riippumatta paikkakunnasta. Sen takia perusviestini, ettei ketään jätetä, osuu tähän aikaan, Jutta Urpilainen pohtii.

KYSELYIDEN perusteella kansa kaipaa tällä hetkellä vahvaa presidenttiä. Urpilainen painottaa, että vahvuutta tarvitaan ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa, joka on presidentin ykköstehtävä. Vahvuuden voi osoittaa hyvin eri tavoin. Urpilainen nostaa esille sanan jatkuvuus.

– Me rakennamme kumppanuuksia muidenkin kuin naapurimaiden ja suurvaltojen välillä. Me uskomme sääntöihin perustuvaan kansainväliseen monenkeskiseen järjestelmään. Siinä tarvitaan vahvuutta, ettemme ”pienennä” Suomea.

Sillä hän tarkoittaa sitä, että Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija tuomalla ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai tarjoamalla keinoja rauhanvälitykseen, eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseen tai terrorismin lisääntymisen estämiseen omien arvojensa kautta.

Arvojohtajuus tarkoittaa taas sitä, että presidentti uskaltaa uida välillä myös vastavirtaan katsoessaan pitemmälle tulevaisuuteen, Urpilainen huomauttaa.

– Hän voi nostaa keskusteluun myös teemoja, jotka eivät juuri sillä hetkellä nauti suurta gallupsuosiota, mutta jotka ovat kuitenkin kansakunnalle tärkeitä.

Sellaisina hän mainitsee esimerkiksi vähemmistön ja yleensä ihmisoikeudet tai oikeusvaltioperiaatteen puolustamisen – niiden esillä pitämisessä vaaditaan myös sitä vahvuutta.

NUORTEN usko tulevaisuuteen hiipuu niin Suomessa kuin maailmalla. EU:n ja 126 Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maan kumppanuuksista vastaavana komissaarina Urpilaisella on ollut kaksi henkilökohtaista painopistettä: koulutus ja nuoret. Näiden maanosien väestöstä suurin osa on nuoria, joten on tehtävä kaikkensa, jotta he pääsevät osallisiksi yhteiskunnassa.

Suomalaisnuoretkin kantavat harteillaan monia paineita, jotka heijastuvat esimerkiksi lisääntyneinä mielenterveyden ongelmina.

– Moni nuori kokee, ettei pysty ylittämään asetettua rimaa ja se tuottaa kelpaamattomuuden tunteita. Siksi olen ilmoittanut, että haluaisin olla ”kohtaamisten presidentti” – tuoda eri tavalla ajattelevia ihmisiä yhteen.

JUTTA URPILAINEN

syntynyt 4.8. 1975 Lapualla (kirjattuna sinne, varsinainen syntymäkunta Jyväskylä)

naimisissa, kaksi lasta
kasvatustieteen maisteri
SDP:n kansanedustaja 2003-2019
SDP:n puheenjohtaja 2008-2014
valtiovarainministeri 2011-2014
EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari 2019-
SDP:n presidenttiehdokas

Urpilainen itse kiertäisi aktiivisesti maakuntia presidentti Martti Ahtisaaren tavoin, ja yhdistäisi siihen presidentti Tarja Halosen konseptin foorumista, jossa ihmiset kokoontuivat keskustelemaan tietystä teemasta.

– Minusta olisi kiva viedä tällainen mahdollisuus myös maakuntiin. Nuorille olisi erillinen fooruminsa, jossa presidentti olisi läsnä, kuulisi nuorten näkemyksiä, oppisi heiltä ja antaisi heille mahdollisuuden saada äänensä kuuluville.

Seuraavaksi tasavallan presidentiksi on tarjolla iso liuta miehiä ja kolme naista. Lasikattojen murtaminen on Jutta Urpilaiselle tuttua: hän oli SDP:n ensimmäinen naispuheenjohtaja ja myös ensimmäinen naispuolinen valtiovarainministeri. Näissä tehtävissä on toiminut hänen jälkeensä myös naisia, valtiovarainministereinä jopa kolme.

Mutta Suomen itsenäisyyden aikana 12 presidentin joukosta löytyy vain yksi nainen.

– Ystäväni Tarja Halonen totesi minulle, ettei riitä, että rikkoo lasikaton kerran vaan pitää huolehtia siitä, että joku seuraa perässä. Siksi minulle on tärkeää tarjota näissä vaaleissa vaihtoehto, Urpilainen kertoo.

“Ei riitä, että rikkoo lasikaton kerran.”

EDELLINEN hallitus vahvisti Suomen brändiä tasa-arvon maana, erityisen näkyvä oli pääministeri Sanna Marin (sd.), mutta myös koko naisista koostuva puheenjohtajien ministeriviisikko sai paljon huomiota. Myös Urpilainen törmäsi maailmalla kiertäessään ihasteluun, kuinka Suomessa naiset ovat vahvasti päättämässä maan asioista.

– Viisikko rakensi positiivista Suomi-kuvaa. Asenneilmapiiriä on Suomessa pystytty muuttamaan siitä, kun minut valittiin puolueen puheenjohtajaksi 15 vuotta sitten. Olen tosi iloinen siitä, että naisia on paljon enemmän johtavilla paikoilla ja nuoria naisia on toiminut vaativissa tehtävissä.

Ketään ei jätetä ja jokainen kelpaa sellaisenaan. Nämä Jutta Urpilaisen korostamat teemat eivät ole syntyneet hetken päähänpistosta. Lähimmäisenrakkaus on kulkenut hänen mukanaan kodin perintönä.

– Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin hän on taustasta, varallisuudesta, ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Minut on myös kasvatettu oikeudenmukaisuuden eetokseen. Siitä lähtee halu taistella eriarvoisuutta vastaan, sillä asioihin voi vaikuttaa.

“Politiikkahan on tavallaan ihmisten palvelemista.”

Isä, SDP:n kansanedustajana vuosina 1983-1995 ja 1999-2003 toiminut Kari Urpilainen, näytti tyttärelleen esimerkkiä välittämisestä. Hänen luonaan kävi ihmisiä hakemassa apua valituksen teossa, jos esimerkiksi Kelalta oli tullut perusteeton kielteinen päätös.

– Politiikkahan on tavallaan ihmisten palvelemista, tätä asennetta olen kantanut mukanani. Mielestäni presidentin tehtävänä on myös kulkea kanssaihmisenä. Ja hänen ei tarvitse käyttää huutomerkkiä – hänen mielipiteensä ja sanomisensa noteerataan ilmankin.

LAPSUUDENKODIN arvot näyttävät siirtyneen myös jälkipolville. Jutta Urpilainen ilmoitti Tampereella puoluevaltuustossa asettuvansa SDP:n presidenttiehdokkaaksi. 7-vuotias tytär oli kuunnellut puhetta kotona Brysselissä isänsä Juha Mustosen kanssa nähtävästi korva tarkkana:

“Äiti, oliko sinun puheesi viesti siis se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, kaikki ovat sydämestään samanlaisia ja kaikkia pitää kohdella hyvin”, tyttö oli kysynyt, kun äiti ehti kotiin. Ja tulkinta oli “hieman pikkuvanhalta tyttäreltä” aivan oikea, Jutta Urpilainen naurahtaa.

Oman herätyksensä vaikuttamiseen Urpilainen koki lukiolaisena, kun 1990-luvun alussa turvalliseen lintukotoon Kokkolaan alkoi pesiytyä huumeita. Myös hänen kaveripiiristään löytyi käyttäjiä.

– Koin, että meitä nuoria pitää valistaa huumeidenkäytön vaaroista ja teimme parin kaverini kanssa huumevalistuksen lisäämistä koskevan kuntalaisaloitteen. Siitä se lähti.

Myöhemmin hän oli perustamassa Kokkolaan Demarinuorten osastoa ja opiskeluaikana Jyväskylässä Suomen Eurooppanuoria, joiden riveistä on noussut liuta nuoria erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin – Urpilainen itse ehkä kirkkaimpana tähtenä.

– En osannut silloin ajatella, että olisin joskus EU-komissaari tai presidenttiehdokas, hän naurahtaa.

17 VUOTTA valtakunnan politiikassa on pitkä aika – ja erityisesti valtiovarainministerin salkku ei ole niitä helpoimpia. Siitäkin Urpilaisella oli kokemusta Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa vuosina 2011-2014 pahimman eurokriisin aikaan. Hän kuvailee noita vuosina todella haastaviksi.

Asialistalla oli muun muassa Kreikan talouden pelastaminen EU:n tukipaketilla, jolle Suomi vaati vakuuksia. Euroryhmä oli vastahankainen ja Suomessakin eduskunta oli eripurainen asiasta. Mutta Urpilainen onnistui tavoitteessaan, joka oli myös hallituksen linja.

“Ja edelleen tilillä on rahaa 900 miljoonaa euroa.”

– Koin tärkeäksi onnistua valtiovarainministerin tehtävässä eli saada vakuussopimus ja turvata sitä kautta suomalaisten veronmaksajien asemaa. Ja edelleen tilillä on rahaa 900 miljoonaa euroa eli vakuus on olemassa, hän muistuttaa.

Kotimaan taloudenpidossakin riitti paineita, kun julkista taloutta oli pakko sopeuttaa.

– Vaikeiden talouspäätösten tekeminen tuntuu aina pahalta, mutta me yritimme tehdä silloin ratkaisuja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Hallitus lähti siitä ajatuksesta, että puolet sopeutuksesta tehdään verotuksen keinoin ja toinen puoli säästöjen kautta, Urpilainen muistelee.

– Oikeudenmukaisuus oli itselleni tärkeä lähtökohta ja myös siitä huolehtiminen, että hyvin toimeentulevat osallistuvat talkoisiin. Silloin esimerkiksi heidän verotustaan kiristettiin.

PENTTI SAARIKOSKEN sanoin “elämä on epätasaisesti valoisa”. Tummia hetkiä tulee jokaisen elämään ja sen on Urpilainenkin kokenut. Yksi vaikeimmista paikoista poliitikkona oli häviäminen puheenjohtajavaali Antti Rinteelle muutamalla äänellä istuvana puheenjohtajana. Sen Urpilainen myöntää auliisti.

– Jokainen työnsä menettänyt tietää, että se on kova ja vaikea hetki. Ja kun sen menettää julkisesti, vaikeuskerroin vielä nousee. Pinnalle nousee kokemus häpeästä: siinä käy läpi, miksei kelpaa tai mitä on tehnyt väärin.

Hän viittaa myöskin muusikko, lauluntekijä Samuli Putron sanoihin: “Tappion hetkellä ihminen muuttuu itsensä kokoiseksi.” Mutta riittämättömyyden käsittelyyn menee oma aikansa. Urpilaisella siinä meni noin vuosi.

Kannustus sai Urpilaisen jatkamaan politiikassa.

– Vaikka vallan menettämistä on siinä hetkessä vaikea hyväksyä, se on lopulta hyvin vahvistava kokemus. Saa uudenlaisen näkökulman asioihin, Urpilainen pohtii. Tästä omasta riittämättömyyden kokemuksesta kumpuaa myös toinen kampanjan viesti: sinä kelpaat.

Toipumisessa syvästä pettymyksestä auttoivat oman, Vaasan, vaalipiirin ihmiset, jotka eivät hylänneet. Kannustus sai Urpilaisen jatkamaan politiikassa. Hän sai valtavan äänivyöryn seuraavissa eduskuntavaaleissa ja sitä seuraavissakin.

– Sain ihmisiltä viestin, ettei minun tarinani pidä päättyä näin.

SIIRTYMINEN Brysseliin komissaariksi reilu neljä vuotta sitten oli Urpilaiselle iso hyppy, vaikka EU:n mekanismit olivatkin hänelle tuttuja jo aiemmin. Salkun painavuutta ei hänen mukaansa edelleenkään oikein ymmärretä Suomessa vaan puhutaan hieman vähättelevästi “Afrikka-komissaarista”.

Urpilainen muistuttaa, että EU:ssa hänen vastuullaan on 126 maailman maata, komissiossa hänen alaisuudessaan työskentelee yli 3 800 ihmistä ja hänen vastuualueensa budjetti ylittää 50 miljardin – eli ei mikä tahansa hanttihomma.

– Komissaarin tehtävä on ollut hieno korkeakoulu ulkopolitiikan johtamiseen ja kansainvälisten verkostojen luomiseen. Jo työskentely monikulttuurisessa kansainvälisessä yhteisössä on hyvin kasvattavaa. Se on ollut myös näköalapaikka geopoliittiseen kilpailuun, jossa suurvallat haastavat sääntöihin perustuvaa monenkeskeistä yhteistyötä.

Pienelle Suomelle EU on tärkeä turvallisuusyhteisö ja myös väline vaikuttaa ulkopolitiikassa suuriin globaaleihin haasteisiin, hän muistuttaa.

MIKÄ ON OLLUT tärkein oppi komissaarin työssä ajatellen presidentin tehtävää? Urpilaiselle tulee erityisesti kaksi asiaa mieleen.

– Sen oivallus, kuinka keskinäisessä riippuvaisessa maailmassa me elämme. Koronapandemia avasi silmiä siitä, kuinka pieni virus Kiinassa voi laittaa koko maailman polvilleen. Siksi isot globaalit kysymykset kuten ilmastonmuutos, terrorismi tai teknologian kehittyminen sitovat meitä tiivisti toisiimme.

Eli kansainvälisen yhteistyön tarve on vain kasvanut. Suomi tai edes Euroopan unioni ei voi ratkoa haasteita yksin, Urpilainen korostaa.

“Rehellisyydellä, toista kunnioittaen pystyy synnyttämään luottamusta.”

Toinen iso oppi liittyy ihmisten kohtaamiseen. Urpilainen on komissaarina tavannut vaikeissa tilanteissa valtioiden päämiehiä laidasta laitaan. Joillakin on ollut hyvin erilainen arvomaailma kuin hänellä itsellään.

– Mutta rehellisyydellä, suomalaisella suoruudella ja määrätietoisuudella, toista kunnioittaen pystyy synnyttämään luottamusta ja sitä kautta rakentamaan kumppanuuksia, joita tässä ajassa tarvitaan.

– Näin varmasti tulisin presidenttinäkin toimimaan, kun ajatellaan tämänhetkistä hankalaa naapuria tai Yhdysvaltoihin liittyvää epävarmuutta tulevissa presidentinvaaleissa, Urpilainen lisää.

MONI IHMETTELI, miksi Urpilainen “panttasi” ilmoitustaan presidenttiehdokkuudesta. Taustalla ei ole sen kummempaa kuin, että hän oli EU:n pääneuvottelija Samoan sopimuksessa 79:n Afrikan, Karibian, Tyynenmeren maan kanssa. Se allekirjoitettiin 15. marraskuuta.

– Halusin hoitaa sen sopimuksen maaliin ja olin sopinut komission puheenjohtajan kanssa, että kun tämä prosessi saadaan päätökseen, ilmoitan ehdokkuudestani. Asioiden saattaminen loppuun hyvin on mielestäni tärkeää.

Suomalaiset ovat aina kiinnostuneita, mitä meistä ajatellaan maailmalla. Urpilaisella on näköalapaikka tähänkin kysymykseen, millaisena Suomi näyttäytyy maan rajojen ulkopuolella.

– Suomella on vahva brändi maailmalla. Joku muistaa meidät vielä Nokiasta, mutta vielä enemmän meidät muistetaan pohjoismaisesta, tasa-arvoisesta yhteiskuntamallista. Edellisen hallituksen vahva naisjohtajuus vahvisti sitä.

“Jouduin selittämään kollegoille, mitä Suomessa oikein tapahtuu.”

Brysselissä noteerattiin hallituksen vaihtuminen viime vuonna ja ennen kaikkea kesän kohut joidenkin ministereiksi nousseiden rasistisista kirjoitteluista ja puheista.

– Jouduin kyllä selittämään kollegoille, mistä oikein on kyse, mitä Suomessa oikein tapahtuu. Kontrasti oli niin suuri edelliseen hallitukseen.

POSITIIVISISTA asioista Suomi tunnetaan vahvimmin korkeatasoisesta koulutuksesta.

– Siitä on pidettävä kiinni, että Suomen menestys perustuu vahvaan ja laajaan osaamiseen ja sitä kautta ihmisille mahdollisuuksien luomiseen, Urpilainen painottaa.

Viimeisimmät Pisa-tulokset suomalaisnuorten osaamisen tasosta eivät kuitenkaan anna syytä tyytyväisyyteen. Opettajan koulutuksen saaneen Urpilaisen mielestä SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin ehdotus parlamentaarisesta työryhmästä on kannatettava. Se rakentaisi tiekarttaa perusopetuksen laadun nostamiseksi.

– Koulutuspolitiikan suunnan muuttuminen aina hallituksen vaihtuessa ei ole viisasta. Järkevää olisi rakentaa pidemmän aikavälin suunnitelma, johon puolueet hallituspohjasta riippumatta sitoutuisivat.

“Pedagogisena paavina” Urpilainen rauhoittaisi oppimisympäristöä rajoittamalla kännyköiden käyttöä koulussa ja lisäisi työskentelyä pienemmissä tiloissa ja ryhmissä.

– Osa lapsista pystyy toimimaan hyvin itsenäisesti, mutta kaikki eivät. Siksi tarvitaan pienempiä ryhmiä, joissa opettajalla on aidosti aikaa huomioida oppilas yksilönä.

SUOMI liittyi tänä vuonna Natoon ja nyt moni kertoo kannattaneensa vuosikymmenet puolustusliiton siipien suojaan hakeutumista, mutta ei ole uskaltanut avata suutaan. Miten on Jutta Urpilaisen laita?

– Olen aina ollut transatlanttisen yhteistyön ja länsi-integraation kannattaja. Mitä tulee Natoon, olen siinä edustanut suomalaista valtavirtaa. En nähnyt Nato-jäsenyyttä Suomelle tarpeelliseksi, mutta halusin pitää yllä samaan aikaan optiota liittyä Natoon.

SDP:n puheenjohtajana hän koki aikoinaan vahvasti, että tämä oli myös jäsenistön kanta, joten keskustelun avaamiselle Nato-jäsenyydestä ei olisi edes ollut maaperää.

“Luottamuksen rakentaminen Venäjään tulee olemaan hyvin pitkä prosessi.”

Mutta kaikki muuttui Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Se rikkoi Suomen luottamuksen Venäjään.

– Kun luottamus meni, arviomme turvallisuusympäristöstämme muuttui. Se johti haluun hakea laajempia hartioita, päästä Naton turvatakuiden piiriin ja olla osa yhteistä puolustusta. Näin minä sen sanoitan, Urpilainen toteaa.

Hän huomauttaa, että luottamuksen palauttaminen on hyvin vaikeaa on sitten kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Näin Urpilainen uskoo tapahtuvan myös Venäjän kohdalla: luottamuksen rakentaminen Venäjään tulee olemaan hyvin pitkä prosessi.

VAATIIKO se sitä, että Vladimir Putin ei ole enää vallassa? Urpilaisen mukaan jonkinlaisen luottamuksen syntymiseen vaikuttaa paljon se, miten sota Ukrainassa päättyy.

– Suomi ja EU ovat sitoutuneet tukemaan Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeen. Arvioni on, että EU:ssa tuki jatkuu hyvin vahvana, mutta enemmän huolta aiheuttaa Yhdysvaltain linja Ukrainan tukemisessa, hän toteaa viitaten maan tuleviin presidentinvaaleihin.

Venäjä teki kiusaa viime vuoden loppupuolilla ohjaamalla maahanmuuttajia Suomen itärajalle. Suomi on reagoinut Venäjän hybridivaikuttamiseen sulkemalla raja-asemia. Urpilaisen mielestä päätös on ollut ymmärrettävä.

– Venäjälle on haluttu välittää kaksi viestiä: meidän yhtenäisyyttämme ei voi horjuttaa emmekä hyväksy maahanmuuton ja turvapaikan välineellistämistä hybridioperaatioissa. Mutta totta kai pidän myös tärkeänä sitä, että Suomi kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteita hankalissakin tilanteissa.

“En halua, että suomalaiset kasvattavat lapsensa vihaamaan Venäjän kansaa.”

Urpilainen on puhunut kampanjansa aikana siitä, kuinka tärkeää on, ettei rakenneta pysyviä viholliskuvia Suomen ja Venäjän kansojen välille.

– Samaan aikaan kun tuomitsemme Putinin sotatoimet ja vaadimme nykyjohtoa vastuuseen teoistaan, on tärkeää sanoa venäläisille ihmisille, että arvostamme venäjän kieltä ja kulttuuria sekä niitä venäläisiä, jotka haluavat yhteiskuntaansa muutosta. En halua, että suomalaiset kasvattavat lapsensa vihaamaan Venäjän kansaa.

Suomen pitää rakentaa hänen mukaansa tulevaa Venäjä-politiikkaansa yhdessä muiden EU- ja Nato-maiden kanssa, kun sota Ukrainassa on päättynyt.

Ukrainan lisäksi myös Lähi-idässä on taas leimahtanut. Urpilaista huolettaa maailman jakautuminen kahtia kriiseissä: länsimaat vastaan muut.

– Esimerkiksi globaalin etelän suhtautuminen Ukrainan sotaan on hyvin erilainen kuin länsimaissa. Ne näkevät sodan suurvaltojen, Yhdysvaltain ja Venäjän välisenä taisteluna ja myös voimapolitiikkana. Isolla osalla maita ei ole halua ottaa puolta tässä kiistassa.

SUURIMMAKSI koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavaksi riskiksi Urpilainen nostaa kuitenkin ilmastonmuutoksen. Sen lisäksi hän kantaa huolta eriarvoisuuden ja osattomuuden kasvusta. Ja näistä riskeistä puhutaan hänen mielestään aivan liian vähän.

– Haluaisin olla presidenttinä edistämässä rauhaa ja vakautta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta arvojohtajana vahvistamassa myös sisäistä luottamusta ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Vaikka olemme eri mieltä, meidän pitää pystyä silti kunnioittamaan ja arvostamaan toistemme mielipiteitä. Sitä kautta luottamus syvenee ja sisäinen turvallisuus vahvistuu.

Jutta Urpilainen valoi Helsingin kampanjatilaisuuden puheessaan uskoa tulevaan, vaikka juuri nyt voi näyttääkin synkältä:

– Toivo voittaa epätoivon ja valo voittaa pimeyden, oli hänen viestinsä.

AVAINSANAT

”Elämä ei odota, että ensin teen tämän ja tuon” – Piia Elo kannustaa elämään nytku, ei sitku

  • D-kasvo
  • 25.12.2023
  • 8:00
  • (Päivitetty: 22.12. 10:14)

Kannattaa tarttua kaikkiin tilaisuuksiin, joita elämässä eteen tulee. Ei sitku, vaan nytku. Näin ajattelee SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo.

Kuka nostaa käden pystyyn, kun vapaaehtoisia kysytään? Piia Elo. Jos hän ensin onnistuukin vastustamaan kiusausta, viimeistään siinä vaiheessa lapa nousee, kun kysely etenee ”eikö nyt kukaan voisi” -pisteeseen. Hänen miehensä on valistanut häntä, että käden nostaminen ei ole mitenkään pakollista, mutta minkäs teet. Se on Elon luonto.

– Koko ajan pitää olla tuhat asiaa menossa, niin pysyy virkeänä, hän nauraa.

Elon käsi nousi myös vuonna 2004, kun Turussa kyseltiin juuri käytyjen ylioppilaskuntavaalien jälkeen halukkaita ehdolle kunnallisvaaleihin. Varsinaista paikkaa ei vielä silloin irronnut, mutta hän pääsi varavaltuutettuna sukeltamaan paikalliseen päätöksentekoon. Seuraavissa vaaleissa hän nousi valtuustoon.

Nykyisin hän toimii Turussa kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestarina, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettuna ja syyskuun puoluekokouksesta alkaen SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana.

Ensimmäinen puoluevaltuuston varsinainen kokous oli Tampereella marraskuussa. Siellä kuultiin Jutta Urpilaisen ilmoitus presidenttiehdokkaaksi lähtemisestä ja nimettiin viisi eurovaaliehdokasta.

– Olihan se ihan mahtavaa. Tunnelma oli katossa viimeistään siinä kohtaa, kun Jutta teki ilmoituksensa. Kaikkiaan oli tosi hyväntuulinen puoluevaltuusto – hyviä keskusteluja, nasevia puheenvuoroja ja rakentavaa yhdessä tekemistä. Saatiin myös hieno aloitus eurovaalikampanjalle, Elo kuvailee.

Edessä onkin vaalien suma. Ensi vuonna presidentin- ja europarlamenttivaalit ja seuraavana vuonna kunta- ja aluevaalit.

– Puoluevaltuuston on tärkeää olla se primus motor, joka kuuntelee kentältä tulevaa viestiä ja pyrkii viemään sitä eteenpäin, jotta sosialidemokraatit on suurin puolue kaikissa tulevissa vaaleissa.

JO puoluevaltuuston puheenjohtajaksi pyrkiessään Elo linjasi, että SDP tarvitsee osallistuvan ja osallistavan valtuuston, jonka ääni kuuluu. Hän toivoi, että toimintaa kehitettäisiin keskustelevampaan suuntaan – että olisi muutakin kuin sääntömääräiset kokoukset.

Puoluevaltuuston toiminta pyörähti käyntiin jo lokakuussa yhteisellä etätapaamisella. Siellä Elo kuuli jo ensimmäisiä toiveita puoluevaltuuston toiminnan kehittämiseen. Hän toteutti myös kyselyn aiheesta. Kävi ilmi, että puoluevaltuutetuilla oli samansuuntaisia ajatuksia kuin hänellä.

– Selkeästi oli sellaista toivetta, että saisi keskustella. Kyselystä nousi ajatus, että voitaisiin käsitellä erilaisia asiakokonaisuuksia iltakoulutyyppisesti vaikka Teamsilla. Olisi alustus ja keskustelu jonkin tietyn aihepiirin ympärillä, Elo kertoo.

– Osa toivoo enemmän lähitapaamisia, osa enemmän etä- tai hybriditapaamisia. Tässä täytyy sitten tasapainoilla, että miten järjestetään, hän jatkaa.

Elo painottaa, että puoluevaltuusto edustaa laajaa sosialidemokraattista kenttää ja on arjen asioiden pulssilla ympäri maata. Tällä joukolla on tarkka kuva siitä, miltä sosialidemokraattinen politiikka näyttää kuntien ja hyvinvointialueiden tasolla. Hän kokee omassa roolissaan tärkeäksi, että hän pystyy viemään kentän viestiä suoraan puoluejohdolle.

Nyt puolueeseen on perustettu jälleen presidium – elin, jossa istuvat SDP:n puheenjohtaja, puoluesihteeri, varapuheenjohtajat, puoluevaltuuston puheenjohtaja sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja eduskuntaryhmän pääsihteeri.

– Saan sitäkin kautta olla keskeisesti mukana puolueen päätöksenteossa puoluehallituksen lisäksi. Uskon, että sitäkin kautta pystyn viemään sitä arjen toimijoiden näkemystä ja viestiä eteenpäin, Elo summaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


KERROSTALOLÄHIÖN lapsi, ydinperheen tyttö, yhden veljen pikkusisko. Sellaiseksi Turussa syntynyt ja kasvanut Piia Elo taustaansa kuvaa.

– Minut on kasvatettu vahvaan solidaarisuuteen ja toisten ihmisten huomioimiseen. Se on ollut meillä perheessä kulmakivi, että ihmisistä pidetään huolta ja kaikkia kunnioitetaan.

Elo kasvoi yrittäjäperheessä. Vanhemmat perustivat oman rakennusalan yrityksen, koska Turussa oli ajan hengen mukaisesti vaikeaa työllistyä vahvan aatteellisena, hän kuvailee. Koulujen loma-aikoina Elo auttoi vanhempiaan.

– Työnteon tärkeys ja työmoraali opetettiin aika nuorena.

Usein sd-väen haastatteluissa kerrotaan, kuinka demarius tuli äidinmaidosta. Piia Elo kuvailee, että hänen tapauksessaan äidinmaito oli reilusti vasemmalla. Yliopisto-opiskelijana politiikkaan lähtiessään hän harkitsikin pitkään puoluettaan. Kärkikahinoissa olivat vasemmistoliitto, vihreät ja SDP.

– Minulla on vahva tulevaisuususko ja näkemys siitä, miten edistyksellistä yhteiskuntaa rakennetaan. Ihmisiä kunnioittaen, mutta myös esimerkiksi yrittäjähenkisyyteen kannustaen, markkinoiden tietynlaiseen toimivuuteen uskoen. Se vei pois vasemmistoliitosta.

Vihreät tippuivat kisasta, koska Elo näki SDP:n myös vahvana luonto-, ilmasto- ja ympäristöpuolueena.

– Halusin olla joukkueessa, joka pystyy aidosti vaikuttamaan suomalaiseen politiikkaan ja on vahva toimija niin, että asioita saadaan oikeasti eteenpäin, hän summaa.

“Elämä ei voi olla yhtä suorittamista.”

NUORUUDESSA Elo ammensi elämän oppeja muun muassa ulkomailla vietetystä ajasta – vaihto-opinnot ja välivuosi ovat avartaneet.

– Lapsuudessani matkustimme aika paljon Neuvostoliitossa, niin se oli ehkä oma pieni kapinani, että lähdin lukiosta vaihtoon Yhdysvaltoihin, Elo virnistää.

Los Angelesissa maailma näytti hyvin erilaiselta 90-luvun puolivälin Turkuun verrattuna. Suomessa maahanmuuttajia ei ollut vielä kovin paljon, eikä rasismikeskusteluakaan laajalti käyty. ”Losissa” taas oli paljon esimerkiksi latinalaisamerikkalaista väestöä. Siellä oppi paljon rinnakkaiselosta ja rasismista ilmiönä – millaisena se näyttäytyi koulumaailmassa.

Lukion jälkeen puoli vuotta Pietarissa oli tärkeä kokemus. Elo oli valinnut aikoinaan lukion sen perusteella, että hän pääsisi lukemaan espanjaa. Kävikin niin, että espanjan kurssi oli täynnä, mutta venäjän ryhmässä oli tilaa. Elo vaihtoi siihen ja suoritti venäjän myös ylioppilaskirjoituksissa.

– Lukion jälkeen emme oikein tienneet, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä, niin lähdimme pienellä porukalla Pietariin. Opetimme suomen kieltä ystävyyskoulussa ja vietimme välivuotta. Ehkä siinä kokemuksessa tärkeimpänä oli se välivuoden viettäminen.

– Toivoisin, että nuoriso ymmärtäisi, ettei elämä voi olla yhtä suorittamista. Elämä ei odota, että ensin teen tämän ja tuon, ja sitten voin alkaa elää. Kannattaa elää ihan koko ajan ja tarttua kaikkiin tilaisuuksiin, joita eteen tulee. Niistä voi poikia jotain kivaakin. Ei sitku, vaan nytku, Elo kannustaa.

Pietarissa pääsi kunnolla kokeilemaan pärjäämistään. Se oli sitä aikaa, kun rupla romahti.

– Aamulla ei uskaltanut vaihtaa kuin korkeintaan 20 markkaa rupliksi – aina juuri sen verran kerrallaan, että selviää seuraavaan ruokailuun. Päivittäin kurssi saattoi vaihtua kolme kertaa. Se oli hyvin opettavaista.

Yliopistossa venäjää pääaineenaan lukenut, mutta lopulta valtio-opista valmistunut Elo lähti myös vaihtoon Pietariin. Niin lähtemättömän vaikutuksen kaupunki häneen teki. Maailmanpoliitiikan nykytila vetää mietteliääksi.

– Onhan tämä ollut myös tosi ristiriitaista – tavallaan pyyhkiä pois se kaikki, mitä on tuntenut erityisesti Pietaria ja niitä ihmisiä kohtaan, jotka nyt ovat siellä rajan takana. Menee vähän henkilökohtaiseksikin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Piia Elo oli piilotettu parran taa Demokraatin perinteisessä joulupukkivisassa. (Kuva: Mikko Huotari)


APULAISPORMESTARINA Piia Elo näkee tärkeimpänä tehtävänään segregaation purkamisen. Alueet ovat päässeet eriytymään pahoin asukkaiden sosioekonomisen taustan mukaan.

– Turku on Suomen segregoitunein kaupunki ja on tunnustettava, että olemme rakentaneet kaupungin väärin. Olemme rakentaneet suuria kerrostalolähiöitä, joihin on sijoitettu isot ja edulliset, perheille soveltuvat kaupungin vuokra-asunnot. Asuntorakentamisen monimuotoisuus, joka olisi mahdollistanut alueiden kehittymisen tasaisesti, on unohtunut.

Elon tontille apulaispormestarina segregaation purkuvälineisiin kuuluu muun muassa kouluverkon tarkastelu. Turussa on lähikouluperiaate, mutta käytännössä erilaisille erikoisluokille hakeutuminen mahdollistaa sijoittumisen parempina miellettyihin kaupungin keskustan kouluihin. Usein niihin pyritään perheistä, jotka eivät ole samaa sosioekonomista taustaa oman asuinalueen asukkaiden enemmistön kanssa.

– Tämä on kouluverkon rakenne, joka entisestään tukee sitä, että myös meidän koulumme ovat eriarvoisessa asemassa. Segregaation purkamiseksi tärkeitä ovat myös erilaiset rahoituskeinot, joilla tuetaan alueita, joilla on enemmän haasteita.

Turussa perusopetuksessa noin 20 prosenttia oppilaista on muunkielisiä ja osuus tulee väistämättä vain kasvamaan. Työperäistä maahanmuuttoa on Suomessa lisättävä, jotta pärjäämme, Elo muistuttaa. On selvää, että se vaatii sekä koulujen osaamisen lisäämistä että asennemuutosta.

– Joissain kouluissa on paljon osaamista ja valmiuksia siihen, että koulussa on muunkielisiä oppilaita, toisissa ollaan tosi kokemattomia.

Elo kertoo, ettei ajatus koulujen yhdistämisestä kaupunginosarajojen yli ole saanut innostunutta vastaanottoa. Vastustusta, ennakkoluuloja ja pelkoja on molemmin puolin sosioekonomisesta taustasta riippumatta.

– Minulta on joskus kysytty, että laittaisitko sinä muka lapsesi kouluun, jossa on näin paljon muita kuin suomenkielisiä oppilaita. Kauhistelu yleensä hiljenee, kun kerron, että kyllä – ja näin olen tehnytkin.

Piia Elo

  • Syntynyt Turussa 1978
  • SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja 2023-
  • Kaupunginvaltuutettu Turussa 2008-
  • Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja 2013-2020
  • Turun SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja 2017-2021
  • Kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari 2021-
  • Varsinais-Suomen aluevaltuutettu
  • Perheeseen kuuluu kaksi peruskouluikäistä lasta, aviomies ja kaksi koiraa
  • Harrastaa tanssia, tantparkouria, villapaitojen kutomista, metsäretkiä ja koirien kanssa touhuamista.

TURUN päätöksenteossa tuttuja ovat ”ikuisuuskysymykset” – asiat, joista väännetään valtuustokaudesta toiseen. Nyt ohjelmassa on ratikka, sitä ennen tunteita kuumensi toriparkki.

Piia Elo nousi kaupunginvaltuutetuksi ja tuli valituksi myös kaupunginhallitukseen vuonna 2008. Se oli kausi, jota hän kuvaa ”kohtuullisen hankalaksi”. Juuri silloin kinasteltiin ja lopulta päätettiin siitä, rakennetaanko kauppatorin alle pysäköintitilaa.

– Poikkesin silloin SDP:n ryhmäpäätöksestä ja vastustin toriparkin rakentamista. Seuraavien vaalien jälkeen minua ei sitten valittukaan enää kaupunginhallitukseen, mutta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin puheenjohtajaksi minut valittiin edeltäjäni Virpa Puiston toiveesta.

– Sen piti olla vain sellainen lyhyt pätkä, kun sote-uudistus tulee ihan kohta. Ei se ihan heti tullutkaan.

Kuntarajat ylittävä maakunnallinen tehtävä oli kiinnostava, innostava ja hyvin haastavakin.

– Tykkäsin siitä tosi paljon. Se oli mukavaa aikaa, vaikka silloin tehtiin tosi vaikeita ja hankalia päätöksiä – isoja palveluverkkoratkaisuja. Asioita, joita on myöhemmin saanut mennä kertomaan muihin piireihin, että miten me ne silloin teimme.

– Olin myös valmis ajamaan läpi hankalia asioita. Koen, että olen tullut politiikkaan muuttamaan maailmaa ja yhteiskuntaa paremmaksi, enkä sen takia, että kuinka paljon saan seuraavissa vaaleissa ääniä. Se oli hankalaa aikaa, mutta pidin siitä tosi paljon, koska saimme muutosta aikaiseksi.

ENERGINEN ja iloinen tyyppi. Sellaiseksi Piia Eloa kuvattiin joulupukkivisan vihjeissä, eikä syyttä. Hän saa virtaa tekemisestä – olipa se sitten politiikkaa, koirien kanssa treenaamista, kutomista tai perheen kanssa metsässä samoilua. Energiaa häneltä syövät ankeuttajat, ilkeät ja pahantahtoiset ihmiset.

– En tarkoita ihmisiä, jotka ovat asioista eri mieltä, vaan ihmisiä, jotka ovat ilkeitä toisille eivätkä kunnioita toisia. Ei se tarkoita, että kaikkien pitäisi olla koko ajan hyväntuulisia ja iloisia, mutta ei saa viedä toisilta ihmisiltä energiaa ilkeilemällä.

Jos niin tekee, päätyy taatusti Demokraatin joulupukin tuhmien listalle.

AVAINSANAT