Arto Kurttio lupaa ammattiosaston tuen irtisanottaville.
Ahlstromin odotetaan irtisanovan mittavasti kokenutta työväkeä
Kuutisen viikkoa jatkuneet yt-neuvottelut Ahlstromin Karhulan ja Mikkelin tehtailla saattavat päättyä jo tänään torstaina. Tavoitteistaan vähentää henkilöstöä noin 200 hengellä työnantaja ei ole neuvottelujen aikana luopunut.
Asiat alkavat olla aika vähissä.
Karhulan tehtaan noin 230 työntekijää neuvotteluissa edustanut pääluottamusmies Kari-Pekka Taponen kertoi tiistaina, että sovittu oli vain keskiviikon ja torstain neuvotteluista.
–Asiat alkavat olla aika vähissä. Yhteistä näkemystä emme ole neuvottelujen aikana saaneet aikaan, kuvaili Taponen ennen neuvotteluja.
Taponen myöntää, että Karhulan tuotannon saaminen kannattavaksi on tehtyjen laskelmien mukaan hyvin haastava tehtävä. Vain noin 40 työntekijää ja saman verran tomihenkilöitä työllistävän, 4-metristä huopaa valmistavan koneen tilanne on ollut kohtalainen.
–Tätä tuotantoa ollaan näillä näkymin Kotkassa jatkamassa, Taponen sanoo.
Tukipaketti on tärkeä
Karhulan tehtaan työntekijät järjestivät tiistaina vuorokauden työnseisauksen. Tyytymättömiä he ovat yhtiön nihkeyteen hoitaa yhteiskuntavastuutaan.
Yksi työntekijäpuolen esityksistä on ollut lakisääteisen tason ylittävän tukipaketin saaminen irtisanottaville. On melko tavallista, että suuret yritykset tällaisissa tilanteissa antavat tukipaketteja.
–Ahlstrom on niin vakavarainen yhtiö, että sillä olisi varaa suostua kohtuulliseen tukipakettiin.
Ahlstrom ollut hyvinkin avokätinen osinkojen maksaja vuosien mittaan, Taponen huomauttaa.
Taponen ei lähde ennakoimaan, mitä Ahlstrom päättää yt-neuvottelujen jälkeen.
–Jos yt-neuvotteluissa ei mitään sovita, on työnantajalla täysi valta ja oikeus päättää yksin toimistaan, Taponen muistuttaa.
Siitä, milloin tuotantoa on tarkoitus ajaa alas Karhulassa ja Mikkelissä, ei yt-neuvotteluissa ole puhuttu.
–Meillä päättyy noin 30 määräaikaisen työsuhde kuun lopulla. Ehkä sen jälkeen tiedetään enemmän asiasta, Taponen veikkaili alkuviikosta.
Työpaikkakato jatkuu vain
Karhulan lasityöntekijäin ammattiosaston puheenjohtaja Arto Kurttio on huolissaan teollisten työpaikkojen jatkuvista menetyksistä Kotkan seudulla.
–Jos nyt menetämme pari sataa työpaikkaa, se on suurin irtisanominen kemian alalla pitkään aikaan, Kurttio sanoo.
Ammattiosasto on keskittynyt hänen mukaansa työntekijöiden tukemiseen ja tiedottamiseen asioiden etenemisestä.
–Osasto on ajanut vahvasti yhtiön oman tukipaketin saamista vähennettäville. Lomautustahan neuvotteluissa ei ole otettu vakavasti esille, kuten alun pitäen esitimme irtisanomisten vaihtoehtona, Kurttio lisää.
Karhulan tehtaalla valmistetaan lasikuitua, erikoislujitteita ja lasihuopaa. Tehdas on työllistänyt noin 310 henkeä, joista työntekijöitä on noin 230 henkeä.
Ahlstromin yt-neuvottelut ovat koskeneet kaikkiaan noin 450 henkilöä kahdella tehtaalla. Pahimmillaan ne johtavat noin 230 henkilön vähentämiseen.
