Koulussa on paljon lapsia, jotka eivät ole koskaan kohdanneet pettymyksiä ja tottuneet saamaan kaiken haluamansa.
”Palvelu ei pelaa”
Kuva: Veli-Pekka Kelloniemi / kuvaa muokattu
Kotien kouluun kohdistamat odotukset ovat muuttuneet yhä vaativammiksi. Eivätkä vaatimuksia esitä vain vanhemmat vaan myös lapset. Tämä paljastuu kirjoituksista, joissa opettajat kuvaavat työtään ja sen muutoksia. Mihin ollaan menossa ja kenen pitäisi katsoa peiliin, kun ekaluokkalainen tuo opettajan eteen lapun, jossa lukee "Palvelu ei pelaa"?
Nykymeno on ollut pitkään aistittavissa lehtien mielipidekirjoituksista ja netin keskustelupalstoilta, mutta tähän asti opettajat ovat olleet kommenteissaan pidättyväisiä. Mutta kun Opettaja-lehti pyysi viime syksynä heitä kirjoittamaan kokemuksistaan, he rohkaistuivat.
Ja hyvä niin. Kun kirjoittajina on lähes sata opettajaa, ja kirjoituksista purkautuu huoli siitä, kuinka lasten käy ilman nopeaa korjausliikettä, ajatuksiin on syytä tutustua ylintä päättäjätasoa myöten.
Ikäviä huomautuksia, kuten tupakoinnin ja päihteiden vaaroista puhumista, kannattaa välttää, muuten saa kuulla olevansa "vitun läskiperse" tai "huora".
Pikku pomot ja vihaiset vanhemmat
Opettajien mielestä heiltä odotetaan jos jonkinlaista palvelua ja suorastaan fakiirin taitoja. Luettelo kattaa kaiken luonnonsuojelijasta seksuaalineuvojaan, julkkiksesta piikaan, pappiin ja perheneuvojaan. Äidiksi ja isäksi pitäisi tietysti riittää.
Vaatimusten ristitulessa kamppaileva opettaja kirjoittaa, että avio-ongelmiin ei osaa antaa neuvoja, kun omissakin asioissa on riittämiin.
Fiksuuden lisäksi pitäisi olla kaunis ja ihana. Ikäviä huomautuksia, kuten tupakoinnin ja päihteiden vaaroista puhumista, kannattaa välttää, muuten saa kuulla olevansa "vitun läskiperse" tai "huora". Peetä ja ärrää tulee tuutista vanhemmiltakin.
Oppilaan kyky keskittyä ja toimia ohjeiden mukaan ei enää ole itsestäänselvyys ja sosiaaliset taidot ovat monelta hukassa, vaikka esikoulussa koulunkäyntitaitoja jo opetellaankin.
Monille meistä päivän riittää pilaamaan pikkupomon ja hänen äitinsä kohtaus kaupan kassalla. Opettaja kohtaa työssään yhä enemmän lapsia, jotka ovat tottuneet kotona pompottamaan vanhempiaan ja jatkavat sitä koulussa.
Vanhemmilta on vaikea saada apua, sillä he ovat herkkiä uskomaan vain oman lapsensa kertomuksen. Koulussa on paljon lapsia, jotka eivät ole koskaan kohdanneet pettymyksiä ja tottuneet saamaan kaiken haluamansa, eräs opettaja kirjoittaa.
Perheiden kaoottiset ihmissuhteet purkautuvat koulumaailmaan. Kun yhteydenotto on sähköpostin ja tekstiviestin välityksellä helpottunut ja monipuolistunut, kotien paha olo purkautuu pikavauhtia.
Oma lukunsa ovat vanhemmat, jotka naarastiikerin lailla taistelevat lastensa puolesta silmissään heidän huikea menestyksensä. Tässä kamppailussa heille eivät kelpaa sen paremmin koulun säännöt kuin opettajan pedagogiset taidotkaan.
Hypervanhemmat ja stressaantuneet lapset
Onko se, mitä opettajat koulussa kokevat heijastusta sivuraiteille joutuneesta kasvatuksesta? Purkavatko stressaantuneet lapset paineita poissa hypervanhempien katseiden alta?
Ainakin perhe-elämän rakenteen ja kasvatuskulttuurin muutokset näyttävät tunkeutuneen rajusti koulumaailman arkeen. Viime aikoina myös kasvatustieteilijät ovat laajalti ilmaisseet huolensa lasten elämään tulleista muutoksista, joista voi löytää yhtymäkohtia, syitäkin, opettajien kokemuksiin.
Ainokaisia paapotaan monen sukupolven voimin. Monilla nykylapsilla elämä on yhtä linnanmäkeä karkkihuppelissa, kuten eräs ystäväni tiivisti.
Toisaalta olemme lähestymässä tilannetta, jossa lapset eivät enää ennätä leikkiä eivätkä saa viettää hetkeäkään ilman valvontaa. Lasten mieleen on iskostettu pelko, että mitä tahansa pahaa voi tapahtua missä tahansa.
Lasten elämää valvotaan yhä enemmän myös teknisillä apuvälineillä. Kännykkä oli vasta alkua. Jäljityslaite antaa mahdollisuuden seurata heidän liikkeitään kotoisen tietokoneen ääressä. Huoli turvallisuudesta on ajanut lapset ainakin USA:ssa monin paikoin sisätiloihin. Liikkua he saavat vain valvotuissa olosuhteissa silloin usein pelitilanteissa, joissa kentän laidalla tsemppaavat vanhemmat vaativat menestystä.
Hypervanhemmat suojelevat lapsiaan kaikelta ja tekevät kaiken mahdollisen varmistaakseen heidän kaikinpuolisen kilpailukyvynsä.
Useat opettajat viittaavat 1980-lukuun eräänlaisena käännekohtana. Kasvatustieteilijöiden mukaan ennen 1980-luvun puoliväliä syntyneet ovat eläneet erilaisen lapsuuden.
(...)
