Jesse Heinosen työhön kuuluu mm. tarkastaa, että verottomana maahan tuleva tavara myös lähtee maasta ja ettei maahan tuoda rajoituksen alaista tavaraa.
Veneily tuo vaihtelua toimenkuvaan
Meripäiväperjantaina Sapokan edustalla saattoi nähdä partioivan muun muassa rajavartioston ja poliisin veneitä. Aaltoja halkoi myös Tiikeri 940- moottorivene, jonka kyydissä istui jo toista kesäänsä tullin veneryhmässä työskentelevä tullitarkastaja Jesse Heinonen.
Heinosen mukaan eri viranomaiset jakavat vastuuta samoista tehtävistä, sillä vaikka tullin veneryhmän pääasiallisin tehtävänä on EU:n ulkopuolelta saapuvien huvialusten tarkastaminen Haapasaaren ja Santion raja-asemilla, työhön kuuluu myös mm. polttoainevalvontaa, vesiliikennevalvontaa ja meripelastusta.
–Teemme puolet ajasta "ominta työtämme". Rajavartiosto suorittaa raja-asemilla tullitarkastukset, silloin kun me olemme maapuolen tehtävissä tai suorittamassa vesiliikennevalvontaa, kertoo Heinonen.
Viranomaiset delegoivat toki vakavimmat tapaukset omimmille yksiköilleen.
TÄNÄÄN TÖISSÄ
Veneilykulttuuri Suomessa hyvä
Heinosen mukaan suomen venekulttuuri on hyvä ja ulkomaalaiset suhtautuvat Suomen viranomaisiin myös hyvin.
–Suurimmalla osalla veneilijöistä on kaikki kunnossa. Puutteita voi olla lähinnä pikkuseikoissa kuten esimerkiksi vanhentuneessa palosammuttimessa.
Mutta aina niitä ruorijuoppoja, salakuljettajia ja "vanhoja tuttuja" kuitenkin vesillä liikkuu.
–Kielletyllä polttoöljyllä ajetaan nykyisin yllättävän vähän. Siitä voi tulla rangaistukseksi polttoainemaksu sekä rangaistusvaatimus, toteaa Heinonen.
Heinonen kertoo, että tullitarkastajan huomio kiinnittyy tarkastuksen kohteena olevien henkilöiden käyttäytymiseen ja ylipäänsä kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan.
Koska vesillä saa liikkua promillen humalassa, niin tullitarkastaja koettaa omalla käytöksellään välttää turhat tilanteiden kärjistymiset.
–Ihmiset käyttäytyvät noissa promilleluvuissa hyvin eri tavoin.
Kysymykseen "miksei promilleraja voi olla nolla?" tullitarkastajalla ei ole vastausta. Viranomaiset noudattavat vain säädettyjä lakeja.
(...)
